2. huhtikuuta 2007

varaslähtö pääsiäiseen (lampaan paahtopaistit)

Puolen kilon keittiö aikoo viettää pääsiäis- ja talvilomaa valmiiksi katetuissa pöydissä, joten omat pääsiäisperinteet kokkailun osalta pääsevät eetteriin jo nyt. Pääruokana olemme jo monena vuonna nauttineet lammasta mokkakastikkeella sekä Jamien uunisipuleja ja punajuuria vuohenjuustolla. Lammas ja punajuuret (sekä mokkakastike) löytyvät Ruokalasta. Aikoja sitten Sukulan Jyrki kokkaili jossain Maikkarin ohjelmassa tätä herkkua juuri pääsiäisen alla.

Minä taas en jätä yhtään lampaansyöntitilaisuutta käyttämättä, joten viikko ennen pääsiäistä oli hyvä ottaa varaslähtö tähän sesonkiin. Aiemmin olemme aina käyttäneet (saatavuus- ja budjettisyistä) Uuden-Seelannin karitsaa (useimmiten sisäfileenä), mutta tällä kertaa tilasimme ja saimme ihan lähilammasta, paahtopaistit kuten alkuperäinen ohje vaatii. Hyvää oli suomalainenkin lammas, mureaa ja maukasta!

Lampaan paahtopaistia, mokkakastiketta ja punajuuria vuohenjuuston kera

4 annosta

Lammas

4 kpl

lampaan paahtopaistia

3 rkl

dijon-sinappia

1 rkl

valkoviiniä


suolaa


valkopippuria

1 rkl

hienonnettua persiljaa

1 rkl

hienonnettua timjamia

3

valkosipulin kynttä

3 rkl

pehmeää voita


öljyä


Keitä valkosipuleita hetki suolalla maustetussa vedessä. Hienonna yrtit ja sekoita pehmeään voihin, lisää joukkoon murskatut kypsät valkosipulit ja valkopippuri. Ruskista paahtopaistit pannulla molemmin puolin ja jäähdytä. Paina pienellä veitsellä reikä paistiin ja täytä se voiyrttiseoksella. Sekoita valkoviini ja sinappi (jos ei satu olemaan valkkarinpohjia, korvaamme rypäle-omenamehulla). Sivele paistit viini-sinappiseoksella. Rouhi päälle kevyesti valkopippuria. Anna marinoitua noin muutama tunti jääkaapissa. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia, mausta suolalla ja anna vetäytyä pari minuuttia folioon käärittynä. Leikkaa viipaleiksi ja tarjoile.

Lammas ehti meillä jo parempiin suihin ennen kuin kamera kerkisi pöytään. Ohjeena voitaneen sanoa, että ainakaan meillä tuo kypsennysaika ei pitänyt paikkaansa (ellei sitten halua täysin raakana syödä lammastaan). Taisi olla ennemminkin 200 astetta ja 30 minuuttia, sitten olivat sopivan roseeta.

Vinkkinä vielä se, että voit tehdä tämän myös vaikkapa karitsan sisäfileestä. Niihin on aika haastavaa saada reikää tökättyä, joten useimmiten olemme sekoittaneet kaikki aineet (vähemmän voita kuin alkuperäisessä reseptissä) tahnaksi ja pyöritelleet fileet siinä. Hyvää tulee niinkin.


Mokkakastike

0,5 l

lihalientä

3 rkl

sokeria

2

salottisipulia

2 rkl

espressopapuja

2 rkl

balsamiviinietikkaa

2 dl

kermaa

2 oksaa

timjamia

(1 rkl

maizena tummaa suurusta)

(50 g

voita)


Sulata sokeri kattilassa ja anna sen ottaa hieman väriä. Lisää lohkotut salottisipulit. balsamiviinietikka sekä lihaliemi. Anna kiehua noin 15 minuuttia niin, että jäljelle jää noin puolet. Lisää kerma sekä kahvipavut ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Ota pois hellalta, lisää timjami ja anna rauhoittua noin 15 minuuttia. Jos jaksat, siivilöi kastike. Suurusta tarvittaessa maizenalla; lisää se kiehuvaan siivilöityyn kastikkeeseen, vatkaa joukkoon voi.

Tämä kastike on todella hyvää! Sopivasti hiukan makeaa ja tosi mokkaisen makuista (varsinkin kun olemme korvanneet espressopavut shotilla valmista espressoa ja lyhentäneet vähän keittoaikaa). Ei kannata säikähtää jos sokeri ottaa kiinni / kovettuu kun lisäät sipulit, balsamicon ja lihaliemen; se kyllä liukenee sieltä nopeasti mukaan.


Punajuuret vuohenjuustolla

4

keitettyä punajuurta


voita

100 g

vuohenjuustoa


suolaa ja valkopippuria


Lohko keitetyt punajuuret ja paista kevyesti voissa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Ripottele murennettua vuohenjuustoa kuumien punajuurten päälle juuri ennen tarjoilua.

Minä en ole varsinaisesti punajuurten suuri ystävä, mutta nämä ovat kyllä herkkua. Tuoreet punajuuret voi keittää ja viipaloida valmiiksi vaikka edellisenä päivänä, paistaa ja maustaa sitten vasta viime hetkellä.

Jamien uunisipulit
(kuva postauksen alussa; siinä sipulit ovat valmiina uuniin)

4-8 keskikokoista punasipulia
timjamia
suolaa
voita

Irrota sipuleista päällimmäinen kuori. Leikkaa veitsellä sipulien tyvet tasaisiksi niin että ne pysyvät tukevasti pystyssä ja tee yläpintaan kaksi ristikkäisviiltoa sipulin puoliväliin saakka (varo leikkaamasta sipulia lohkoiksi). Työnnä hieman hienonnettua tai murskattua tuoretta timjamia, runsas ripaus suolaa (suola on tärkeä saada viiltoon) ja voinokare sipulin sisään.

Kypsennä sipulit uunivuoassa ohuen merisuolakerroksen päällä. Pane vuoka 200-asteiseen uuniin ja kypsennä sipuleita 30-35 minuuttia. Sipuleista tulee ihanan makeita ja pehmeitä. Nämä sipulit ovat todella valtavan hyviä!

Tässä menussa kaikki maut jotenkin sointuvat yhteen loistavasti. Siksi meillä onkin syöty tällä samalla kaavalla pääsiäisateriat jo ainakin 4 vuoden ajan... ja jälkiruoaksi sitten mämmiä, kuinkas muutenkaan!

4 kommenttia:

cebic kirjoitti...

Moro!

Minä menen kanssa vanhempieni herkkupöytien ääreen, ja näin yksinään ei kehtaa mitään lampaita viritellä. Mummolassakin käydään lammasmaistiaisilla :)
Mutta, noita teidän tekemiä punasipuleita on kyllä ihan pakko tehdä joku päivä! Rakastan sipulia kaikissa muodoissaan ja tuo sopisi ihaanasti sen lampaan kera. Kahvi-kermakastiketta tietenkin on aina. Ja valkosipulikermaperunoita.
Koska menen vanhemmilleni, miulla ei pahemmin ollut sananvaltaa lisukkeisiin ja mihinkään. Koitan syrjäyttää ne joku päivä kyllä...
Mutta sipuliohjetta testaan!

oliivia kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

Luulen että kun maistatat Jamien sipuleita niin mikä tahansa ruokakunta on valmis hyväksymään muutoksia menuun ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu. KIITOS! Tällä mennään pääsiäisen sukupäivällisten pääruoka.

Anonymous äitee

oliivia kirjoitti...

äitee, onpa kiva että löysit mieleisen reseptin.
Käypäs kertomassa sitten miltä maistui!