5. kesäkuuta 2008

munakoiso kunniaan

Kun jokin aika sitten pääsimme munakoison makuun, pitihän sitä päästä kokeilemaan sitä ensimmäisenä mieleen tulevaa munakoisoruokaa: moussakaa tai musakaa tai mussakaa, mikä sitten lieneekään lähimpänä oikeaa nimeä... En ole koskaan oikein aiemmin pitänyt munakoisoa mitenkään herkullisena kasviksena, ennen tätä kevättä siis. Siksipä moussakaakaan ei ole tullut koskaan kokeiltua. Ohjeita kuukkeloimalla kävi nopeasti selväksi, että versioita on vähintään yhtä paljon kuin kokkejakin; jotkut käyttävät sekä munakoisoa että perunaa, toiset taas laittava sekaan myös kesäkurpitsaa. Useimmissa resepteissä kokonaisuuteen kuuluu myös aito bechamel -kastike, joten kokonaisuus muistuttaa lasagnea ilman pastaa :)

Minä halusin kuitenkin käyttää vain munakoisoa enkä jaksanut haudutella valkokastiketta. Niinpä päädyin yhdistelemään useammasta lähteestä löytämiäni ohjeita. Lampaan (tai karitsan, jos ihan tarkkoja ollaan) jauhelihaa olisin halunnut käyttää mutta eihän mitään koskaan ole ruokakaupassa silloin kun etsit juuri jotain tiettyä ainesosaa. Joten naudalla mentiin, pöh. Ei se pahaa ollut, mutta lampaasta tulisi varmasti enemmän makua.

Moussaka
n. 4-5 annosta

2-3 munakoisoa (n. 600 g)
2 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi puristettuna
suolaa

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa (lampaan, jos satut löytämään)
2-3 rkl tomaattipyrettä
(paseerattua tomaattia)
1 tl rosmariinia
2 tl paprikajauhetta
mustapippuria
liraus hunajaa
worcestershirekastiketta
suolaa
hiukan vettä

1 kananmuna
2 dl ruokajugurttia
2 dl juustoraastetta (esim. parmesan)

Huuhtele munakoisot, leikkaa ne viipaleiksi pituussuunnassa. Purista valkosipulinkynsi öljytilkkaan. Levitä munakoisoviipaleet pellille, sivele valkosipuliöljyllä ja pehmennä 200-asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia.
Kuori ja hienonna sipulit, kuullota pannulla öljytilkassa hetken aikaa. Lisää jauheliha, ruskista. Lisää tomaattipyree ja paseerattu tomaatti sekä tilkka vettä. Mausta mielesi mukaan. Anna hautua kunnes munakoisoviipaleet on paistettu ja jäähtyneet hiukan, ainakin 20 minuuttia.
Voitele laakea uunivuoka, lado kerroksittain munakoisoa ja jauhelihakastiketta, niin että alin ja ylin kerros on munakoisoa. Vatkaa muna ja jugurtti sekaisin, lisää raastettu juusto ja sekoita joukkoon. Kaada seos moussakan päälle. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Anna vielä vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

NAM. Hyvää. Loistavia munakoisoreseptejä otetaan muuten mielellään vastaan tällä suunnalla! Mielenkiintoisia ruokia munakoisosta löytyy usealta suunnalta, esimerkiksi tornien muodossa. Tuollaisia tornityyppisiä ratkaisuja on muistaakseni tehty useammassakin blogikeittiössä, joten hyvää sen on oltava. Jotain tahnatyyppistä tekisi myös mieleni kokeilla.

7 kommenttia:

Hyppysellinen kirjoitti...

tällaista "perinteistä" moussakaa emme olekaan vielä kokeilleet, mutta sekin päivä VARMASTI koittaa :)

jees, tornit oli hyviä. muutamia muitakin munakoiso-ohjeita löytyy sivuiltamme ainakin kategoriasta jauheliha (2kpl, joista toinen on aivan loistava Garamin kasvispitoinen moussaka) ja kevyt (täytetyt munakoisot).

Lisää postauksia tulossa ko herkusta, sillä itsekin ollaan kertakaikkisen hurahdettu tähän kauniiseen, upeanväriseen kasvikseen. Ja kuten tekin, mekin olemme tehneet löydön vasta tänä keväänä. Nam!

oliivia kirjoitti...

hyppysellinen, kiitos vinkeistä, tulenkin saman tien kurkistelemaan teidän puolelle noita munakoisovinkkejä!
Ja antaa tulla vaan niitä lisäpostauksia, täällä odotellaan jo malttamattomina :)
Tuota kasvismusakaa pitää kyllä varmasti kokeilla. Kesäänhän se sopii täydellisesti, kun kaipaa muutenkin vähän kevyempiä ja raikkaampia ruokia.

Yaelian kirjoitti...

Munakoiso on yksi lempikasviksistani,niiiiiin monipuolinen. Taalla Israelissa,jossa asun, siita tehdaan satoja eri ruokia.Oletko koskaan kaynyt blogissa http://snoobar.vuodatus.net/ Ihana blogi,joka ikava kylla ollut kauan passiivisena, mutta sielta loytyy monta munakoiso ohjetta.

oliivia kirjoitti...

yaelian, kiitos vinkistä. Olen tuollakin vieraillut, mutta oli päässyt unohtumaan. Sieltähän löytyikin useampia herkullisia vinkkejä!

Rossana kirjoitti...

Teille olisi salamahaaste:)Lisäsin teidät suosikkilistalleni. Aivan ihania reseptejä!

oliivia kirjoitti...

Kiitos, Rossana, hyvästä haasteesta. Kävinkin jo blogissasi kommentoimassa. Kivaa että tykästyit resepteihin, lienee ok että lisäämme sinut omalle linkkilistallemmekin?
Blogissasi tulee kuitenkin vierailtua melkein päivittäin, useimmiten foodyn tai makuhaun kautta :)

Rossana kirjoitti...

Tottakai on ok:) Mukavaa jos oli kiva haasteaihe.