13. syyskuuta 2009

helppo ja maukas kesäpasta tomaateista


Postataanpa äkkiä vielä tämä kesäpasta, vaikka tomaattien ihanin ja maukkain sesonki alkaakin jo olla vähintäänkin loppupuolellaan. Kyllä tätä varmaan talvellakin syödä voi, mutta parhaimmillaan lienee tehtynä ihanan maukkaista, tuoreista kotimaisista tomaateista. Perusajatus ja -toteutus on yksinkertainen, ja tähän tyyliin tehtyä pastaa löytynee useitakin ohjeita. Itse bongasin ohjeen Jamien Ministry of Food -kirjasta (kuinkas muutenkaan). Pasta oli niin maukasta ja nopeaa valmistaa, että sitä on kesän mittaan tullut tehtyä jo useamman kerran. Nopsan valmistumisajan takia suosittelen tässä käyttämään tuorepastaa, mutta tokihan sen voi korvata kuivapastalla (joka sitten kannattaa laittaa kiehumaan ennen kuin alkaa tehdä "kastiketta"). Olen tehnyt pastaa itse pari kertaa, mutten saa koostumusta mielestäni oikeanlaiseksi (pastani maistuu aina jauhoiselta ja pehmenee nanosekunneissa), joten käytimme tässäkin kaupan tuorepastaa: väristä päätelleen pinaatilla maustettua. Alkuperäisessä ohjeessa leikellään tuorelasagnelevyistä pappardelle-tyylistä leveää suikaletta, mutta kun tuorelasagnelevyjä ei lähikaupasta ole löytynyt niin kapeammalla nauhalla on tultu toimeen.
Kirsikkatomaattikastike ja huijarin tuorepasta
4-6 annosta

400 g kypsiä pikkutomaatteja (kirsikka-, luumu-, tai mansikkatomaatteja)
 - voi käyttää enemmänkin jos haluaa tomaattisempaa
4 valkosipulinkynttä
nippu tuoretta basilikaa
400 g tuorepastaa
100 g parmesania
suolaa
mustapippuria myllystä
2 isoa nokaretta voita
4 tl balsamicoa

Halkaise tomaatit kahteen tai neljään osaan, koosta riippuen. Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet. Nypi lehdet basilikasta, hienonna varret pieneksi silpuksi erikseen. Jos käytät tuorelasagnelevyjä, leikkaa ne pitkittäin kolmeen tai neljään osaan. Raasta parmesan.
Laita iso kattila suolattua vettä kiehumaan. Lämmitä isohko pannu keskilämmölle, lisää hiukan oliiviöljyä ja valkosipulit. Lisää voi ja anna sulaa. Kun valkosipuli alkaa saada väriä, lisää tomaatit. Sekoita ja lisää basilikanvarsisilppu ja puolet lehdistä. Lisää viinietikka, mausta suolalla ja pippurilla. Laita pasta kiehuvaan veteen ja kypsennä 3 minuuttia. Valuta pasta, säästäen osan keitinvedestä. Lisää valutettu pasta pannulle, sekaan hiukan keitinvettä ja puolet parmesanraasteesta. Sekoita hyvin, maista ja mausta tarvittaessa. Jos koostumus on liian tahmea, lisää hiukan pastan keitinvettä. 
Tarjoile suoraan pannusta tai jaa annoksiksi, päälle ripotellaan loput parmesanit ja revitään loput basilikan lehdet. Nauti heti.
Tätä pastaa syötyäni oli pakko pohtia, miksi omat aivot käy niin tyhjää että tällainenkin idea pitää lukea kirjasta että sen keksii... Pastakastikkeenhan voi tehdä mistä tahansa kaapin pohjalla olevasta tai sesongin mukaisesta raaka-aineesta. Hmm, ehkäpä opin tästä jotain

Ei kommentteja: