31. tammikuuta 2007

panzanella

Laitoinkin eri postauksen tämän salaatin niin se on helpompi löytää hakemistosta...
Ohje on siis Jamie's Italy -kirjasta.

Panzanella


n. 3-4 hengelle (kahdelle pääruoaksi)

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
n. 300 g hyvälaatuista, päivän pari vanhaa leipää
500 g tomaatteja
n. 50 g anjovista / anjovisfileitä
puolikas punasipuli
selleriä
basilikaa
kourallinen kapriksia

punaviinietikkaa
valkosipulia
oliiviöljyä
(suolaa, pippuria)

Kuumenna kokonaisia paprikoita grillissä tai uunissa grillivastuksen alla niin että niiden kuori mustuu ja kupruilee (noin 10 minuuttia). Kääntele välillä, että kuori mustuu joka puolelta. Laita sitten paprikat kulhoon ja peitä kelmulla. Anna jäähtyä.

Tähän salaattiin kannattaa käyttää jotain kunnon maalaisleipää tai vastaavaa. Meillä oli jäänyt viikonlopun täytetystä leivästä leivän sisus talteen, ja se sopi tähän täydellisesti.

Revi kuivahtanut leipä peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja laita sekin kuivahtamaan uunin viereen. Leikkaa tomaatit samankokoisiksi paloiksi kuin leipä. Suolaa tomaattipalat kevyesti, laita siivilään kulhon ylle valumaan.

Laita anjovisfileet ja kaprikset kulhoon, jonne tomaattimehu valuu.

Leikkaa punasipulin puolikas niin ohuiksi siivuiksi kuin pystyt. Tee samoin sellerille (käytä vain valkoinen osa). Laita sipulit ja leipäpalaset isoon kulhoon.

Paprikoiden jäähdyttyä tarpeeksi poista niistä kuoret, kanta ja siemenet mahdollisimman hyvin. Älä kuitenkaan huuhtele paprikoita. Revi paprikat pikkurillin kokoisiksi suikaleiksi kulhoon leivän ja sipulin seuraksi.
Purista tomaateista ylimääräiset mehut siivilän läpi ja lisää tomaatit kulhoon. Ota anjovikset pois tomaattimehusta ja laita sivuun odottamaan. Revi myös reilusti basilikaa salaattiin.

Tee kastike: kaada tomaattimehun ja kapristen sekaan noin ruokalusikallinen hyvää punaviinietikkaa. Lisää reilu loraus oliiviöljyä sekä purista sekaan valkosipulia. Sekoita kastiketta vähän ja maista. Se saa olla aika timakan makuista tässä vaiheessa, sillä paprika ja leivät imevät siitä terää. Mausta tarvittaessa vielä suolalla ja pippurilla. Kaada kastike salaatin päälle ja kääntele/ sekoittele varovasti noin minuutin ajan.

Laita lopuksi anjovikset salaatin päälle, lisää muutama basilikan lehti ja loraus oliiviöljyä. Salaatin on hyvä antaa maustua pöydässä ainakin 15 minuuttia ennen ruokailua.

Salaatti oli mukava tuttavuus, hyvä yhdistelmä hapokasta, suolaista ja makeaa. Toimisi varmasti todella hyvin kesällä grillipöydässä!

Salaatti on vähän työläs, mutta kyllä vaivan arvoinen.

Ei kommentteja: