1. syyskuuta 2007

juuri kun luulitte olevanne turvassa...

Ähäkutti, eipäs päästy Jamiesta eroon vieläkään! Kyseessä ei ole kuitenkaan leivontapostaus, vaikka niin saattaisikin kuvan perusteella luulla. Mykyjähän ne, vaikka enemmän taitavat sämpylää muistuttaa ;). Täällä Susirajan pinnassa on ainakin kuluneella viikolla ollut jo niin syksyiset kelit, että ruokavaliokin on kääntynyt talviruokia kohti. Mikäs sen ihanampaa kuin haudutella lihapataa ja nauttia tuhdista herkusta sateen vihmoessa ulkona. Padat ovat myös siinä mielessä ainakin meidän suosikkiruokia, että kahden hengen talous syö yhdellä kokkauksella ainakin kaksi päivää (siis olettamuksella että ruoka on syötävää). Jamien Alastoman kokin onnenpäivät -kirjassa oli jo nimeltään niin houkutteleva pata, että eihän sen valmistusta voinut enää pidempään viivyttää!


Newcastle Brown Ale -lihapata ja mykyt
n. 6 annosta

n. 1 kg naudan paistia tms. lihaa
suolaa
mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
oliiviöljyä
3 punasipulia
50 g savupekonia tai pancettaa
3 sellerinvartta
rosmariinia
1 litra Newcastle Brown Ale -olutta
(3 dl vettä)
2 palsternakkaa
2 porkkanaa
4 perunaa

mykyt:
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita
reilu hyppysellinen suolaa
pippuria
rosmariinia
n. 2 rkl vettä

Kuori ja viipaloi sipuli. Kuutioi liha ja viipaloi pekoni. Viipaloi sellerinvarret, kuori ja kuutioi palsternakka ja porkkanat. Kuori ja lohko perunat. Mausta lihapalat suolalla ja pippurilla ja jauhota ne. Kuumenna kattila tai pata ja ruskista lihat oliiviöljyssä. Alenna lämpöä ja lisää sipulit ja pekonit ja paista, kunnes sipulit ovat läpikuultavia ja pekoni on saanut väriä. Lisää sellerinviipaleet ja rosmariini, ja lopuksi olut, (vesi), palsternakat, porkkanat ja perunat. Kuumenna kiehuvaksi, laita kansi päälle, alenna lämpöä ja anna hautua sillä aikaa kun valmistat mykyt.
Sekoita muut aineet paitsi vesi monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa tai käsin nyppien, niin että lopputulos on muruinen seos. Lisää sitten sen verran vettä että saat kiinteähkön, koossa pysyvän taikinan (vettä tarvitaan oikeasti tosi vähän!). Ota taikinasta pingispallon kokoisia mykyjä lusikalla ja paina ne pataan pinnan alle. Laita kansi päälle , nosta pata 200 -asteiseen uuniin ja anna kypsyä 2 tuntia. Voit antaa padan hautua myös liedellä. Maista ja mausta oman mielen mukaan. Tarjoile vihreiden kasvisten ja leivän kera.

Meillä pata meni niin täyteen, ettei vettä voinut (eikä tarvinnut) lisätä ollenkaan. Samaisesta syystä mykyjä oli hiukkasen hankala painella pinnan alle... lopulta ne olivatkin sitten nousseet uunissa pintaan kattamaan koko padan pinnan kannen lailla... Mykyihin enemmän perehtyneet voisivat mielellään neuvoa ensikertalaista, miten nuo pallerot saa pysymään pinnan alla? Ehkä kokokin oli enemmän golfpallon kuin pingispallon, vaikkei niillä kai isoa eroa olekaan?

Mutta maku, se oli kerrassaan loistava! Ihana juuresten maku, murea liha ja maustetut, suolaiset mykyt olivat herkullinen yhdistelmä! Tämä on lähellä parasta lihapataa mitä meillä on tehty... Kannattaa kokeilla! Ja jos ei syö lihaa, voinee lisätä muita juureksia sen sijaan mielensä mukaan.
Jos ei saa käsiinsä tuota nimikko-olutta niin jokin maukas suomalainen lager ajanee jokseenkin samaa asiaa. Karhu tulee näin ensimmäisenä mieleen. Vaikka eihän se alea ole sitten millään. Ehkä jokin tummempi lager voisi myös toimia?

2 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Pata oli takuulla hyvää, mutta mykyjen voimaan en pysty uskomaan. Vähän sama juttu kuin gnocchien kanssa.

oliivia kirjoitti...

Mykyt olivat kyllä yllättävän hyviä, ainakin näin "väärin" tehtyinä. Olen niitä vähän vältellyt kun niistä tulee mieleen limaiset jauhopallot, mutta nämä olivat ihanan suolaisia (ja rasvaisia) ja kuivia kun kelluivat tuossa pinnalla.