2. kesäkuuta 2007

Loh'

Kesäinen sää innostaisi rajattomaan grillailuun, mutta tämänhetkisessä majapaikassamme ei oikein aito grillaus onnistu (harva kerrostaloyhtiö sallii parvekkeella käristelyn...) Niinpä sitä tulee harrastettua sovellettua grillausta uunissa. Tässä lohessa on hiukan erikoisemmat maut, mukavan kesäiset kuitenkin. Uusien perunoiden kanssa se olisi varmasti herkkua, mutta tällä kertaa en jaksanut keitellä niitä.

BBQ-lohi
2 annosta

n. 400 g lohifilettä
n. 2 tl Marmitea tai Vegemitea (tai sitten vastaavasti vain suolaa)
n. 2 rkl HP:n BBQ Spicy -kastiketta

Nosta lohifilee pellille (tai ritilälle jonka alle laitat pellin), pursota pinnalle ensin Marmitea ja sitten bbq-kastiketta. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia fileen koosta riippuen.
Makean savuisesta BBQ -kastikkeesta ja soijamaisen suolaisesta Marmitesta tulee hyvä makuydistelmä, sopisi varmasti lihankin pintaan mukavasti. Hmm, laitetaanpa mieleen seuraavia marinadeja varten... Lohikin saa kuitenkin uudenlaista potkua näistä kastikkeista. Ne ovat sen verran sakeitakin, etteivät lähde valumaan kalan päältä paiston aikana. Suosittelen kokeilemaan!

3 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Apropoo Marmite, katselin sitä juuri Ekolon hyllyssä, ja siis soijamaisen suolainen? Käytätkö sitä esim. leivällä kuten purkki näytti ohjeistavan? Ja mitä ihmettä se ikään kuin on :-D Hiivauutetta tms. tavasin, mutta meitä ei olla kyllä vielä Marmiten kanssa esitelty niin haastattelen taas sinua. :-) Worcestershireä en vielä ole hankkinut kun olen niin paljon poissa, mutta nyt on melkein kaksi viikkoa erinomaista kokkausaikaa! :-P Sorkat syyhyää ja uunissa paistuvat nytkin uunikuivatut tomaatit, huumaava valkosipulin tuoksu leijuu. Ostin muuten taas eiliseen minimiittiin hallista Nizzan oliiveja. :-)

oliivia kirjoitti...

Juu, tästä tahnasta oli jo aiemminkin puhetta jossain kommentissa.
Minä kyllä syön sitä mielellään leivänkin päällä, talouden toinen Puolisko, se Parempi, ei kyllä kirveellä uhattunakaan laita sitä leivälle ;)
Se on tosiaan aika suolaista, minusta maku muistuttaa jotenkin soijaa ja / tai lihaliemitiivistettä ;)

Wikipediassa kuvailtiin näin:
"Marmite /ˈmɑːmaɪt/ is a British savoury spread made from yeast extract, a by-product of beer brewing.

It is a sticky, dark brown paste with a distinctive, powerful taste that polarises consumer opinion. This is reflected in the company's marketing slogan: "Love it or hate it". It is similar to the Australian Vegemite and Swiss Cenovis, and is suitable for vegetarians and vegans, while Bovril is not. There is also an Australian version of "Marmite", although this uses a different recipe, and has a much stronger flavour that is comparatively sweet.

The image on the front of the British jar shows a marmite (French, "large covered earthenware or metal cooking pot").[1] The British Marmite was originally supplied in earthenware pots, but has long been sold in glass jars that approximate the shape of such pots.[2] A thinner version in squeezable plastic jars was introduced in March 2006."

Pidempi selvitys löytyy Wikipediasta. Aika monessa paikassa tarjotaan käyttökohteeksi sandwicheja eri tavoin täytettynä. Itse olen äskettäin innostunut kokeilemaan sitä mausteen tapaan eri ruokalajeissa, ja hyvin toimii! Maku on tosiaan aika vahva, joten kannattaa annostella varovasti (ainakin aluksi).

Ooh, Nizzan oliiveja... Mmm... nyt harmittaa jo tuplasti että täältä on liian pitkä matka sinne pääkaupunkiin...

Meri, Helsinki kirjoitti...

Kiitos selvityksestä, kai noin mielipiteitä jakavaa tuotetta olis hyvä maistaa. :-P Suolainen kuulostaa sitä paitsi hyvältä. Tuo meikäläisen Puolisko (paremmuudesta en tiedä ;-)) saattaisi kyllä myös lämmetä, jos lihaliemitiivistekin tulee siitä mieleen. Ehkä sitä vois yhdistellä jopa tofuun, vois saada maukasta aikaiseksi!