16. maaliskuuta 2007

would you like some pie with your sour disappointment?


Ruokablogien maailma on ihastuttavan tai hengästyttävän laaja, näkökulmasta riippuen. Kokeiltavia herkkuja alkaa löytyä jo kotimaisistakin blogeista liiankin kanssa. Hengästyttävät mittasuhteet surffailu alkaa saada siinä vaiheessa kun päätyy globaalien ruokablogien viidakkoon: niin paljon reseptejä, niin vähän aikaa! No, onneksi voi aina lähetellä linkkejä saman tien, jotta hyvät ideat pysyvät tallessa ja niihin voi palata myöhemmin.
Tämänkertaisen kalaruoan reseptin löysin piipahtaessani Bron Marshallin sivuilla. Kuva oli niin herkullinen, ettei tätä kerta kaikkiaan voinut vastustaa.

No niin. Vanhan kansan sananlaskukin sen tietää; moni kakku päältä kaunis... Tällä kertaa ruoka ei maultaan vastannut odotuksia oikein ollenkaan. Ei se pahaa ollut, mutta melkomoisen mautonta. Lohen kypsentäminen jokseenkin mediumiksi oli kyllä hyvä idea, mutta siihen tämän ruoan erinomaisuus jäikin. Kun vielä mittasin kuskusin veden hiukan sinnepäin ja siitä tuli lähinnä puuroa, olikin keittiökatastrofi lähellä...

Kyllä tätä syö ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta suosittelen seuraamaan alkuperäistä reseptiä tarkemmin kuin meillä tehtiin. Huomasinkin näin jälkeenpäin että meillä jäi pari oleellista pointtia väliin tässä valmistuksessa. Sen siitä saa kun luulee tietävänsä eikä tiedä luulevansa.

Tässä on ALKUPERÄINEN resepti suomeksi:

Lohta Bron Marshallin tapaan
(kapris-ruohosipuli-sweetchililohi)
3 annosta

500 g lohifilettä
1 sitruuna, kuori raastettuna ja sitruuna viipaloituna
3 rkl sweet chili -kastiketta
nippu ruohosipulia silputtuna
1 prk (pieni) kapriksia hienonnettuna
mustapippuria
(suolaa)

Poista lohifileestä ruodot pihdeillä ja tee lihan pintaan muutama viilto. Laita filee uunivuokaan / pellille ja hiero kaprikset, sweet chilikastike, ruohosipuli, pippuri ja sitruunankuori kalan pintaan. Anna maustua 20 minuuttia. (lisäisimme ehkä hiukan suolaa ja tilkkasen sitruunamehua -toim huom.) Kannattaa todella antaa maustua, tämä oli yksi niistä asioista jonka unohdimme! Peitä vuoka leivinpaperilla ja foliolla, kypsennä kalaa 180 -asteisessa uunissa 8 -20 minuuttia. 8 minuuttia jättää kalan vielä oikein punertavaksi, 20 minuutissa se on läpikypsynyt. Kypsennysaikaa kannattaa passailla oman uunin mukaan. Me paistoimme kalaa 12 minuuttia ja se oli juuri ihanan roseeta, ei oikeastaan medium vaan pikku aavistuksen kypsempää.

Kalan kanssa söimme kuskusia. Olen kyllä saanut ravintoloissakin yhtä surkeaa kuskusia kuin nyt itse keitimme, mutta ei se siitä sen parempaa tee. Kuskusin kanssa kannattaa kyllä mitata aineet tarkkaan niin ei voi epäonnistua!

Nyt kun luin tuon ohjeen kunnolla, kokeilisin tätä varmasti uudelleen paremmin ohjetta seuraten. Jos et pidä sweet chilikastikkeesta, voi sen korvata pelkällä tuoreella chilillä.

Vetäydymme nuolemaan haavojamme ;) loppuviikoksi, palataan ruokapöytään taas pienen tauon jälkeen!

3 kommenttia:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Hei! Kiitoksia vieraskirjaani jättämistäsi kommenteista. Voisin liästä sinut blogilistalleni, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan? Kuulostaa muuten ihan hyvältä tuo reseptikin:).

deinin kirjoitti...

Katselin itsekin tuota samaa lohireseptiä, mutta sitten Keittokomeron piparjuurilohi vei voiton. Bronilla ylipäätään on niin kauniita ruokakuvia että välillä hirvittää edes yrittää moisia toistaa omassa kyökissä :P

oliivia kirjoitti...

Kyllä, tämä on varmasti hyvää jos muistaa noudattaa ohjetta ;)

Muutenkin kannattaa käydä tuolla Bronin sivuilla kurkkimassa, ihania kuvia ja herkullisia reseptejä!