25. tammikuuta 2007

uunilohi ja linguine aglio olio



Pikaruokaa Italian tapaan... työpäivän ja mahdollisen kuntourheilun jälkeen alkaa jo olla yleensä aika kiire saada ruokaa naamariin. Tämä versio lohipastasta valmistuu onneksi helposti ja nopeasti.

Uunilohi
(kahdelle)

500 g lohifilettä
sitruunamehua
yrttejä maun mukaan
mustapippuria
suolaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Mausta lohi makusi mukaan; tällä kertaa meillä käytettiin oreganoa, suolaa, sitruunamehua ja mustapippuria. Laita lohi uuniin noin 15-20 minuutiksi. Älä paista kalaa ylikypsäksi ettei se kuivu...

Liguine aglio olio
eli linguinet valkosipuliöljyssä

1/4 dl oliiviöljyä
1-2 rkl hienoksi silputtua valkosipulia
1/2 pieni chilipalko murskattuna tai n. 1/4 tl chilijauhetta
1/2 dl persiljaa
220 g linguineja tai muuta nauhapastaa (täysjyvälinguine toimii aika hyvin)
suolaa
parmesania

Tälle ruoalle on monta ohjetta, tämä versio on Sopranos keittiössä -kirjasta. Laiskana emäntänä keitän itse pastan ensin, laitan sen lävikköön valumaan ja teen samassa kattilassa kastikkeen. Valkosipulisiivuja/ murskaa ja chiliä kuullotetaan öljyssä noin 3-5 minuuttia, sitten lisätään persilja ja nostetaan kattila liedeltä. Pasta heitetään sekaan ja sekoitellaan niin että kastike tarttuu siihen sopivasti. Chilin määrän kanssa kannattaa olla varovainen, ettei se jyrää muita makuja alleen.

Pohjalle linguineja, päälle lohifilettä ja vähän tuoretta parmesania raasteena ja eikun syömään!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jes, uusi ruokablogi :) Ja reseptit vaikuttavat heti alkuunsa minun makuun sopivilta! Eikun mukavia kokkaushetkiä ja jään innolla odottamaan uusia reseptejä!

oliivia kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla että tykkäät.
Yritetään päästä kunnon postailuvauhtiin tässä vähitellen!
Kokkailua tässä keittiössä kuitenkin harrastetaan oikestaan joka päivä, joten materiaalia pitäisi syntyä.