14. toukokuuta 2007

"älä kokeile tätä kotona!"

Tässä keittiössä ollaan viime aikoina oltu näköjään aika lailla laiskoja ottamaan livekuvia kokkailuista... Tätä tarinaa vauhdittaa siksi havainnekuva äitienpäiväkakun esikuvasta. Tein kaksi kakkua, toisen omalle äidille ja toisen "in-law"-äidille elikkä anopille. Äidille meni jo aiemminkin esitelty mangokakku. Anopin kakun osalta lähdin vähän heikoille jäille. Suositushan kai kuuluu, että vieraille ei pitäisi koskaan viedä / tarjota mitään mitä tekee ensimmäistä kertaa... meidän keittiössä on annettu piutpaut näille suosituksille. Niinpä tälläkin kertaa, bongasin viime viikon Hesarin ruokatorstaista tällaisen mokkamoussekakun ja skannasin ohjeesta osan sähköpostiini. Ajattelin että sovellan makuja tuohon peruskakkuun jota olen jo mango- ja porkkanaversiona tehnytkin. Pienehköllä jännnityksellä suhtauduin lopullisen kakun makuun, kun jätin kuitenkin nuo valkuaisvaahdot kokonaan pois ja menin siis vain maustemuutoksella mangokakkureseptiin.

Lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut, ja kaikki kahvipöydässä olleet jopa santsasivat!

Kevyempi mokkamoussekakku
n. 10 annosta

n. 175 g (½ pkt) cappuccino-täytekeksejä
(20 g voita)

6 liivatelehteä
500 g rasvatonta maitorahkaa
2,5 dl Flora Vanillaa
½ dl viskiä
2 rkl pikakahvijauhetta
½ dl hunajaa
1 rkl vaniljasokeria
½ dl kuumaa vettä

koristeluun: mokkapapukarkkeja

Murskaa keksit monitoimikoneessa. Jos haluat käyttää voita, sulata se ja sekoita keksimurujen kanssa. Täytekekseistä tulee itsessään sen verran rasvaa / tahmaista murua että voita ei ihan välttämättömästi tarvita. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (tässä on käytetty n. 24 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa) leivinpaperilla ja painele seos tiiviiksi kerrokseksi pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 5 minuutiksi. Vatkaa Vanilla vaahdoksi, yhdistä maitorahkan kanssa ja vatkaa tasaiseksi. Lämmitä viski ja sulata siihen pikakahvijauhe. Sekoita viski-kahviseos, hunaja ja vaniljasokeri rahka-vanillaseokseen. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Kaada liivateseos tasaisena nauhana täytteeseen, sekoita koko ajan. Sekoita lopuksi hyvin ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä ainakin 3 tuntia, mieluiten yön yli.

Käy kakun reunat läpi veitsellä, irrotellen ne vuoasta. Irrota vuoan reunat ja liu'uta kakku tarjoilulautaselle. Koristele mokkapapukarkeilla ja vaikkapa ananaskirsikoilla.

Viski antaa kakulle tosiaan jännä, hiukan sitrusmaisen raikkaan vivahteen. Kaiken kaikkiaan onnistunut kakku, ja hiukan vaihtelua noihin hedelmätäytteisiin.
Nämä hyydytettävät kakut ovat helppoja kun uunia ei tarvita, eikä näissä oikein voi mennä vikaan (kakku ei voi lässähtää tms.) Täytettä kannattaa maistella ennen liivatteen lisäämistä, ja säätää makuja kohdalleen tarvittaessa. Kannattaa kuitenkin muistaa että maut hiukan tasoittuvat kakun hyytyessä.

4 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Vishkiä kaakkuun, avot!

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kuulostaa herkulta!! Tein itsekin juuri lime-papaijajuustokakkua läksiäisiin ja äidillekin ja kyllä täytyy sanoa että nuo keksipohjaiset hyydykekakut toimivat monenlaisilla täytteillä loistavasti :). Tätä kahviversiota pitää siis myös joskus kokeileman!!

Polkkapossu kirjoitti...

Vaikeinta näissä hyydykekakuissa onkin löytää sopiva liivatteen määrä. Jämähtää pitää, mutta levitä ei saa.

oliivia kirjoitti...

polkkis, juuri näin! Onneksi löysin aikoinaan tuon alkuperäisen hyydykekakun reseptin, jonka perusteella tulee juuri sopiva koostumus!