17. toukokuuta 2007

hirveetä pataa(n)!

Keittiömme on viime aikoina ollut melkomoisen hiljainen, lähinnä siksi että olemme syöneet muiden pöydissä (herkullista lasagnea ja hyvää kanaa) sekä alkuviikon menneet aika lailla perussetillä, kuten makaronilaatikolla, eteenpäin. Vapaapäivän kunniaksi tänään piti kuitenkin kokata jotain herkullista. Pakastimessamme on jo hetken aikaa majaillut erinäisiä sekalaisia pusseja lihaa, syystä että allekirjoittaneen isukki haalii omaan pakastimeensa sekä hirveä että poroa riittävinä annoksina, ja jakelee niitä sitten (meidän iloksemme!) myös eteenpäin. Se jännitysmomentti näissä lihoissa on, että niistä harvoin tietää itse MITÄ lihaa ne ovat, ja mistä elukasta. Näin tälläkin kertaa.

Muutamissa muissakin blogikeittiöissä on äskettäin kokkailtu herkullisia lihapatoja, siitä kai tämäkin ajatus sai siivet. Löimme siis hirveksi uskomamme luulliset lihat pataan ja toivoimme parasta.

Hirvipataa burgundin tyyliin
n. 4 annosta tai 2 nälkäisen annosta

1 pkt filepekonia
n. 500 g luullista (hirven)lihaa isoina paloina
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
4 tuoretta herkkusientä (isohkoa)
½ ploa punaviiniä
1 lihaliemikuutio
4 dl vettä
3 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa
n. 2 tl worcestershire -kastiketta
timjamia
rosmariinia
mustapippuria

Jos muistat, ota liha ajoissa huoneenlämpöön. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi, hienonna sipuli isohkoiksi paloiksi, kuori ja pilko porkkana sekä leikkaa sienet neljään lohkoon. Laita pekonisuikaleet kylmään valurautapataan ja levy kuutoselle. Kun pekoni on ruskistunut ja luovuttanut rasvan pataan, laita lihapalat pataan ja ruskista. Lisää nesteet, kasvikset ja mausteet. Anna kiehahtaa ja nosta sitten 175 -asteiseen uuniin n. 3 ½ tunniksi. Irrottele lihat luista (pitäisi käydä helposti tässä vaiheessa), maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoa riisin ja hyvän punaviinin kanssa. Me nautimme australialaista Moondarra -punaviiniä, josta lisää alla.

Tämä ruoka oli kyllä parasta pitkään aikaan! Pataruoat ovat kyllä ihan ykkösiä, niin helppoja tehdä ja ihanat maut... Tässäkin hirven, punaviinin ja tomaatin maut terästettynä yrteillä tukivat toisiaan aivan täydellisesti. Syömistä ei meinannut millään malttaa lopettaa, vaikka maha oli jo ihan täysi... Aah, tällaisten onnistumisten takia ruoanlaitto on hauskaa! Tämä ruoka on jopa melko kevyttä, voisi jopa kuvailla terveelliseksi. Ei kermaa, punaista vähärasvaista lihaa ja kasviksia. Mutta makua senkin edestä!

8 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Ihana mangokana! Mutta miksei siihen voipi kommentoida :-o

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Minun piti kommentoida tähän, kun tuon haastepostauksen kommentoiminen ei onnistu???!! Jees, mutta täällä päin on vähän sama homma, mikään ei oo REILUA! Paitsi kahvi ja banaanit... Lidlissä oli joitakin tuotteita, mutta ei niilläkään kuuhun mennä. Täytyy käydä tuolla Valintatalossa (en ole koskaan piipahtanut!), jos siellä kerta on kaikkea ihmeellistä ;) Sen parsakattilan hinta ei muuten ollut kovin paha! Mainoksesta vain katsoin...

Tosi herkkulisen oloisen ohjeen olette keksineet! Voisinpa vaikka maistaa :P

Anonyymi kirjoitti...

Muut kommentoivat vain mangokanaa, mutta tämäkin kuullostaa hyvältä. =)Miksiköhän sitä aina arastelee hirveä ja poroa, vaikka samalla ne voi laittaa ruoaksi kuin muutkin lihat..

oliivia kirjoitti...

gloria, kyllä tämäkin oli tosi hyvää!

Hirveä ja poroa voisi itsekin opetella käyttämään paljon enemmän, varsinkin kun sitä itselle on saatavilla kohtuullisen helposti...

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs onkin hyvän näköistä pataa teilläpäin tehty.. oon kateellinen niille, kenellä on mahdollisuus saada helpolla (ja halvalla =) erilaisia riistalihoja.. itsellä iskee nuukuus siinä vaiheessa kun kävelee kaupan tiskille ja rupee katsomaan hintoja. Mutta mutta.. maistuis siis mullekin!

oliivia kirjoitti...

juu, "riistaperheessä" kasvaneena sitä joskus unohtaa ihan että miten hieno liha tuo hirvikin on... ei sitä kyllä itsekään tulisi oikein kaupasta hankittua.

Anonyymi kirjoitti...

Oooh, tästä saisi herkullista talviruokaa! Sääli vaan on, etten tiedä mistä saisin halvalla enää hirvenlihaa, kun mestästäjämme muuttivat mantereen toiselle puolelle viettämään eläkepäiviään :D Poroa onneksi saan helposti :)

Dea kirjoitti...

Laitettiinpa nyt postaus tästä ruoasta, tosin me vähän muokattiin reseptiä lisää. :) Käyhän katsomassa.