18. helmikuuta 2007

Lohta ja lohkoperunoita kahdella kastikkeella




Lauantai näyttää profiloituneen meidän keittiössä kalapäiväksi. Mikäpä siinä, lauantaille on aikaa keksiä jotain uutta jippoa ruokaan ja hakea tuoretta kalaa pöytään. Tällä kertaa päädyimme perinteiseen uuniloheen, koska muita kaloja oli iltapäivällä enää huonosti saatavilla lähikaupasta. Uunilohi on helppo, nopea ja maukas ruoka. Tällä kertaa siihen haettiin uutta näkökulmaa uusien kastikkeiden kautta. Ruokalan reseptiarkistosta löytyi myös hauska kuva uunilohesta, jonka päällä oli sitruunaviipaleita: sitähän piti heti päästä kokeilemaan!

Liemessä -blogi esitteli "männä viikolla" kiintoisan avocado-jugurttisalaatin, ja jo aiemmin olin bongannut heiltä jugurtti-rucolakastikkeen lohelle. Lindahlin turkkilaista jugurttia asusteli taas jääkaapissa burritojen jäljiltä, joten sekin kannusti tekemään tällä kertaa jugurttipohjaisia kastikkeita kalalle. Lisukkeeksi valmistuivat omatekoiset lohkoperunat ja vihersalaatti.


Uunilohi
2 annosta

n. 400-500g lohta
sitruuna
sitruunapippuria
suolaa

Pese ja viipaloi sitruuna. Laita lohi pellille tai vuokaan, mausta suolalla ja sitruunapippurilla ja asettele sitruunaviipaleet päälle. Kypsennä n. 225 -asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Sitruunat suojaavat ja meheyttävät lohta mukavasti paistamisen aikana.

Avocadosalaatti / avocado-jugurttikastike
meillä tästä alunperin salaattiohjeesta tuli enemmänkin kastike
2 annosta

1 avocado
pala kurkkua
tilliä
3-4 rkl turkkilaista ruokajugurttia
sitruunamehua
sitruunapippuria
suolaa

Halkaise avocado pituussuunnassa, poista kivi ja kuoret. Pilko avocado ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita jugurttiin ja mausta. Anna maustua jääkaapissa hetken aikaa.

Basilika-jugurttikastike
lähikaupassa ei tällä kertaa ollut rucolaa, joten käytimme tuoretta basilikaa

2 annosta

n. 2 dl turkkilaista ruokajugurttia
sitruunamehua
raastettua sitruunankuorta
kourallinen silputtua tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa hetken aikaa.

Lohkoperunat

2 annosta

2 isohkoa perunaa (Rosamunda)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Pese perunat hyvin. Paloittele lohkoiksi. Asettele lohen viereen pellille, lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Kypsennä 225 -asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jos teet perunoita yksinään, voi uuni olla 250 -asteinen ja paistoaika samaa luokkaa.

Ruoka oli kokonaisuutena todella hyvää. Kastikkeet sopivat hyvin lohelle, joka oli mehevää ja maukasta sitruunoiden alla paistuttuaan. Omatekoiset lohkoperunat ovat perunaa parhaassa muodossaan, ja nauttivat nekin selvästi kastikkeiden seurasta lautasella.

Ruokajuomaksi nautimme italialaista valkoviiniä. Feudi Di San Marzano Bianco on kyllä aiemmin miellyttänyt eri ruokien kanssa, mutta tälle yhdistelmälle se ei sopinut ollenkaan. Viini latistui ja siitä hävisivät maut ruoan kanssa nautittuna. Lisäksi siitä nousi esiin joku karvaahko maku. Voi olla että ruoassa olleen sitruunan sekä kastikkeiden jugurtin hapokkaat maut söivät viinistä parhaan terän pois.

2 kommenttia:

arya kirjoitti...

meillä syötiin sunnuntaina samaa settiä mutta vähemmillä kastikkeilla. avokas tosin fantasioi jostain katkarapukastikkeesta, ehkä sitä siis testataan tulevaisuudessa.
meillä syötiin pirkka-lohkoja, jotka on valmiiksi maustettu syötävän hyviksi. vinkin toivossa käyn siis utelemaan, oletko ikinä kokeillut itse maustaa lohkoja niin että niihin tulee päälle jonkinsortin kuorrutekuori?

oliivia kirjoitti...

Moi arra,
sillä tavalla on kokeiltu että kun perunat on lohkottu niin heitetään lohkot kulhoon, johon öljyä ja halutut mausteet. Sitten sekoitellaan lohkoja niin että mausteet tarttuu joka puolelle. Kun öljyä ja mausteita on riittävän paljon, tulee kuoresta rapea, kuorrutteen tapainen.

Varsinaista kuorrutetta ei meillä ole kokeiltu... voisi tosin kehitellä ajatusta eteenpäin. Jätetään hautumaan!