20. syyskuuta 2008

uskokaa huviksenne

Tämä on nimittäin HYVÄÄ ja helppoa. Kulinaarimurulassa postattiin jo aikapäiviä sitten tämä yyberböögö, ja sitä se todella on. Meillä tätä on syöty jo monta kertaa, nyt sattui kameraankin askelmerkit kohdalleen ja saatiin kuvan kera asiaa ilmoille. Kyseessä on siis kanapurilainen, joka kätkee sisäänsä myös tsatsikia ja paistettua halloumijuustoa. Kokonaisuus on lähes täydellinen, eikä maultaa ihan niin raskas kun useimmat lihapihveihin perustuvat purilaiset.

Alkuperäinen resepti on siis täällä. Postaamme kuitenkin tässä reseptin uudelleen, niillä aavistuksenomaisilla muutoksilla joilla itse olemme tätä tehneet. Halusin nimittäin marinoida kanaa hiukan, aiemmin postaamamme kanapitasalaatin tapaan.

Raikas kanapurilainen
4-8 purilaista

4 kanan rintafilettä
soijaa
makeaa soijaa
worcestershirekastiketta
hp-kastiketta
oliiviöljyä
balsamicoa
(sitruunamehua)
valkosipulia
mustapippuria
(yrttejä)

1 dl partaäijää
pätkä kurkkua
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
mustapippuria
(minttua)

1 pkt halloumijuustoa
sitruunamehua
hampurilaissämpylöitä
lehtisalaattia
puna- tai salottisipulia

Leikkaa kanafileet kahtia paksuussuunnassa, niin että saat kaksi alkuperäisen kokoista mutta ohuempaa filettä. Sekoita marinadin ainekset (käy kätevästi jos kaadat niitä vaikka pakastepussiin) ja laita fileet perään. Marinoi niin kauan kuin on aikaa, puolesta tunnista vuorokauteen toimii ihan hyvin.
Tee tsatsiki: raasta kurkku karkeaksi raasteeksi, ripottele raasteen päälle suolaa ja anna valua esim. siivilässä. Puristele varovasti kurkkuraasteesta liiat nesteet, sekoita jugurttiin. Purista joukkoon valkosipulinkynsi, lorauta viinietikkaa ja oliiviöljyä, mausta pippurilla ja halutessasi mintulla. Laita jääkaappiin maustumaan.
Paista kanat pannulla, ja niiden vierellä myös viipaloitu halloumi. Lorauta juustoviipaleille sitruunamehua.
Viipaloi sipulit ohuelti, huuhtaise ja kuivaa salaatinlehdet. Lämmitä sämpylänpuolikkaat vaikka leivänpaahtimessa (toim. huom. kannattaa ensin tarkistaa että ne mahtuvat paitsi sinne myös sieltä ulos), kasaa täytteet sämpylän sisään, tarraa kiinni ja valmistaudu nauttimaan.

Näitä voi syödä aina yhden liikaa ;)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tyhmä kysymys: mitä on partaäijä?

oliivia kirjoitti...

Uups, ei ollenkaan tyhmä kysymys.
Partaäijä on siis "lempinimi" tälle Lindahlin meijerin turkkilaiselle jugurtille. On normaalia ruokajugurttia paksumpaa ja kestää kuumennusta hyvin.

Virpi P. kirjoitti...

Mahtavan makuisia böögöreitä tuli, kiitos ohjeesta! Ja pakko oli syödä kaksi, vaikka etukäteen pyhästi vannoin, että ei.

oliivia kirjoitti...

Katriina, näitä tosiaan ei voi vastustaa ;)
Aina tulee syötyä yksi liikaa. Kiva että maistui!

Anonyymi kirjoitti...

Oh, mäkin kokeilin näitä. Maukkaita, indeed. Ja uudestaankin tulee kyllä tehtyä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, tällaiset burgerit vievät voiton mäkkärimössöistä 6-0! Tai oikeastaan niistä ei voi samana tuotteena edes puhua! Tähän voisi toimia broilerin tilalle myös moni muu tuote, itse olen pitkään haaveillut kotitekoisesta burgerista, jonka pihvinä toimisi tuore tonnikala.

Vielä vinkkiä jos joskus innostutte tekemään hampurilaissämpylätkin itse: nesteeksi käytän aina barbeque-kastiketta (kaupan valmista, vaikka kastiketta olisi helppo tehdä itsekin kerralla suurempia määriä varastoon). Siitä tulee sämpylöihin ihanan mieto bbq-maku ja värikin on hauska!

Toivottaisin teidät tervetulleeksi visiitille juuri perustamaani blogiin! Olen jo pitkään seurannut sivusta teidän ja muutaman muun blogia, ja nyt sain aikaiseksi laittaa oman blogin pystyyn. Vielä tässä vaiheessahan blogi on lapsenkengissään, mutta eiköhän sinne piakkoin kerry enemmänkin tarinaa ;)

Tervetuloa timjamikeittiöön!