11. toukokuuta 2007

kaalikammosta kertaheitolla eroon!


Seikkailtuamme viikonloppuna hapankaalimaailmassa oli jääkaapissa vielä melkein täysi paketti hapankaalia. Luottokokkimme Pastanjauhajat tulivat jälleen apuun, heidän sivuiltaan löytyi parikin herkullisen kuuloista hapankaaliohjetta, joiden pohjalta tämä arkiruoka syntyi. Ihan samoilla ei menty koska kaupassakäynti tapahtui hiukan tunteella eikä listan pohjalta, joten kaikkia tarvittavia aineksia ei valmistushetkellä kaapista löytynytkään... näinhän käy aika usein ainakin täällä puolen kilon keittiössä. Sama pää kesät talvet!

Oikeastaan pitää hetken hämmästellä sitä, että minä, kaalikammoinen, päädyin lainkaan edes harkitsemaan tämän tyyppisiä ruokia. Toisaalta, ehkäpä se tuunattu kaalilaatikko auttoi jo sen verran asiaa, että nyt uskaltaa kokeilla kaalia jo muutenkin.

Hapankaalikasari
2 annosta

n. 250 g bratwurstia tai muuta mausteista makkaraa
n. 300 g hapankaalia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl ajvar-relissiä
1 tl sambal oelek -tahnaa (tai muuta chiliä)

Pilko makkarat, hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Huuhtaise hapankaalia ja valuta lävikössä nesteitä pois. Kuullota sipulia ja valkosipulia oliiviöljytilkassa pannulla tai padassa (valurautapata alkaa olla vakisuosikkimme). Lisää makkarapalat ja ruskista. Lisää hapankaali ja kuullota hetken aikaa. Lisää lopuksi ajvar-relissi ja sambal oelek-tahna. Sekoita ja ota levy pois päältä. Anna maustua hetken aikaa. Jos kaapissa on ruokajugurttia tai creme fraichea, sitä voisi lusikoida myös sekaan. Ruokakermakin varmasti toimisi. Meillä ei ollut mitään noista maitotuotteista, joten mentiin ilman.

Hyvää oli, mausteista ja mukavan hapanta kaalin ansiosta. Tällä lähti kaalikammo kertaheitolla! Tosin, tämä olikin paistettua kaalia chilisalamimakkaran keralla... Mietiskelimme että tätä voisi valmistaa kesällä muurikassa tai parilalla grillissä, nam!

Juomaksi sopii parhaiten olut, kuinkas muutenkaan!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistoajoitus! Keittiön kuiva-ainekaappia taannoin tonkiessani törmäsin säilykepurkilliseen hapankaalia. Joskus heräteostona Lidlistä hankittu. Tuossa jo pohdiskelinkin, mitä siitä ehkä usklataisi tehdä. Nyt taidankin lähteä kaupan kautta maaseudun rauhaan ja laittaa muurikan päälle! Kiitos ideasta ja ihanaa viikonloppua!

Jaana kirjoitti...

Kokeilkaa joskus hapankaalipiirakkaa. Hyvän pohjan saa esim. pakasteena myytävästä ruis-perunataikinasta. Täytteeksi 400 gramman paketti hapankaalia, purkki ranskankermaa, pari-kolme kananmunaa ja juustoraastetta. Olutta voi juoda tämänkin kanssa :-)

oliivia kirjoitti...

tusla,
oikein hyvät viikonloput sinne maaseudun rauhaankin. Tulisi kesä kunnolla niin pääsisi mökille grillailemaan... toivottavasti hapankaalipaistos muurikassa onnistuu!

välispiikki, kiitokset hyvästä piirakkaideasta! Kuulostaa siltä että on ehdottomasti kokeiltava. Tuohon ruis-perunataikinaan en ole törmännytkään, mutta se kuulostaa kyllä maukkaalta!