20. huhtikuuta 2007

Tulinen mango-broilerlasagne

Tuulentuvan emäntä oli kehitellyt itse uuden lasagnereseptin jokin aika sitten. Kävin jo heti tuoreeltaan kehumassa reseptiä ja kokeiluunhan se piti laittaa. Ainesosat kuulostivat kerta kaikkiaan niin herkullisilta, ja itse asiassa meillä ei oltu aiemmin koskaan tehty minkäänlaista kanalasagnea. Aikakin jo kokeilla!

Näin se meillä tehtiin
Tulinen mangobroilerlasagne
4 annosta

600 g broilerin rintafilepihvejä naturel (tai suikaleita)
vajaa 1 dl vettä
2 prk 15% fraichea
3 rkl mangochutneyta
1/2 prk mangososetta (vauvanruokapurkista)
1 rkl sambal oelek-tahnaa
1 rkl sweet chili-kastiketta
2-3 tl tandoorimaustetta
1 1/2 rkl kanalientä (kuutiosta)
1-1 1/2 rkl hunajaa
reilu 100 g paprikaa paloina
2 punasipulia paloina
4 valkosipulinkynttä viipaleina

Lisäksi: lasagnelevyjä ja parmesanraastetta

Jos teet pastan itse, aloita taikinan valmistamisesta: durumvehnäjauhopussin kyljessä on yleensä perusohje. Taisin tehdä seuraavan mukaan:

n. 300

g

Myllyn Paras Durumvehnäjauhoja (4 1/3 dl)

n. 1½

dl

vettä tai 2-3 kananmunaa

2-3

tl

oliiviöljyä

½-1


(suolaa)


Mittaa jauhot kulhoon (tai pöydälle). Tee jauhokeon keskelle syvennys, johon lisätään neste, öljy ja suola (minä en yleensä laita suolaa taikinaan). Sekoita ainekset keskeltä reunoille edeten kiinteäksi taikinaksi. Alusta kimmoisa taikina (n. 10 min). Anna taikinan levätä peitettynä n. 30 min. Pastakoneella muotoiltavan taikinan ei tarvitse levätä ennen jatkokäsittelyä.


Paloittele broilerin fileet reiluhkoiksi paloiksi ja paista niihin kaunis ruskea pinta (sisältä saavat mieluusti jäädä hiukan raaoksikin). Hienonna sipuli, viipaloi valkosipuli, paloittele paprika. Sekoita kaikki mausteainekset fraichen joukkoon. Huuhtaise paistinpannulta vedellä kanasta ironneet maut, kaada fraicheseokseen ja sekoita.

Jaa pastataikina neljään osaan, kaaviloi jauhotetulla pöydällä ohuiksi levyiksi / leveiksi nauhoiksi jotka sopivat lasagnevuokaan. Jos kaulit ilman pastakonetta, yritä tehdä mahdollisimman ohuita levyjä, jotta pasta ehtii kypsyä eikä maistu jauholle.

Kokoa lasagne kaatamalla ensin öljytyn uunivuoan pohjalle hiukan fraichekastiketta ja aseta päälle lasagnelevyjä niin että pohja peittyy. Levitä levyjen päälle kastiketta, kastikkeen päälle ripottele broilerinpaloja (noin kolmannes koko määrästä) ja sipuleita sekä paprikaa. Raasta tuoretta parmesania kerrokseen päällimäiseksi. Jatka näin myös seuraavat kerrokset niin, että päällimäiseksi tulee kastiketta. Painele lasagnea varovasti, jotta kaikile levyille tulee kastiketta. Raasta pinnalle vielä tuoretta parmesania ja paista 200c noin noin 35- 45 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Maut olivat kyllä kohdallaan tässä lasagnessa! Kuten Aurinkotuuli sanoi, tätä voi suositella itämaisten makujen ystäville. Parantumattomana kotikokkailijana aloin jo kehitellä reseptiä heti eteenpäin: ehkäpä lasagnelevyjen sijasta sujautan seuraavan kerran riisinuudeleita sekaan... Mutta, kuten sanottua, hyvää oli ja kannustamme kokeilemaan tätä lasagnea.
On se hienoa kun joku osaa kehitellä tällaisia reseptejä ihan omasta päästään, ja itse pääsee näin helposti kiinni niihin... Kiitokset Tuulentupaan vielä!

2 kommenttia:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kappas, täälläkin on kokeiltu mango-broilerlasagnea. Mukavaa kuulla, että teillekin maistui. Kannustavaa, kun kehitelmät joskus onnistuvatkin :).

Anonyymi kirjoitti...

Kokeiluun meni tämä herkku meilläkin, nimenomaan näillä sun reseptimuunnoksilla ja maut tosiaan oli kohdillaan. :) Ja punasipuli ynnä keltainen paprika antoi tuolle kivasti väriäkin.
Koska oli vähän pikakokkailu, käytin valmispastalevyjä. Niiden kanssa toi kostukkeen määrä olis saanut olla hieman isompi (tähän varmaan kontribuoi myös huisin iso vuoka), ens kerralla taidan huitaista sekaan vielä yhden fraichen tai kermaa jatkoksi.