29. maaliskuuta 2007

uunikalaa dijonkermalla


Tämä on helppoa ja seitifileestä tehtynä halpaakin arkiruokaa. Tällainen seistä tehty uunikala kuului opiskeluaikana vakioruokiimme. Nyt teimme taas pitkästä aikaa, tällä kertaa tosin tuoreesta kuhafileestä. Tällä reseptillä muuten hiukan mauton seitikin saa mukavasti makua! Lisukkeita voi vaihdella mielensä mukaan, tällä kertaa teimme riisiä.

Kermainen sinappikala
2 annosta

2-3 filettä kuhaa tai 1 pkt seitä
1-2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
1 rkl dijonsinappia
sitruunapippuria
suolaa
kuivattuja yrttejä

Jos käytät tuoretta kalaa, mausta fileet suolalla ja pippurilla. Viipaloi sipuli ja valkosipuli, aseta viipaleet voideltuun uunivuokaan. Laita kalafileet / sei (jäinen) päälle. Sekoita kerma ja sinappi, mausta sitruunapippurilla, yrteillä ja tarvittaessa suolalla (varsinkin jos käytät pakasteseitä). Kaada seos vuokaan kalan päälle. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa 20-40 min. (riippuen siitä käytätkö tuoretta vai pakastekalaa).

Tarjoile perunan, riisin tai vaikka kuskusin kera. Helppoa ja hyvää!

Tämä ruoka onnistuu aina olemaan yhtä hyvää. Kerma ja sinappi sopivat niin hyvin yhteen, ja maustavat kalaa mukavasti. Arkiruoaksi tämä sopii helppotekoisuutensa vuoksi erinomaisesti!

Ei kommentteja: