4. syyskuuta 2007

tiikerihai

...eli lohta raidoilla varustettuna. Lohta pitkästä aikaa, ja taas piti kuitenkin keksiä jotain uutta näkökulmaa muuten niin tuttuun aiheeseen. Lieneekö jossain mielenpohjalla leijaillut ajatus Pastanjauhajien lohikääröistä, kun pesto ja mozzarella ajautuivat menuun ihan väen vängällä. Ajattelin pääseväni helpommalla kun teen loheen viiltoja ja tungen ne täyteen pestoa ja tukin mozzarellalla. Estetiikan puolella jäätiin aika lailla jauhantapajan toteutuksesta vajaaksi, mutta helpohkoa tämä ainakin oli. Seuraksi omatekoisia lohkoperunoita mustapippurilla ja suolalla maustettuna.

Lohi saa raidat aka pesto-mozzarellalohi
2 annosta

n. 4oo g lohifilettä
3 rkl pestoa
1 pallo mozzarellaa (bufalaa jos löytyy, tässä mentiin ihan lehmänmaidolla)
suolaa
mustapippuria

Suolaa ja pippuroi lohifileen pinta. Leikkaa loheen viiltoja nahkaan asti, muttei aivan läpi poikittaissuunnassa (eli ikään kuin taskuja). Näin pesto ja juusto eivät pääse juoksemaan ihan valtoimenaan pitkin valmistusastiaa. Lusikoi viiltoihin pestoa, työnnä lopuksi viipaleet mozzarellaa viiltoihin päällimmäiseksi. Kypsennä kalaa 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Samassa ajassa valmistuvat lohkoperunat: pese ja lohko perunoita, laita pellille kalan viereen. Lorauta/ suihkauta öljyä pintaan ja mausta mielesi mukaan.

Pesto ja mozzarella soittivat kovinkin kaunista sinfoniaa lohen kanssa. Sopii nauttia!

Jos lukijoilla on hyviä ideoita uunilohen maustamiseen niin ottaisimme mielellämme niitä vastaan! Sitruunapippuri-suola -setti alkaa jo olla aika vanhaa asiaa... vaikkakin ihan hyvää.
Myös lisuke-ehdotuksia perunamuusin ja -lohkojen lisäksi kaipaillaan!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helpoin ja maukkain lohiruoka tulee lohifileestä, jossa mausteena suolaa ja rosepippuria (no, voi voitakin laittaa, jos siltä tuntuu). Folioon ja uuniin.
Parasta ihan perinteisen perunamuusin kanssa, muusin voi maustaa vaikka sipulijauheella/paistetulla sipulilla.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä isäntä laittaa lohifileenpäälle ruohosipulituorejuustoa. Miellään sitä täysrasvaista Violaa.
Eli siis fileeseen suolaa totuttuun tapaan, ja sen jälkeen raa'an kalan pintaan levitetään reilu kerros ruohosipulituorejuustoa. Kala uuniin ja avot.

Polkkapossu kirjoitti...

Testaahan tätä:

http://polkkapossu.blogspot.com/2007/
01/madame-butterflytrout.html

Ai juu, mutta eihän tämä nyt varsinaisesti mikään maustamisohje ole. No oli miten oli.

oliivia kirjoitti...

Kiitokset kaikille hyvistä vinkeistä, näitä tullaan takuulla kokeilemaan!

Polkkis, riittää kun lohelle saa uusia makuja, verbeistä viis! Kiitokset vinkistäsi, mukavan eksoottisen kuuloinen resepti!

Jenni kirjoitti...

Uunilohen maustamiseen on meillä käytetty jo jonkun aikaa tuoretta sitruunaa ja valkosipulia. ensin suoltaan ja pippuroidaan lohifile, päälle siivuiksi leikattu valkosipuli ja sitruuna. Taitaa olla ohjekin jossain tuolla blogin kätköissä :D. Hyvät, mutta miedot maut, sitruunaa voi myös puristaa kalan päälle jos siitä enemmän tykkää.

Jenni