30. huhtikuuta 2010

ulostuloja

Hu-huu, onko siellä ketään? Tuskin täällä kukaan enää käy, tosin itseä vartenhan tämä blogi alun perin laitettiinkin pystyyn. Voikeittiö on ollut luvattoman kauan hiljaisuudessa, näin ulospäin, emmekä kyllä nytkään uskalla luvata tahdin tästä yhtään kiihtyvän. Kahden hengen perheestä on tulossa kuukauden sisällä kolmihenkinen, mistä syystä talven mittaan aika tuntui vaan menevän muuhun kuin postailuun, vaikka uusia herkkuja on säännöllisesti kokkailtukin. Kuvaaminen, saati sitten kirjoittaminen, ovat vain tuntuneet ylitsepääsemättömän suurilta hommilta. Omaa ruokailuani - ja sitä myötä myös kokkailuinnostusta- on rajoittanut myös se kilometrien mittainen "ei suositella" -lista eri ruoka-aineista. Tähän aiheeseen voi suhtautua monella tapaa, minä olen suhtautunut melko tosissani noihin suosituksiin, ja niin ollen joutunut vähän joka välissä pohtimaan, mitä tai miten valmistettuna voin syödä.

Mennäänpä aiheeseen: kevät ja kesä tekevät jo tuloaan, ja salaatit, grillaus ja ulkona syöminen alkavat kummasti houkuttaa. Nämä salaatit ovat kätevästi viime kesältä ja syksyltä postaamatta jääneitä herkkuja. Tässä siis tulee salaattivinkkejä, vaikkapa viime hetken vappuruoiksi.Vappuhan onkin ulkona syömisen aikaa, suosi sää tai ei.

Yläkuvan halloumi-mansikkasalaatti on Jamien käsialaa ja tullut mainituksi aiemminkin. Itse bongasin reseptin Jamie at home -kirjasta, mutta se löytyy myös suoraan Jamien sivuilta. Menimme muuten täysin sen mukaan, mutta jostain syystä juustopalat käärittiin kinkkusiivuihin ja paistettiin vasta sitten, ja salaatin kasaaminen lautasellekin sujui eri järjestyksessä. Tässä resepti vielä melko selvällä suomen kielellä:
Mansikka-halloumisalaatti
4 annosta
300 g mansikoita, kannat poistettuna, pilkottuna
hyvälaatuista balsamicoa
½ sitruunan mehu
hyvää extra virgin -oliiviöljyä
suolaa ja (musta)pippuria myllystä
basilikaa pari oksaa, lehdet nypittynä
250g halloumia, viipaloituna 8 osaan
minttua pari oksaa, lehdet nypittynä
kourallinen eri salaatteja, huuhdeltuna ja lingottuna
8 siivua ilmakuivattua, mielellään savustettua, kinkkua (Jamien ohjeessa kyseessä on "speck", joka omassa mielessäni viittaa vahvimmin Tirolilaiseen kuivattuun possunjalkaan. Toisaalta on mahdollista että termi on englanninkielisille synonyymi mille tahansa ilmakuivatulle kinkulle.)

Laita mansikat kulhoon, lorauta päälle balsamicoa, oliiviöljyä ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Maustaminen auttaa mehustamaan mansikoita. 
Paina yksi basilikanlehti jokaiseen halloumiviipaleeseen. Lämmitä paistinpannu keskilämpimäksi, lorauta hiukan oliiviöljyä pannulle ja paista juustoviipaleita, basilikapuoli alaspäin, noin minuutin ajan. Käännä varovasti ja paista taas noin minuutin ajan, kunnes juuston on saanut väriä ja rapeutta. Nosta lautasille pari viipaletta juustoa per annos. Sekoita salaatinlehdet, mintun- ja basilikanlehdet ja mansikat kulhossa, nostele sitten keko tätä seosta kullekin lautaselle, juustojen päälle. Nosta keon päälle pari palaa kinkkua per lautanen, ja tee loppusilaus vielä muutamalla salaatinlehdellä. Halutessasi voit vielä lirauttaa päälle balsamicoa ja oliiviöljyä.
Tämä oli herkkua, mansikoiden makeus, kinkun ja juuston suolaisuus ja juuston rapsakkuus toimivat mainiosti yhteen. Tätä kelpaisi nauttia vaikkapa vapunpäivänä hyvän kuohuviinin kera.

Seuraava salaatti on myös Jamien käsialaa, Ministry of food -kirjan salaattiosiosta, jossa esitellään kuinka käteväsi kurkkusalaattia saa versioitua. Tämä on se monimutkaisin versio, vaikkei kovin monimutkainen sittenkään. Toimii oikein mainiosti lisukesalaattina.

Kurkku-oliivi-salaatti jugurttikastikkeella
4-6 hengelle
2 kurkkua
merisuolaa
mustapippuria myllystä
iso kourallinen mustia oliiveja
6 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
tuoretta minttua
1 rkl maustamatonta jugurttia (voi olla juoksevampaakin mallia)
1 punainen chili (tai chilirouhetta)

