3. marraskuuta 2007

kuhaa rullalla

Todistusaineistoa siitä että meillä on kuin onkin muidenkin kokkien ruokakirjoja kuin Jamien... Tina (niin, Ruotsin-Tina eli Nordström) toinen suosikeistamme. Tinankin ohjeet ovat mukavan selkeitä ja maut yksinkertaisia, mutta kuitenkin ohjeista löytyy pientä jekkua. Tämä rullattu kuha löytyi kirjasta Huippuhyvää!. Oikeastaan resepti huutaa mustaeväkampelaa, mutten koskaan ole kuullutkaan sellaisesta ja kuhafilee oli sopivasti edullista niin sillä sitten mentiin.

Foliossa paistettua kuhaa oliivien, kapristen ja sitruunan kera
2 annosta

n. 400 g kuhafilettä, mieluiten pieniä

½ sitruuna
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia (pieniä)
½ dl suuria kapriksia (pienetkin käy)
vajaa 1 dl mustia oliiveja
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
kapristen lientä

Jos kuhafileet ovat suuria, leikkaa ne pitkittäin kahtia. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Revi alumiinifoliosta kaksi noin 30 cm:n mittaista palaa. Pese ja viipaloi sitruuna, laita molemmille foliopaloille kaksi viipaletta. Kääri kalapalat rullalle ja laita sitruunaviipaleiden päälle. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja salottisipulit. Poista oliiveista kivet: ota kiinni terävästä päästä esim. peukalolla, etu- ja keskisormella, aseta oliivi "pystyyn" työlautaa vasten ja paina sormilla varovasti alaspäin. Kiven pitäisi irrota siististi. Kuulostaa hankalalta mutta on helppoa kun tekniikan löytää. Ripottele oliivit, kaprikset, valko- ja salottisipuli kalojen päälle. Taita folion reunat ylös. Suolaa ja pippuroi, pirskottele vähän oliiviöljyä päälle ja lopuksi lorauta pikkuisen kaprislientä. Kaprisliemen voi jättää poiskin, aineksista tulee muutenkin suolaisuutta melko lailla. Taittele foliot paketeiksi, nosta päitä hiukan ylöspäin ettei mitään pääse valumaan ulos paistamisen aikana. Kypsennä noin 30 minuuttia (hiukan fileiden paksuudesta riippuen).

Tarjoa esimerkiksi riisin kera.

Nyyteissä oli jännittävän sitruunainen maku. Mukavan kevyt kokonaisuus, jossa oli kalan maullekin tilaa. Minusta tämä ei ehkä mauiltaan ollut ykkössuosikkejani, Parempi Puolisko sen sijaan tykkäsi. Ehkä isot kaprikset olivat jo hiukan liikaa kalamataoliivien ja sitruunan kanssa? Melko suolaista ruoka on, joten riisiä tai muita lisukkeita ei tarvitse suolata kovinkaan reilulla kädellä.

Ei kommentteja: