8. helmikuuta 2007

Suolaista ja makeaa: vuohenjuustosalaatti chilikastikkeella


Keskimäärin kerran viikossa tekee mieli syödä pikkuisen kevyemmin, joko salaattia tai jotain keittoa. Tähän salaattiin idea on saatu jonkun ravintolan vastaavantyyppisestä ruoasta, mutta ohje on ihan ikioma (jos nyt salaattiohjeita voi varsinaisesti ohjeiksi sanoakaan ;)). Tässä tomaatit ja sipulitkin saavat uunikäsittelyn, mikä parantaa niiden makua näin talvisaikaan.

Salaatin tekee noin 15 minuutissa, ohje on kahdelle.

Pirun hyvä vuohenjuustosalaatti

salaattia fiiliksen mukaan
kurkkua
oliiveja
(mangoa / persikkaa)

Uunissa käytettävät:
tomaatteja
sipulia
valkosipulia
pinjansiemeniä / cashewpähkinöitä
vuohenjuustoa (tässäkin voi mennä tunteella, meillä käytetään yleensä kevytversiota)

oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Sweet chili-kastiketta

Askelkuviot:
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, mieluiten grillivastuksella. Viipaloi tomaatit, sipulit ja vuohenjuusto, asettele pellille ja kaada viereen pinjansiemenet / pähkinät. Jos olet oikein viitseliäs, voit paahtaa siemenet / pähkinät erikseen pannulla. Suikauta viipaleiden päälle oliiviöljyä ja rouhaise pari kierrosta mustapippuria myllystä. Suolaa vähän maun mukaan päälle. Tyrkkää pelti uuniin yläosaan noin 5 minuutiksi. Kannattaa silmäillä välillä, varsinkin pähkinät kärähtävät helposti.

Tee sillä välin salaattipohja, joko annoslautasille tai laakealle vadille. Revi salaattia pohjaksi, päälle vapaalla tyylillä pilkotut kurkut sekä oliivit. Salaattiin sopii hyvin joku hedelmä esim. persikka-mango akselilta, mutta se ei ole lainkaan välttämätöntä.

Ota pelti ulos uunista ja anna viipaleiden vähän jäähtyä. Nostele viipaleet salaattipedin päälle, ripottele siemenet / pähkinät pinnalle ja viimeistele roilottelemalla sweet chili -kastiketta pinnalle.

Voivoi -keittiössämme on yleensä käytetty tähän salaattiin nimenomaan pinjansiemeniä. Viimeksi paikallisessa elintarvikeliikkeessä asioidessamme olivat kaupan tädit kuitenkin onnistuneet piilottamaan pinjansiemenet jokseenkin hyvään talteen. Tästähän emme säikähtäneet vaan arvelimme cashew-pähkinöiden ajavan hyvin sijaisen virkaa. Ja niinhän ne tekivätkin.

Vuohenjuuston, grillattujen tomaattien ja sipulin sekä sweet chili -kastikkeen yhdistelmä iskee ainakin meidän makuhermoon lekan lailla. Pähkinöistä tulee sopivaa puruvastusta ja pientä lisämakeutta.

Jos pelkkä salaatti tuntuu kovin laihalta aterialta, ainahan voi pyöräyttää lisukkeeksi vaikkapa Jamien parhaan valkosipulileivän.

Voivoikeittiö suosittelee!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei! Ihana ohje! Olen jo ihan koukussa teidän sivuihin :D

oliivia kirjoitti...

Moi Sohvi,
kiitokset vaan, hauska kuulla että olet tykännyt :)

Päivittäin täällä ruokia laitellaan ja yritetään kyllä samaa tahtia postaillakin!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana salaatti! Marinoin punasipulin punaviinietikka-oliiviöljy-limepepper-sitruuna-suola-hermesetas-litkussa ja laitoin mukaan uuniin tomaattien ja vuohenjuuston kanssa. Kastikkeesta tuli näin ihanan hapanimelä.

oliivia kirjoitti...

hopola,
kiitos vinkistä, marinadi-idea kuulostaa hyvältä! Kokeilemme sitä varmasti seuraavalla kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen kommenttini ikuna, hih. :) olen himoillut tätä salaattia niin kauan ja nyt sain aikaseksi vihdoin tehdä tätä, oi kun herkkua! Kiitos aivan ihanista sivuista, kamala kun jo päivässä ehtii tulla vieroitusoireita :D

oliivia kirjoitti...

satuli, kiva että kommentoit!
ja hauskaa että olet tykännyt sivuista ja tästä salaatista. Se on kyllä herkkua...

Anonyymi kirjoitti...

moi, tästä teidän pirullisen hyvästä vuohenjuustosalaatista on tullut jo ihan legenda. olen reseptiä levittänyt ympäri suomenmaata oulusta helsinkiin ja kirkkonummelle asti ja kaikki sitä maistaneet tuttavani ovat myöskin jatkaneet "ilosanoman" levitystä :)

tämä on vaan niin huippuherkullista. ja kaveriksi ei tarvita kuin esim. stokkan täytettyä valkosipulipatonkia, tms...mmm..
itse käytän makeana ehdottomasti mangoa, ja sipulina sitä isoa valkoista salaattisipulia, se on ihanan mieto jo itsessään.
oliivit ja valkosipulit olen tähän asti jättänyt pois, mutta toimii varmasti nekin.

kiitos maailman parhaasta reseptistä. tätä kokataan taas viikonlopun illanistujaisiin : )

-Saija Oulusta

oliivia kirjoitti...

Heips Saija,
kiitokset kommentista. Onpas hauskaa että muistutit miten hyvä tämä salaatti onkaan, oli päässty oikeastaan jo vähän unohtumaan koko tekele. Huomenna voisi tätä taas itsekin tehdä!

Päivi / Inkiväärihillo kirjoitti...

Voi jestas että oli hyvää! :P Ihania nämä itselle uudet ruokaisat salaattiohjeet :)