3. huhtikuuta 2007

keväisen raikas porkkanasalaatti

Pääsiäistunnelmissa alkuruokana tarjoilimme tällaista tunnelmaan sopivaa, raikasta porkkanasalaattia. Tästä täytyy jo etukäteen varoittaa, että resepti vaatii useamman työvaiheen ja kaikkiaan aika lailla säätämistä minun makuuni. Kannattaa siis aloittaa ajoissa, mikäli tätä haluaa tehdä.

Idean salaattiin sain blogimaailmasta, Jumbo Empanadas -blogissa oli tehty salaattikisaa varten tätä salaattia Michael Richardin Happy In the Kitchen -kirjan reseptillä. Meillä tehtiin ihan pieniä muutoksia alkuperäiseen versioon. Thank you for the original inspiration, Brilynn! This salad is really fresh and tasty!

Porkkana-appelsiinisalaatti
4 annosta (alkusalaattina)

300 g porkkanoita
1 pieni kesäkurpitsa
2 appelsiinia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2 tl limemehua
minttua (tuore olisi parasta, kuivattukin käy)
pippuria
suolaa
juustokuminaa

Lohko appelsiinit "fileiksi": leikkaa pala kummastakin päästä, leikkaa sitten kaikki kuori pois appelsiinista terävällä veitsellä. Leikkaa pienemmällä veitsellä applesiinin lihat irti kalvoista (kannattaa tehdä kulhon yllä, jotta mehukin valuu kulhoon). Purista kalvoista mehut ja heitä ne pois. Siirrä hedelmäliha toiseen kulhoon ja siivilöi mehu päälle.
Pese / kuori porkkanat. Siivuta ne nauhoiksi kuorimaveitsen avulla. Tee sama kesäkurpitsalle. Laita isohkoon kattilaan vettä ja valkosipulinkynnet (ne kannatta litistää ensin), kuumenna kiehuvaksi. Nosta porkkananauhat kattilaan, keitä pari minuuttia, kunnes ovat pehmenneet. Varaa toiseen kattilaan / kulhoon jääkylmää vettä, valuta porkkanoista neste ja kaada ne kylmään veteen. Poista valkosipulinkynnet.
Sekoita öljystä, sitruuna- ja limemehusta sekä mausteista kastike. Sekoita isossa kulhossa varovasti appelsiinilohkot, porkkana- ja kesäkurpitsanauhat ja kastike. Kaada päälle vielä appelsiinin mehut. Nosta jääkaappiin maustumaan pariksi tunniksi.
Jos salaatissa on liikaa nestettä, voit valuttaa sen kasariin ja keittää kasaan. Jäähdytä ja tarjoile salaatinkastikkeena.

Tässä on tosi raikas ja värikäs salaatti, maut ovat jännittäviä ja hyviä. Hiukan etukäteissuunnittelua se vaatii. Mutta raikasta on, ja vaihtelua perinteisemmille vihreille salaateille!

Ei kommentteja: