11. lokakuuta 2007

enkelten ruokaa paholaisen kakussa

Lienen maininnut aiemminkin, että henkilökohtaisesti en ole kovin kovasti makean perään, ja osittain siitäkin johtuen leivon aika harvoin. Tätä en kuitenkaan voinut vastustaa, kun blogikierroksellani törmäsin tähän Peabodyn ohjeeseen. Kuten tuolta alkuperäisestä ohjeesta huomaatte, ovat kuvat kerta kaikkiaan niin herkullisia että kokeilemaan oli päästävä. Kun vielä lokakuun ruokahaasteen aiheeksi sattumoisin valikoitui suklaa, osui tämä kuin nyrkki nenään nakkikioskin jonossa.
Ensin olin kyllä ajatellut jotain vähän omaperäisempää, ehkäpä suolaista reseptiä suklaasta. Tämän päivän Hesarin ruokasivutkin tukevat mukavasti tätä lähestymistapaa; suklainen chili con carne menee ainakin kokeiluun. Mutta tätä kakkua kokeiltuani ei tarvitse epäröidä: tämä menee kyllä meidän haasteruoaksi!

Ennakko"varoituksena": kakku on todella täyteläinen (Parempi Puolisko nimesikin sen Pisteet kotiin-kakuksi Painonvartijoihin viitaten) ja sen tekemiseen vierähtää tovi. Se on kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoinen!

Tämä on muuten hetki jota olette kaikki odottaneet: tässä reseptissä on oikeasti puoli kiloa voita!

Pisteet kotiin aka. Baileyskakku
1 iso kakku, n. 20 viipaletta

OTETAAN ENSIN PUOLI KILOA VOITA pehmenemään reseptin eri vaiheita varten. Jatketaan alla olevan ohjeen mukaan...

Tummanpuhuva paholaisen suklaakakku

3,6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 tl leivinsoodaa
3/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
155 g suolatonta / vähäsuolaista voita
3,6 dl sokeria
1,6 dl kaakaojauhetta (van Houten tai vast.)
2 isoa munaa
3,2 dl lämmintä vettä

Lämmitä uuni 175 -asteiseksi. Voitele ja jauhota 26 cm kakkuvuoka (tai kaksi 23 cm vuokaa). Sekoita kuivat aineet keskenään (lukuunottamatta kaakaojauhetta). Vatkaa pehmeää voita monitoimikoneessa (vispilällä) keskiteholla kunnes siitä tulee kermaista. Lisää sokeri pienissä erissä, vatkaa täydellä teholla, yhteensä noin kolme minuuttia. Lisää kaakaojauhe ja vatkaa minuutti. Kaavi seos reunoilta kulhoon, lisää munat yksi kerrallaan välillä vatkaten. Koneen käydessä hitaalla vaihteella, lisää kuiva-aineseos kolmessa erässä, ja näiden välillä lämmin vesi kahdessa erässä. Kaavi taas reunat ja vatkaa hiljaisella teholla noin 30 sekuntia. Kaada taikina vuokaan / vuokiin. Kypsennä 45-55 minuuttia, ota uunista ja anna jäähtyä vuoassaan 20 minuuttia. Irrota kakku vuoasta ja anna jäähtyä täysin ennen kuin täytät sen. (Sillä välin voit valmistaa täytteet).

Enkelten ruokaa eli Bailey'skreemi
EDIT 10.9.08: kreemin ainekset korjattu, tällä tulee vähemmän voista

1 iso muna
2 munankeltuaista
0,6 dl vettä
2,4 dl sokeria
200 g voita, suolatonta tai vähäsuolaista
(1/4 tl suolaa) jätä pois jos voi on vähänkin suolaista
25-30 ml Baileysia (jos löydät Bailey's Caramelia, käytä sitä)

Vatkaa sähkövatkaimella tai monitoimikoneen vispilällä munia ja keltuaisia suuressa kulhossa täydellä teholla noin 5 minuuttia. Laita vesi ja sokeri kasariin, lämmitä ja anna poreilla kunnes seos on "pehmeän kuulan" vaiheessa eli kun pudotat tipan kylmään veteen, se jähmettyy niin että sitä voi sormin muotoilla. Jos omistat erityisen lämpömittarin tämäntyyppisiä tilanteita varten niin lämpötilan pitäisi olla noin 115 astetta Celsiusta. Kaada seos kuumutta kestävään mitta-astiaan. Valuta seos kananmunaseokseen ohuena, tasaisena nauhana koneen käydessä hiljaisella teholla koko ajan. Nosta tehoa keskitasoon ja vatkaa noin 7 minuuttia tai kunnes seos on jäähtynyt kokonaan. Lisää sitten voi noin 50 g kerrallaan, vatkaa keskiteholla jokaisen voin lisäyksen jälkeen. Kun kaikki voi on lisätty, vatkaa vielä noin 3 minuuttia keskiteholla, kunnes seos sakenee hieman. Sekoita mukaan Bailey's (ja suola). Nosta seos jääkaappiin odottamaan.

Suklaatäyte, suklaa-karamelliganache
290 g tummaa suklaata
2,4 dl kuohukermaa
10 toffee- tai Omar-karamellia

Paloittele / rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi. Sulata karamellit kermaan ja kaada kuuma seos suklaarouheen päälle. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Nosta tämäkin täyte hetkeksi jääkaappiin, sitä on helpompi käsitellä kun se jäähtyessään hiukan jähmettyy. Älä kuitenkaan unohda sitä sinne puoleksi päivää...

Koko komeus kasaan:

Leikkaa suklaakakku varovasti kolmeen osaan (tai jos teit kaksi kakkua, molemmat kahteen osaan). Minulla oli tässä pikku vaikeuksia, oli sen verran mureaa kakkua että meinasi mennä palasiksi...
Kasaa kakku tarjoilulautaselle valmiiksi. Levitä ensimmäiseen väliin osa Baileys-täytteestä, toiseen väliin suklaaganache ja kuorruta lopulla Baileyskreemillä. Jos teit kaksi kakkua, laita ylimpään väliin myös Baileyskreemiä. Nosta kakku vielä jääkaappiin lepäämään ennen tarjoilua.

Tämä oli VALTAVAN hyvää, joskin sen verran muhevaa että kovin montaa palaa ei kerralla jaksa kukaan syödä. Kakku parani seuraavaksi päiväksi vieläkin paremmaksi, joten tekisin ehkä erityistilanteita varten tämän edellisenä päivänä tekeytymään. Ihanan suklaiset ja täyteläiset maut, oikea herkuttelukakku!

57 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Ei luoja mikä over the top -paakelsi! Missä viipyy kyläilykutsu? :-P Puoli kiloa voita 4-eva ;-D

Jaana kirjoitti...

Oolalaa, tuosta jos ei Pohjois-Karjala-projektin valvomon hälyt kilahda niin sitten ei mistään :-) Ihana ohje!

Anonyymi kirjoitti...

Njam njam, mikä ihanuus. Olen etsiny kakkuohjetta, ehkä tässä olisi kakku ensi viikon juhlaan. Kiitos ohjeesta!

oliivia kirjoitti...

Kiitos, kiitos (kumartelee sopivasti eri suuntiin) kaikille kommenteista.

Muuli, tervetuloa vaan! Tältä erää tosin kakut menivät jo...

välispiikki, luulen että terveyspoliisi on pian jo ovellamme, että jos meistä ei hetkeen kuulu niin olemme sokeri- suola- ja rasvankäyttöputkassa!

sade, toivottavasti kakku ja juhlat onnistuvat mainiosti! Tämä on kyllä hyvä juhlakakku, sillä vieraat eivät taatusti jaksa yhtä palaa enempää kerralla... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Miltähän maistuisi Baileys Mint Chocolate -versiona?

oliivia kirjoitti...

anonyymi, Mint Chocolate voisi olla hyvä idea, toisi varmasti vähän raikkautta tuohon kreemiin...

Anonyymi kirjoitti...

Kakku on nyt jääkaapissa. Ja sen tekemisessä meni kaikki pieleen mitä nyt voi äkkiseltään keksiä. Pohja mureni (kuten sinullakin); bailey's-täyte oli todella jähmeää, vaikea levittää, maistui mielestäni voilta, joka on maustettu bailey'silla; suklaa-ganache oli todella löysää, kuin sulaa suklaata, joten se oli huono täytteenä.

En nyt ole ehtinyt / osannut analysoida mitä tein väärin, mutta joku meni vikaan. Ehkä en noudattanut tarpeeksi kirjaimellisesti ohjettasi.

Toivottavasti maku korvaa kakun hirveän ulkonäön ja toivottavasti muilla onnistuu paremmin.

Mut tää on kyllä hyvä blogi ja täältä löytyy kivoja ohjeita.

oliivia kirjoitti...

Dani, ikävää kuulla että oli hankalaa tuo kakun teko. Tuohon murenemisongelmaan en kyllä osaa sanoa mitään, itsekin kaipaisin paremmilta leipureilta siihen neuvoja...
Suklaa - ganachea minunkin piti kyllä jäähdyttää jääkaapissa ennen kuin sen pystyi levittämään. Heti tuoreeltaanhan se on ihan juoksevaa, mutta jähmenee jääkaapissa noin 10 -15 minuutissa. Sitten on helpompi levittää.
Baileyskreemi... oliko se huoneenlämpöisenäkin liian jähmeää? voisiko olla että vatkausta tuli sille loppuvaiheessa hiukan liikaa?

Kreemi on kyllä aika voisen makuinen, mutta sen kuten koko kakun maku paranee ja tasoittuu HUOMATTAVASTI kun se lepää jääkaapissa. Seuraavana päivänä se on ehdottomasti parhaimmillaan, joten älä huoli, kakun maku lienee hyvä kaikista vastuksista huolimatta ;)

Täytyy kyllä myöntää että tämä kakku on ehkä omaan repertuaariin sieltä vaikeimmasta ja työläimmästä päästä, yleensä en tällaisiin ryhdy ollenkaan vaan pidän enemmän helppotekoisista resepteistä.

Toivottavasti kakkusi kuitenkin maistuu herkulliselta!

Sinna kirjoitti...

Kiitos reseptistä. Kakku odottaa jääkapissa huomisia maisteluja. Pienensin reseptiä kolmasosan, jotta ei tulisi syötyä tätä kakkua ihan niin paljoa.

Vaikka resepti oli ehkä vaikeahko, tai sisälsi sellaisia vaiheita, mihin en ollut ikinä kuunaan joutunut leipoessani, niin silti onnistuin!
Minun kakkupohjani ei ollut edes murenevaa sorttia (voisiko johtua jauhoista tai paistoajasta?). (ja se itse kakkutaikina oli sairaan hyvää).

Ajattelin tehdä tämän kakun mieheni synttäreille. Tosin sen päällyskreemin voisin korvata koko kakun peittävällä suklaakuorrutuksella.

oliivia kirjoitti...

sinna, hauska kuulla että onnistuit hyvin!
Kreemi on tosiaan se kaikkein "hurjin" eli raskaimman makuinen osa tätä kakkua: itsekin ehkä keksisin juuri kuorrutteeksi jotain muuta seuraavalla kerralla, täytteenähän kreemi toimii oivallisesti.

Mikko kirjoitti...

Uih! Kilpailu on selvästi kovaa.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mun mielestä kreemi maistuu AINA maustetulta voilta (ihmekkös kun sitähän se on :-D) KUNNES se on oikeassa kontekstissaan eli osana kakkua, jossa se on aivan ihanaa. Näin myös Ellen Svinhufvudin kohdalla. Kakkuhan on kokonaisuus. Ja tää on aivan täydellinen sellainen. :-) Vitsi että olis ollu hauska saaha voitto Puolenkilon voikeittiöön, mutta sieltä se vielä lopsahtaa!

oliivia kirjoitti...

muuli, kiitos ja kumarrus!
Joo, kreemi on aivan kamalaa kunnes se on kakussa ja saanut hiukan levätä. Ei oikein tuo liiallinen rasva maistu meillä.
Mutta tämä kakku on mahtavaa, varsinkin kun se on tekeytynyt.
Huh, haastekisa oli tosiaan tiukka. Ja seuraava aihe on kyllä haastava, en ole KOSKAAN käyttänyt soijarouhetta... Pitää tulla vakoilemaan sulta reseptejä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä ja käännöksestä! Tarkka ohje,onnistui hyvin. Kannatti kyllä leipoa kakkupohja edellisenä päivänä, siten sen sai leikattua kolmeen osaan murentumatta. Baileys maistui yllättävän miedolta, vaikka lorautin kaksinkertaisen annoksen. Kokeilisin ennemminkin konjakkia tai viskiä, jos sielu sietää vielä joskus näin rasvaiseen kakkuun kajota! Ja maun takia tosiaan koko kakkuun kannattaa kajota vasta kokoamista seuraavana päivänä, kuten sanoitkin.

Laitoin linkin tänne :))

oliivia kirjoitti...

Joo, Bailey's maistuu tosiaan aika miedosti tässä kakussa.
Kiitokset vinkistä, itse en olisi älynnyt ajatella kakun leipomista edellisenä päivänä.
Eli kaikkineen kakun valmistus kannattaisikin siis aloittaa kaksi päivää ennen suunniteltua tarjoilua :)
Hyvää tämä kuitenkin on, harvoin syötynä!

Anonyymi kirjoitti...

ÄÄrimmäisen loistavaa, mahtavuus kakkua! Palkittu meidän perheessä vain MAAILMAN PARAS SUKLAAKAKKU-tittelillä.
Kätevyys-vinkki: pohja on murenevaa, mutta kokosin kakun kelmutettuun irtoreunavuokaan ja täytin sen siinä (helppo paikkailla ilmestyneitä koloja muruilla..). Sitten vaan yön yli jääkaappiin täytettynä muhimaan ja seuraavana päivänä nostetaan pois ja koristellaan. Helppo oli nostaa, koska jähmettyy sen verran jäpäkäksi kylmässä.
Laihtumaan ei kyllä tällä kakulla pääse:)
Kiitos ohjeesta:))
T.Sanna

oliivia kirjoitti...

Kiitos Sanna, kiva kuulla että olette tykänneet!
Ja suurkiitos vinkistä, olisin sitä juuri tänään tarvinnut mutta ehdin jo täyttää kakun huomista miittiä varten...
Tällä kertaa tein kakkupohjan päivää aiemmin, ja olisikin kestänyt jos en olisi kumonnut vaan antanut jäähtyä vuoassa kunnolla. Mutta varmuuden vuoksi käytän seuraavalla kerralla tuota sun vinkkiä!
Joo ja laihtumaan ei pääse, siksi tätä pitääkin tehdä vain kun on isot joukot koolla.

Meri, Helsinki kirjoitti...

VALTAVAN HYVÄÄ, todellakin! :-D Kävin närppimässä illan mittaan kiitettävän määrän mahaani. Suurkiitos, kun valmistitte muulimmahallekin sopivaksi, harvoin pääsee näin over-the-top-herkkua ahmaamaan :-P

t. muuli joka juuri otti suklaa-pähkinä-banaanipiiraan uunista

oliivia kirjoitti...

Kiitos muuli, hauska kuulla ettei mahasi pahastunut ja suukin tykkäsi!
Kiva oli tavata, taas.

Anonyymi kirjoitti...

Moi, Teen juuri uskomattomalta kuulostavaa kakkua mutta... Minulla tuo kreemi on aivan löysää? Valuu pitkin kakkua. Mistäköhän johtuu? Katsoin alkuperäistä reseptiä ja siellä on munia enemmän?

oliivia kirjoitti...

Heips anonyymi,
olen pienentänyt alkuperäisen ohjeen kreemin määrää, ja kananmunien osuus on siksi erilainen. Valitettavasti en ole leivonnan ammattilainen, joten arvailuksi menee miksi kreemi on löysää. Voisiko se olla liian lämmintä? Ehkä lisävatkaus auttaisi? Myös tuon sokerivesiseoksen lisääminen on ehkä hiukan kriittinen kohta, sen jälkeen pitää vatkata melko hyvin ja pitkään että kreemiseos todella jäähtyy kunnolla. Jos mahdollista, kreemiä kannattaa yrittää jähmettää hiukan jääkaapissa, jotta siitä tulisi levitettävämpää.
Toivottavasti kakkusi lopputulos onnistui ja maku oli kohdallaan!

Anonyymi kirjoitti...

Olikohan oikein tuossa ohjeessa tuo voin määrä..siis kakkupohjaan..suhteessa sokerin määrään,voita oli kyllä tosi vähän. Itse laitoin 255g voita..Eihän siihen olisi muuten tullut sitä puolta kiloa voita:)

Anonyymi kirjoitti...

No niin... kakku kasattu. Mikä sotku keittiössä!!! Minä kasasin sen irtopohjavuokaan missä paistoin. Varovasti sain siirtää, sillä silloin ei pidä ottaa pohjasta kiinni,sillä näin painavana kakkuna pohja irtosi siitä nostaessani. Meillä ei ollut Baileysia, laiton kissanminttu nimistä kermalikööriä. Kreemi maistui aika napakalta. Ei valunut!!! Sokerivettä keittäessäni meinas välillä usko loppua, milloin siitä tulee valmista. Desilitrat muunsin grammoiksi. Suklaan pehmensin uunin jälkilämmössä, jotta helpommin sekoittui kermasoosiin.

Nam... kaikki osat erikseen maistuivat tosi hyviltä. Huomenna sitten nautitaan yhdessä.

Kiitokset haastavasta ohjeesta!!

Merituuli kirjoitti...

mekin saimme aikaiseksi tämän kakun, mutta konjakilla terästettynä (kuten linkistäkin näkyy). Hurjan hyvää! eikä se niin suuritöiseltä tuntunut kun tekeminen jakautui kolmeen päivään ;) Suurkiitos loistavan reseptin jakamisesta!

oliivia kirjoitti...

kiitokset kommenteista anonyym(e)ille ja hyppikselle!
Voin määrästä voin vain sanoa edelleen etten ole leivonnan ammattilainen, ja kovin tarkasti koetin ohjeen hiukan pienennettynä tähän kääntää (muuntaen jenkkimitat vähän paremmin ymmärrettävään muotoon).
Kakku toimii varmaan aika hyvin melkein millä vaan maustettuna!

Anonyymi kirjoitti...

Tätä on pakko kokeilla Isänpäiväksi! Kaapista löytyy Bailey's:n minttuversiota, toivottavasti iskä tykkää.

oliivia kirjoitti...

anonyymi, toivottavasti kakku onnistui ja isäkin tykkäsi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kakkua. Tein tuon kakun vähän muokattuna omalla pohjalla ja niin että kreemiä oli vain yhdessä välissä. Suklaata oli toisessa välissä ja päällä. Lisänä vielä kermapursotukset. Oli kyllä tosi täyttävää mutta aivan taivaallista. Kiitos. Toivottavasti sopii, että linkitin tämän blogin omalle sivulleni.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilinpa minäkin: kakku oli tosi mureaa ja vaikea leikata, mutta vanha kikka eli langalla sahaaminen toimi kerroksia leikatessa!
Sokeriliemen keittäminen oli vähän hankalaa: jäähtyessään karahti kiteiseksi takaisin. Eikun uudestaan kiehumaan ja vettä lisää - siinä vaiheessa oli suhteet ihan sekaisin. Ja n. viidesosa jäi kyllä kattilaan/ mitta-astiaan. Mutta ihmekyllä kreemi onnistui hienosti. Mutta onkohan pakko tehdä se noin hankalasti? Jospa alottaisi kuten sienikakun, vatkaisi munat ja sokerin, ja lisäisi kiehuvaa vettä, ja sitten voin... Kokeilen ensi kerralla! Jahka ensin huomenna maistelemme arvovaltaisella raadilla.

oliivia kirjoitti...

Laura, kiitos kommenteista. Kiva kuulla että kakku maistui (vaikkette saaneetkaan kerralla sitä tuhotuksi). Tottakai linkitys sopii!

Pikku-Hukka: kiitos vinkistä, langalla sahaaminen on varmasti toimiva viipalointivaihtoehto!
Kerrohan sitten jos saat helpomman valmistustavan toimimaan. Minun jauhopeukalo on niin keskellä kämmnetä etten leivonnassa uskalla koskaan poiketa resepteistä...

Anonyymi kirjoitti...

Pohja mureni, sekä ganache ETTÄ kreemi lainehtivat palsista kootun kakun reunojen yli vaikka jäähdytin niitä parvekkeella -1 asteen lämpötilassa...
Nyt kakku on muovipussissa murusina, olen itku kurkussa ja ilman synttärikakkua.
Nyt juon lasin viiniä ja iloitsen siitä, että ne litkut olivat sentään taivaallisen makuisia :)

oliivia kirjoitti...

anonyymi, oivoi, kuinka harmillista! Toivottavasti viini oli hyvää...
Kieltämättä olen itse ihmetellyt, miten olen saanut kakun onnistumaan kaksi kertaa. Leipojan vikaa kun ei ole, ja resepti on monivaiheinen.

tuomaz84 kirjoitti...

Hip, ehkäpä kerron myös omat kommenttini testauksesta. Kakku pysyi hyvin kasassa. Ainoastaan yksi kerros meni palasiksi, mutta se johtui enemmän leikkaajasta kuin kakusta.

Sen sijaan molemmat täytteet olivat aivan liian löysiä - parin tunnin jäähdyttämisen jälkeenkin. Lautasen sijasta kakku ladottiin tarjottimelle, josta sai särpiä ylivaluneita täytteitä maun mukaan kakunpalasille. Kreemi, joka ei koostumukseltaan kreemiä ole nähnytkään, oli kyllä kaikkea muuta kuin voinmakuinen, että jotain ainakin meni pieleen ;)

Lopputulos pähkinänkuoressa: Ruma, mutta äärettömän hyvä.

oliivia kirjoitti...

Tuomas, harmillista että täytteet tekivät tepposet!
Kuten aiemmistakin kommenteista huomaa, jauhopeukaloni on keskellä kämmentä, joten en oikein osaa antaa vinkkejä, miksi täyte jää löysäksi. Suklaa -ganachen löysyydestä olen varsinkin yllättynyt, sen kyllä pitäisi kylmässä jähmettyä melko varmasti.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankin onnistuin jossain ensimmäitä kertaa! Eli nappiin meni:) Kakku on todellakin tuhdin makuista ja sitä ei voi ottaa kun pienen viipaleen kerrallaan jolla saa makean nälän pois.Pohja on todellakin murenevaa,pitää olla melkein leipä veitsi jolla sen hitaasti leikkaa ja sitten vain laitoin lautasen väliin ja vyörytin joka kerroksen omalle lautaselleen.Baileystä tuli lorautettua jonkun verran liikaa,maistuu vahvasti baileyssille,mutta hyvää kumminkin! Kiitos hyvästä reseptistä

oliivia kirjoitti...

Ano, kiitos kommentoinnista, hienoa että kakku onnistui. Kuten näistäkin kommenteista näkee niin joskus voi käydä toisinkin ;) Maku on kuitenkin aina hyvä.

Pauliina kirjoitti...

Kiitoksia ihanasta ohjeesta!

Hyvin onnistui kakku ja oli kyllä vieraista sangen suun mukaista.
Linkki vie suoraan kyseisten bileiden tarjoiluun :)

oliivia kirjoitti...

Heips Pauliina,
onpa kiva että onnistui, kävinkin katselemassa kuvia sivuillasi. Aika upeita kakkuja olet kyllä tehnyt, multa ei onnistuisi millään...

