11. syyskuuta 2007

maailman eniten täydellinen uunibroileri

Joo, tätä ei vain voi olla hehkuttamatta heti tuoreeltaan. Kohta pitäisi varmaan lisätä "Jamien ohjeet" noihin hakutunnisteisiin, sen verran tiheään täältä paukkuu näitä postauksia. Tämä broileri on jollain tapaa kiehtonut jo piiiiitkän aikaa, ei olla vain saatu aikaiseksi kun kokonaisen linnun ostaminen ja sulattaminen on tuntunut jotenkin niin työläältä. Muistelisin että muissa blogikeittiöissä tämäntyylistä kanaa on kokattu ahkerastikin. Epäilykseni suuntaavat tutkivan hiirikäden kohti Pastanjauhajien keittiötä, ja täältähän tämä löytyi! Tuo kuva oli omiaan herättelemään intoa kokkailla vastaavaa itsekin, joskin toteutus venähti hiukan pitkäksi... Broileri tuli tällä kertaa marketin pakasteesta, mutta seuraavaa kertaa varten ajattelimme kyllä kiusata paikallista lihakauppiasta pyynnöillä tuoreesta kanasta. Saas nähdä sitten.

Mutta asiaan. Jos pidätte mehukkaasta kanasta jota ei ole liian vaikea valmistaa, KOKEILKAA tätä. Lisää hehkutusta reseptin jälkeen. Resepti on siis Jamien kirjasta Alaston kokki.

Jamien täydellinen uunibroileri
n. 3 annosta

1 broileri (tai luomukana, jos saatavilla), n. 1 - 1½ kg
suolaa
mustapippuria
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia tms.) riivittynä ja hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna pestynä ja halkaistuna
4 laakerinlehteä revittynä
2 tuoretta rosmariininoksaa
6 valkosipulinkynttä kuorineen litistettynä

3-4 perunaa viipaleina
valkosipulinkynsiä
sipulia lohkoina

Esivalmistelut: ota broileri sulamaan ajoissa, jääkaapissa sen sulamiseen menee noin vuorokausi, huoneenlämmössäkin useita tunteja. Ohjeistusta löytyy pussin kyljestä.

Laita uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225 -asteiseksi. Huuhtele hyvin sulatettu broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla. Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Rintalastojen yhtymäkohdasta nahka on kiinni lihassa ohuella kudoskerroksella, joten voit tehdä tunnelit rintalastan molemmin puolin tai yrittää irrottaa nahan myös keskeltä. Me teimme tunnelit ja hyvin toimi. Hiero hieman suolaa nahan alle lihan pintaan, työnnä sinne myös hienonnetut yrtit. Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä. Työnnä linnun vatsaonteloon sitruunanpuolikkaat, laakerinlehdet, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Vedä nahka takaisin paikoilleen (varovasti) ja tarkista, ettei lihaa jää pilkottamaan nahan alta. Paina koivet ja siivet lintua vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti paistilangalla. Tee koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Koivet kypsyvät näin nopeammin ja yrttien aromit pääsevät lihaan paremmin. Sivele käsin hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja mustapippurilla joka puolelta. Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu kyljelleen pannulle ja laita pannu takaisin uuniin. Ruskista noin 5 minuuttia, käännä lintu toiselle kyljelleen ja ruskista taas 5 minuuttia. Käännä sitten lintu rintapuoli ylöspäin ja kypsennä noin tunnin ajan (lämpötila on siis koko ajan 225 astetta). Meillä meni noin tunti ja vartti, ja kuivaksi ei ehtinyt vielä siinä ajassa.
Viipaloi perunat ja lohko sipulit. Irrottele valkosipulinkynnet erilleen (ei tarvitse kuoria). Heitä kasvikset viimeiseksi 15-20 minuutiksi pannulle kanan kanssa, jolloin kanan rasva ja nesteet maustavat ne ihanan maukkaiksi lisukkeiksi. Valkosipulit voit lopuksi puristaa ulos kuoristaan.

Tämä on kyllä toden totta parasta broileria mitä koskaan olemme syöneet. Kaupan valmiiksi grillatutkin ovat hyviä, mutta tämä on kyllä VALTAVAN hyvää. Nahka on rapeaa, liha mureaa, mehevää ja maukasta ja lisukkeisiin tulee ihanan sitruunainen ja yrttinen maku ihan itsestään. Mitään kastiketta ei tarvita, niin mehukasta tämä on itsessäänkin.

Valmistusprosessi kuulostaa pitkältä, mutta jos ei lasketa broilerin sulattamista niin kanan saa noin 20 minuutissa uuniin ja siellähän se sitten hoitaa itse itsensä. Eli en sanoisi tätä mitenkään työlääksi tai vaikeaksi ruoaksi. Nopea tämä ei kaiken kaikkiaan tietysti ole, mutta tulos on kyllä pienen odottelun arvoinen!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikkelis - teimme kovasti kehumaasi broilerisysteemiä, ja sanasi vertainen olet!
Tosi hyvää tuli - varoituksen sana olkoon paikalla - kova lämpötila uunissa sai kananrasvan kärymään ja palohälyyttimen toimimaan - rapatessa roiskuu aina :-)

oliivia kirjoitti...

Kiitokset terveisistä! Broileri on kyllä hyvää, mutta olet oikeassa -varoituksen sana on paikallaan! Meillä uuni kärysi vielä kaksi päivää sen jälkeen kun olimme tätä ruokaa tehneet (kas kun olin laiska sitä heti saman tien siivoamaan...)

Meri, Helsinki kirjoitti...

Nyt olen jo hankkinut broilerin pakkaseen tätä varten, vielä odotan sopivaa hetkeä soitattaa palohälläriä :-P :-D Pienestä yksiöstä menee muuten ihmeen kauan saada pois mitä tahansa käryä, mm. kalaa kun paisteloo niin sille saa sitten haista päiväkausia ;-)

oliivia kirjoitti...

ylimuuli, tämä on ehdottomasti sen käryttämisen arvoista! Teimme juuri viime sunnuntaina samalla idealla mutta eri mausteilla ruokaa, ja kyllä se vaan on hyvää!

Se on kyllä totta että pienen asunnon saa helposti täyteen käryä...

Meri, Helsinki kirjoitti...

No nyt on kokeiltu ja blogattu! Olipa HYVÄÄ, et puhunut lainkaan palturia. :-D Enkä onnistunut edes käryttämään, uuniinkin laitoin vuoan alle pienen ylijäämäpellin, että jos sieltä jotain putoilee, niin sille sitten. Mutta eipä tullut outoja tuoksua kun äsken taas käytin uunia ehtoollisleivän paisteluun.

Kerrassaan mahtavaa, että sait minut kokeilemaan ensi kertaa kokonaisen broilerin valmistusta! Taas yks rajapyykki saavutettu. :-) Samaan syssyyn taas urkin, miltä teidän lauantai näyttää, ettehän olis illalla huudeilla... ?

oliivia kirjoitti...

Kiitos muuli, herkullinen postaus apinakeittiössäkin!

Kyllä tämä kana / broileri on huippuhyvää evästä...

Siellä huudeilla on tullut pyörittyä viime aikoina säännöllisen epäsäännöllisesti, ja siitä syystä rauhoitumme huomenna kotisohvalla, vaikkakin tapaaminen olisi jättekivaa.
Syökäähän meidänkin puolesta ;)

Anonyymi kirjoitti...

Testattu on vaikkakin eri maustesekoituksella, joista osa kuivattuja. Tosi hyvää oli. Laitoin riittävän korkeareunaiseen uunivuokaan eikä kärynnyt yhtään. Sen sijaan koko huusholli täyttyi huumaavan herkullisista tuoksuista.
Teen tätä toistekin.
Kaupasta saa muuten nykyisin jo usein broilereita tuoreena ja ilman ällöjä mössöliemiä.

Klasu kirjoitti...

Hei! Löysin reseptin kun googletin uunibroileri ja täytyy vain allekirjoittaa broilerin herkullisuus. Ihan älyttömän hyvää.

Itse en ollut noihin peruna/sipuli-lisukkeisiin vaan aivan tyytyväinen. Mietin, että niiden sijaan noista kanasta tihkuvista tosi herkullisista nesteistä vois keittää kastikkeen, joka vois sopia tosi hyvin tän kanssa.

Pende kirjoitti...

Hola !
Asun Espanjassa ja täällä saa lähes joka kaupan tiskiltä tuoretta kanaa joko luomuna tai sitten vähän tehona.
Eiks käykkin kateeks ?
Vinkeistä innostuneena hankin yksilön, jonka huomenna valmistan. Se on luomua ja jännän keltainen. Kerron miten kävi.

Pende kirjoitti...

Valmistin kanan (1,9 kg) isossa padassa ihan em. vinkkien mukaan. Ongelmana täällä on tuoreiden yrttien saanti, joten jouduin turvautumaan osin kuiviin. Tosin täällä löytyy tienvarsiltakin aika hyvin yrttejä, joita osin käytin. Pullero oli uunissa 1 h 15 min. Tulos oli naapurin Juanin ja vaimonsa mukaan "taivaallinen".
Kyseinen eläin oli tosin niin rasvainen, että pata oli melkein täynnä nestettä, rasvaa. En käyttänyt sitä vaan tein kyytipojaksi punaviinikastikkeen. Vihannekset ja uudet perunat olivat imeneet makoisaa rasvaa ja olivat käsittämättömän hyviä.
Hieno resepti.

oliivia kirjoitti...

Klasu, kiitos kommentista! Kastike olisi varmasti erinomainen idea, sitä voisi itsekin kokeilla.

Pende, käy tosiaan kateeksi! Nykyään Suomestakin saa sentään marketeista pakastamatonta kokonaista broileria, sekin tosin valmispakattua.
Rasvaa broilereista ja kanoista tosiaan irtoaa, uunipellillä / -pannulla valmistettaessa jos pinta-ala on mahdollisimman iso niin suuri osa siitä "haihtuu" eli käryää pois ja kasviksiin jää tosiaan ihana maku!

Marika kirjoitti...

Valmistinpa luomu-maalaiskanan tällä ohjeellanne ja tuli todella hyvää! Kiitos vaan neuvoista :)

Anonyymi kirjoitti...

Hanski
Hellou.. nyt on kyllä pakko kysyä että on kai joku käyttänyt paistopussia tjms? Meilläkin käryää nyt ihan pirusti koko kämppä rasvalle. Ens kerralla kokeilen lasista paistokasaria kannella.. tai kinkkupussia.