Kuori kurkut, leikkaa päädyt pois ja halkaise pituussuunnassa. Kaavi teelusikan avulla siemenosa pois kurkuista, viipaloi sitten sopivan suupalan kokoisiksi - ei siis tarvitse olla ihan ohuen ohutta viipaletta. Laita kulhoon, mausta suolalla ja pippurilla. Poista oliiveista kivet ja sekoita joukkoon. Lorauta sekaan oliiviöljyä ja sitruunamehua seka jugurttia, nypi joukkoon mintun lehdet, sekoita. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna silpuksi. Ripottele chilisilppu (tai kuivattu chilirouhe) salaatin päälle.
Hyvät maut tässäkin, kurkku on ihanan rapeaa ja siementen poistaminen vähentää sen vetisyysttä. Chili ja oliivit tuovat potkua ja jugurtti tasoittaa ja pyöristää makuja mukavasti.
  Seuraava onkin sitten viime kesän grillikaudelta, pääruoaksikin sopiva salaatti. Tämän kesän grillikausi on vielä avaamatta, tarkoitus oli nyt vappuviikonloppuna päästä tositoimiin jos ei ihan kaatamalla sada. Salaatin ohjeistus on Steven Raichlenin grilliraamatusta (The Barbecue! Bible), josta löytyykin mainiota opastusta grilliohjeisiin ympäri maailman. Nämä grillausopukset saavat paitsi kuolaamaan herkullisten reseptien perään, myös harmittelemaan Suomen melkoisen rajoittunutta lihatarjontaa. Enimmäkseen kaupoissa on tarjolla sikaa ja nautaa, sisä- tai ulkofilettä. Ja siinäpä se onkin. Halleista ja tiettyjen markettien tiskeiltä saa kunnon palvelua ja muitakin osia ruhosta, mutta noin yleisesti ottaen tarjonta on aika köyhää. Tämäkin resepti vaatisi "flank steak"ia, eli siis naudan rinta- / vatsaosan lihaa, joka on ilmeisesti ainakin Jenkeissä halpaa ja yleisesti saatavilla. Halpaa se lienee siksi, että on hiukan vähemmän mureaa kuin esim. fileet, mutta marinoimalla siitä ilmeisesti saa erittäin maukasta. Me taisimme käyttää ulkofilettä tai jotain paistilihaa tällä kertaa.

Yam Nua Yang, thai-mausteinen grillipihvisalaatti

n. 700 g naudanlihaa, ei tarvitse olla filettä
3 rkl soijaa
2 rkl aasialaista kalakastiketta
2 rkl sokeria
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä

Lihan on tarkoitus olla ohutta, joten jos et löydä sitä rintaa tai vastaavaa, joka on luonnostaan ohutta, leikkaa liha pihvimäisiksi viipaleiksi. Alkuperäisessä reseptissä lihaa käsitellään yhtenä palana.Vedä terävällä veitsellä lihan pintaan ristikkokuvio että marinadi pääsee vaikuttamaan paremmin (varsinkin jos löysit "flank steakia" tai muuta sitkeämpää osaa). Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja vispaa kunnes sokeri on liuennut. Laita lihat ja marinadi esim. minigrip-pussiin, sulje pussi ja kääntele niin että lihat maustuvat. Laita jääkaappiin marinoitumaan ainakin kahdeksi, mielellään jopa kahdeksaksi tunniksi. Mitä sitkeämpi liha, sitä pidempi marinointiaika on suositeltavaa.

kastike
3 valkosipulinkynttä
1 -6 tuoretta chiliä, ohuelti viipaloituna (poista siemenet jos haluat miedomman kastikkeen)
1½ rkl sokeria
3 rkl aasialaista kalakastiketta
3 rkl tuoretta sitruunamehua

Valmista kastike: jauha valkosipuli, chilit ja sokeri tahnaksi morttelissa tai monitoimikoneessa, lisää kalakastike ja sitruunamehu.

salaatti
1 kerä salaattia, lehdet irrotettuina, huuhdottuina ja lingottuina
1 kurkku, kuorittuna ja ohueksi viipaloituna
1 pieni makea sipuli, esim. Maui tai Vidalia, hyvin ohuelti viipaloituna
12 kirsikkatomaattia, puolitettuina
12 lehteä tuoretta minttua
n. ½ dl tuoretta korianteria
n. ½ dl karkeaksi pilkottuja paahdettuja maapähkinöitä

Kokoa salaatti: asettele laakean vadin pohjalle salaatinlehdet, ripottele  päälle loput ainekset lukuunottamatta korianteria ja maapähkinöitä.
Lämmitä grilli kuumaksi, ainakin 260 -asteiseksi Celsiusasteikolla (vastaavasti 500 F). Valuta lihasta enimmät marinadit pois, ja grillaa haluamaasi kypsyysasteeseen. Anna lihan vetäytyä hetki leikkuulaudalla, leikkaa sitten vinottain viipaleiksi ja nostele salaatin päälle. Valuta lihojen ja salaatin päälle kastike, viimeistele ripottelemalla pinnalle korianteri ja pähkinärouhe. 
Salaatin maut olivat mukavasti itämaiset, hiukan hapanta ja imelää. Suosittelemme kokeilemaan, meillä tämä meni ihan lämpimän päivän pääruokana.

Seuraava salaatti on ihan omaa keksintöä, helppo ja nopea arkisalaatti: salaattipedille viipaloidaan tomaattia ja avocadoa, paistetaan halloumiviipaleita ja paahdetaan ruisleipää ja asetellaan nämä päällimmäiseksi. Pinnalle voi vielä ripotella vaikkapa hienonnettua purjoa, ja maustaa myllystä jauhetulla mustapippurilla ja merisuolalla. Yksinkertaista mutta toimivaa!
Tämä viimeinen salaatti on Pastanjauhajien arkistoista kaiveltu helmi: kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen kana-pastasalaatti, jonka juju on valmiissa curry-mausteseoksessa. NIIN hyvää! Katsokaa resepti täältä.