15. maaliskuuta 2007

kaikkien lasten lempiruoka (makaronilaatikko)


Vanha kunnon makaronilaatikko on varmaan kaikkien suomalaisten lempiruokalistalla. En ainakaan ole kuullut kenenkään sanovan, että inhoaa makaronilaatikkoa. Ulkomaan elävät tosin eivät oikein ymmärrä ruoan ihanuutta...

Makaronilaatikko on kahden hengen taloudessa ainakin kahden ja puolen päivän ruoka. Helppo- ja nopeatekoisena se on siis oivaa arkiruokaa. Meillä tehtiin alkuun makaronilaatikko aina munamaitoon, mutta kolmisen vuotta sitten älysimme kokeilla lihalientä munamaidon sijaan. Se oli niin paljon parempaa ja meidän makuhermoihin osuvampaa, että nykyään meidän laatikko tehdään aina lihaliemellä. Laatikon tekohan ei ole kovin vaikeaa, ja ainesosia voi muunnella mielensä mukaan. Meilläkin sekaan sujautetaan usein jotain juustontähteitä (Auraa) tai esim. aurinkokuivattuja tomaatteja. Jostain syystä Parempi Puolisko tekee AINA paremman makuista makaronilaatikkoa kuin minä. Salaisuus lienee rohkeassa maustamisessa, makaronit kun loiventavat makuja aika lailla lopputuloksessa.

Klassikkomakaronilaatikko
6 isoa annosta

400-500 g naudan paistijauhelihaa
sipuli
1 valkosipulinkynsi
mausteita mielen mukaan, esim: paprika, valkopippuri, tabasco, yrttisekoitus, suola (kaneli) jne.

½ lihaliemikuutio
1 valkosipuli-yrttiliemikuutio
4-5 dl kuumaa vettä

400 g makaronia

(Auraa)
(aurinkokuivattua tomaattia)
(maustekurkkua)

parmesania raasteena tai korppujauhoja

Laita makaronit kiehumaan (veteen voi heittää liemikuution mukaan halutessaan). Ruskista sillä aikaa jauheliha ja hienonnetut sipulit pannussa (jauhelihan rasva riittää hyvin ruskistamiseen, ylimääräistä rasvaa ei tarvita). Mausta seos mielesi mukaan, muista että saa olla voimakkaan makuista sillä makaroni kyllä tasoittaa makuja. Liuota liemikuutiot kuumaan veteen. Kaada vuokaan keitetyt (voi jäädä mielellään hyvin al denteksi!) ja valutetut makaronit, jauhelihaseos ja mahdolliset muut lisukkeet. Sekoita kaikki sekaisin. Kaada vuokaan liemi (huom. riittää että lientä on vuoan pohjalla, ei tarvitse nousta pintaan asti). Ripottele päälle juustoraastetta tai korppujauhoja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 30 - 45 min kunnes pinta on saanut kauniisti väriä.

Tarjoillaan kunnon ketsupin kanssa. Salaattia voi yrittää ujuttaa lautasen reunalle, jos mahtuu.

5 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Makaronilaatikko on muuten hyvä ruoka, mutta harvoin kotikäytössä pääsee laatikkovaiheeseen asti. Pelkkä makaroni-jauheliha kun on jo niin hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä tehtiin juuri soijamakaronilaatikkoa ja tosiaan, sitä riittää. Ulkomaan elävä puoliskokin suostui sitä syömään kun en ensin kertonut että siinä on soijaa... makaroonilaatikkous sinänsä häntä ei estänyt. Hyvä idea tuo liemi, olen itse laktoosiallergikko joten sillä konstilla pääsee mahanpuruista.

oliivia kirjoitti...

Kotiruoka kunniaan! Makaronilaatikko on yksi hyvistä perusruoista. Meidän makuun se on tosiaan liemestä tehtynä vielä parempi kuin munamaitoversiona.

Sain työkaveriltani jokin aika sitten "herkkumakaronilaatikon" reseptin, mutten ole uskaltanut kokeilla sitä, vaarana on että joutuisi aina sitten tekemään sillä reseptillä makaronilaatikon... Siihen sisältyi muistaakseni ainakin kermaa ja Aurajuustoa...

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä kokeilla tätä lihaliemellä. Välillä tuntuu hyvältä palata vanhoihin tuttuihin ruokiinkin. Lapset kyselivät ennen, miksi meillä ei ole koskaan sellaista ruskeaa nakkikastiketta kuin koulussa.

Klassikon on meillä lyönyt Hanna Sumarin makaronilaatikko, johon lisätään penne-pastan ja hyvin maustetun jauhelihan sekaan herkkusieniä, valkosipulia, parsakaalia, porkkanaa ja kermaa.

oliivia kirjoitti...

Katariina,
kiitos vinkistä, tuo Hanna Sumarin versio kuulostaa herkulliselta! Sitä voisi kokeilla vaihtelun vuoksi vaikka joka toisella makaronilaatikkokerralla (meillä tehdään sitä aika säännöllisesti).

Liemi kannattaa tehdä aika vahvaksi tätä laatikkoa varten, niin maustaa sitä sitten kunnolla.