8. elokuuta 2007

apinan aivot -ei kun siis kanapasta

Kuva tuo enimmäkseen mieleen kouluruoan (kukapa ei muistaisi kanaviillokkia), ja siitäkin sen miksi siitä niin harvoille hyvät muistot jää... Vaikka rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että meidän keittiön molemmat kokit ovat kyllä popsineet kouluruokaa enimmäkseen hyvällä ruokahalulla.

Arki-ilta ja alle pelattu puolikas kolopallokierroshan eivät sinänsä ole kuin huonoja selityksiä ruoan vaisulle ulkonäölle. Faktoja ne kuitenkin olivat. Nopeaa sapuskaa tämä on ainakin, mutta olisi ehkä kaivannut enemmän ajatusta toteutukseen niin ulkonäön kuin makukokonaisuudenkin osalta. Kiitollisena otamme ideoita vastaan, mikäli niitä lukijoilla mieleen tulee.

Kaikessa lyhykäisyydessään, näin se tehtiin:

Kalpea kanapasta
2 annosta

300 g broilerin filesuikaleita naturel
1 kesäsipuli
2 valkosipulinkynttä
n. 3 dl vettä
n. 125 g tuorejuustoa (meillä oli Chevre&Yrtit kevyt Creme Bonjour)
suolaa
hunajaa
yrttejä
mustapippuria

Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pannulla. Lisää kanasuikaleet ja ruskista. Lisää tuorejuusto ja vettä vähitellen, jotta saat sopivan koostumuksen. Lisää mausteet ja anna hautua sillä aikaa kun keität pastan. Tarjoile parmesanin kanssa.

Ei tämäkään nyt varsinaisesti PAHAA ollut, ei vain erikoisen maukasta tai kaunista. Aina ei kai voi voittaa. Maut jäivät jotenkin vaisuiksi tällä kertaa (ja kiireessä tein kardinaalimunauksen eli unohdin tarkistaa maut...)
Oppia ikä(vä kyllä) kaikki!

2 kommenttia:

Ansu kirjoitti...

Meidän perheen herkkukanapastaversio on jo jonkin aikaa ollut Pollo limonello. Tuohon sinun ohjeeseen lisäisin vain raastettua inkivääriä, sitruunamehua ja korianteria.

oliivia kirjoitti...

Kyllä, Pollo limonello on loistavaa. Samoin tomaattinen kanapasta joka meillä kuuluu vakioresepteihin.

Toisinaan sitä kaipaa vähän vaihtelua kuitenkin noihin perusherkkuresepteihin.
Kiitos vinkeistä, noilla mausteilla tämäkin pasta varmasti maistuisi herkulta! Tuore inkivääri olisikin varmasti hyvä lisä.