Otsikon väite pistää ihmettelemään, voiko se sellainen luomus olla hyvääkään? ;) ei vainenkaan, meidän ruokakunnassa on viime aikoina havaittu että omat vähän kevyemmät tekeleet maistuu paremmin kuin kahviloiden vastaavat, joissa tuntuu olevan liikaa sokeria ja rasvaa... Mutta makunsa kullakin!

Oltiin tässä taas niillä kulmilla vuodesta, kun toinen meistä täyttää vuosia. Niinpä kakku - ja vuodenajan huomioiden tietysti mansikkainen - oli enemmän kuin paikallaan. Perinteisesti olemme taiteilleet sellaisen kerma-mansikkakakun, joka kyllä on hyvää, mutta tällä kertaa teki mieli kokeilla vähän uutta näkökulmaa. Samantyyppisiä ajatuksia ja leipomuksia on myös toteutettu aika monissa muissakin blogeissa. Sesonki päällänsä! Luotto-ohjeeksi valikoitunut mangokakku toimi tällä(kin) kertaa pohjana, makuaineita vain vähän vaihdettiin. Jos tykkäätte hyytelökakuista, voimme lämpimästi suositella tuota ohjetta, se on helppo ja nopea ja pomminvarma!

Mansikkaunelma tehtiin näin:

Kevyesti keskellä kesää (mansikkahyytelökakku)
n. 10 - 12 annosta

Pohja
200 g digestive -keksejä
50 g voita

Täyte
2,5 dl Flora Vanillaa
500 g rasvatonta rahkaa
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl mansikkasosetta (n. ½ litraa mansikoita soseutettuna)
2 tl limemehua
5 liivatelehteä
2 rkl limemehua

Kiille
3 dl rypäle-omenamehua
5 liivatelehteä

Laita ensin täytteen liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Tee sitten pohja: murskaa keksit tehosekoittimessa muruiseksi seokseksi. Sulata voi ja yhdistä kulhossa muruseokseen. Sekoita, kunnes voi on imeytynyt keksimuruihin. Vuoraa irtopohjavuoan (meillä on n. 28cm halkaisijaltaan) pohja leivinpaperilla ja taputtele muruseos vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Tätä kakkua varten ostimme litran mansikoita. Soseuta puolet niistä (mieluiten tietysti rumimmat yksilöt) joko monitoimikoneella tai esim. siivilän läpi painelemalla. Jätä loput koristelua odottamaan.

Vatkaa Vanilla vaahdoksi. Yhdistä vaahtoon rahka, vaniljasokeri, limemehu ja soseutetut mansikat. Maistele seosta ja lisää sokeria tai limemehua tarvittaessa. Purista liivatteista ylimääräiset vedet ja sulata ne pieneen tilkkaan kuumennettua limemehua. Kaada liivateseos täytteeseen tasaisena nauhana, vatkaa/ sekoita koko ajan. Kaada seos vuokaan murupohjan päälle.

Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään 3 tunniksi, mieluiten yön yli.

Kun täyte on kunnolla hyytynyt, valmista kiille. Laita taas liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna noin ½ dl mehua ja sulata liivatteet siihen. Sekoita ohuena nauhana lopun mehun sekaan. Tällä liivatemäärällä tuota hyydytettävää nestettä ei saisi olla juuri 3 dl enempää. Jos et halua kaataa juoksevaa kiillettä kakun päälle, voit hyydyttää sitä aluksi vähän laittamalla kulhon kylmään veteen ja sekoittelemalla seosta kunnes se alkaa hiukan saostua / hyytyä.
Jos haluat koristeita kiilteen alle, laita ne kakun pinnalle ja kaada kiilleseos varovasti päälle. Laita kakku taas jääkaappiin kunnes kiille on hyytynyt (noin tunti).

Ennen vuoan avaamista kannattaa käydä vielä vaikka veitsellä läpi kakun reunat, että ne irtoavat vuoan reunoista. Näin kakku ei repeä kun irrotat vuoasta reunat.

Kaakku oli juuri niin hyvää kuin saattoi odottaa, eikä siitä jäänyt murentakaan seuraavalle päivälle!