10. toukokuuta 2007

mahtava parsarisotto


Kevyen kalaruoan jäljiltä jääkaapissamme oli vielä puoli nippua tuoretta parsaa (jota muuten ostimme ja käytimme ihka ensimmäistä kertaa!). Koska moista herkkua ei millään raaski päästää pilaantumaan, oli lopuille keksittävä käyttöä. Kuinka ollakaan, Soppakellarissa oli juuri valmistettu parsarisottoa. Siinäkin mielessä resepti kiehtoi kovasti, että emme ole onnistuneesti aitoa risottoakaan valmistaneet koskaan. Aiemmat viritelmät ovat muistuttaneet enemmän niitä koulukeittiöiden kauhistuksia kuin oikeaa risottoa. Itse asiassa kyseinen ruokalaji nousi esille juuri ennen tämän reseptin löytämistä Paremman Puoliskon tilattua risottoa eräässä ravitsemusliikeketjun ruokapaikassa. Siellä se oli ihan yhtä hyvää kuin meidän aiemmat viritelmämme. Nyt olikin siis hyvä tilaisuus antaa risotolle mahdollisuus!

Menimme osittain alkuperäisen reseptin mukaan, hieman lisäopastusta otettiin Jamien eri kirjoista. Jamien pohjalta uskaltauduimme hiukan "keventämään" risottoa vähentämällä voin määrää.

Parsarisotto
2 annosta

1 sipuli
oliiviöljyä
125 g risottoriisiä (meillä oli arborio)
4 cl kuivaa vermuttia
½ nippu vihreää parsaa
2,5 dl kasvis- tai kanalientä
1,25 dl valkoviiniä
noin 20 g voita
mustapippuria
1 sitruunan mehu
50 g tuoretta raastettua parmesan-juustoa
(suolaa tarvittaessa)

Kuori parsojen "varret" nupuista alaspäin ja leikkaa parsat ne muutamaan osaan. Kuullota sipulia oliiviöljyssä (meillä tämä tapahtui emaloidussa valurautapadassa). Lisää riisi ja kuullottele sitäkin jonkin aikaa. Lisää viini ja vermutti, anna imeytyä riisiin. Lisää sitten lientä vähän kerrallaan. Annan poreilla kevyesti ja lisää lientä aina, kun edellinen satsi on imeytynyt. Lisää parsan varsiosat kattilaan noin kiehumisen puolivälissä ja nuput vasta loppuvaiheessa. Vihreä parsa kypsyy noin 10 minuutissa. Maistele välillä, milloin riisi on valmista eli "al dente". Risoton koostumus on tarkoitus olla samettisen märkää, ei kuivaa liisteriä. Lisää aivan viimeiseksi sitruunan mehu, voi, mustapippuria ja runsaasti parmesania. Lisää suolaa jos on tarpeen. Sekoita, nosta lautasille tarjolle ja NAUTI.

Ja kyllä, tulimme risottouskoon. VALTAVAN hyvää oli ainakin näillä mausteilla. Nyt uskaltaa kokeilla muitakin versioita, eikä valmistus todellakaan ole mitenkään vaikeaa, eikä oikeastaan edes kauhean aikaa vievää. Ihanan pehmeitä, kuitenkin raikkaita makuja, ja risoton rakenne juuri sopivan silkkistä, muttei kuitenkaan puuroa. Tällä kertaa nautimme vettä ruokajuomaksi, vaikka itseoikeutettu kavaljeeri olisikin ollut valko- tai kuohuviini. Seuraavan kerran sitten.

4 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Amen! Risottousko on kivaa! Ja aivan ihastuttava kuva, niin risottomainen. Aivan herahtaa vesi kielelle.

Terhi kirjoitti...

Minä olen myös jäänyt risottokoukkuun ja jos siihen yhdistää vielä parsan niin apua! Pakko kokeilla reseptiänne!!

Kiki kirjoitti...

Ooh, ihana ohje. Tulin kanssa vähän aikaa sitten risottouskoon. Nyt vaan ihmetyttää, että miksi ihmeessä minulla meni näin kauan löytää italialaiset risotot. Olen taipuvainen kanssa uskomaan, että meidän raukat on peloteltu sillä kouluruuan maissi-herne-paprikariso.. ööh mössöllä (aaaarrg, teki pahaa kutsua sitä edes risotoksi) ikuisiksi ajoiksi, ja siksi ns. myöhäisherännäisiä löytyy Suomesta niin paljon.

Jamiella on myös ihania reseptejä. Vink vink, risotto, jossa on leivänmuruja ja mantelia, enny muista mikä opus, uulalaa ja niin ihanaa, taivaallista. Sanoinko jo taivaallista? Se on taivaallista.

Risotto on kunnon lohturuokaa, kun maailma murjoo, niin lusikallinen (useampi ;)) risottoa pelastaa aika paljon. Kun se täyteläinen maku (juustoa! viiniä! yrttejä! aaaah!) iskeytyy makuhermoihin, on vaikeaa olla huokaamatta "parempaa kuin huono seksi....". terv. nimim. lost case.

oliivia kirjoitti...

Hih, täällähän on ihan julistusta! Kyllä nuo kunnon risotot sen ansaitsevatkin!
Kiitokset vaan vielä Soppakellariin mahtavasta reseptistä!

Kiki, kiitokset lisävinkeistä, pitäneekin poistua heti tonkimaan Jamien opuksia.

Terhi, suosittelemme kyllä kokeilemaan tätä risottoa!