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Tein viikonlopuksi tyttöjen iltaan tuon bailyes kakun. Oli aivan taivaallinen!!! Ja muutkin sen voi vahvistaa :) Kaikki kuorrutteet onnistui, kakku hieman vain mureni... tupareihin meinaan tehdä tuota samaista herkkua, aivan kymppi kakku!

oliivia kirjoitti...

Moikka anonyymi, kiitos, on aina kivaa kuulla että joku on kokeillut reseptiä ja onnistunut! Tää kakku on kyllä ihan liian hyvää...

Helka kirjoitti...

Olen tehnyt tätä ihanaa kakkua nyt viitisen kertaa näiden parin vuoden aikana, suuritöinenhän se on mutta onnistuu joka kerta. Huomenna enkeli ja paholainen pääsevät joulupöytään. Kiitos Oliivia reseptin bloggaamisesta! Tässä jotain omia ajatuksiani ohjeesta.

1. Pohja kannatta tehdä toissailtana ennen juhlia ja säilyttää jääkaapissa, täytteiden teko ja kakun kokoaminen sitten edellisenä iltana. Pohjaa on nimittäin helpompi leikata päivän vanhana, ja kakku on parhaimmillaan yön yli täytettynä seistyään. Kakku on helpointa koota irtopohjavuuan sisään.

2. Kreemin koostumuksen onnistumiselle on kriittistä sokeriliemen lämpötila, eli kannattaa vahdata että se todellakin on "soft ball", ei enää "thread" eikä vielä "firm ball" tai varsinkaan "hard ball". Suosittelen sokerilämpömittaria, vähensi ainakin omaa sähläämisen määrää selvästi. Myös ohjeellisia vatkausaikoja kannattaa noudattaa.

3. Ganachea tehdessä suklaan pieniminen/raastaminen on turhaa vaivaa, kokonaisetkin suklaapalat sulavat kuumaan kerma-Omar-seokseen nopeasti. Omareita laitan yleensä noin 20 kpl, jotta makua tulee kunnolla.

4. Pohjaan kannattaa laittaa alkuperäisen Peabodyn ohjeen mukaista vaniljaesanssia, se tuo enemmän makua kuin kotoinen vaniljasokeri.

5. Kuorrutukseksi päälle tykkään tehdä suklaakuorrutteen, kuten Hellapoliisin sacherkakkureseptissä olevan, ne loput kreemit levitän reunoille johon ne riittävätkin hyvin.

Hyvää joulua kaikille kokkailijoille!

oliivia kirjoitti...

Kiitos Helka mahtavasta ohjeistuksesta. Näillä kakku varmasti onnistuu kerta toisensa jälkeen. Tosiaan tuo pohjan riittävän aikaisin teko ja vasta jäähtyneenä leikkaaminen varmaan helpottaa, ja täytettynä kakun kannattaa kyllä ehdottomasti antaa vetäytyä vuorokauden.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. Täytteet oli minusta helppoja ja sain ne onnistumaan hyvin ohjeiden mukaan, mutta minullakin oli tuo murenemis ongelma kakkupohjan kanssa. Kakkupohjan päällisestä tuli uunissa nopeasti melko kova ja se halkesi jo paiston aikana.
Tein tällä samalla ohjeella muffinsseja ja ne onnistuivat todella hyvin käytin sellaista isokokoisten muffinsien vuokaa. Koversin muffinseihin omenaporalla aukot joihin pursotin Baileyskreemiä ja peitin sitten muffinssit sillä suklaa-ganachella. Hyvältä maistui.
Terveisin Johanna

oliivia kirjoitti...

Johanna, kiitos kommentista, hauskaa kuulla että onnistuit. Muffinsit on varmasti hyvä idea, paljon helpompi käsitellä kuin iso kakku.

Viimeksi tein itse tätä joitakin viikkoja sitten, ja kakulle kävi kuten sinullakin, meni päältä hiukan kovaksi ja halkesi. Täytin sitten kelmulla vuorattuun irtopohjavuokaan kuten täällä kommenteissa on vinkattu, se auttaa kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm... Minulla on ollu tämä resepti "jemmassa" jo vaikka kuinka pitkän aikaa, mutta ei ole tullut tehtyä, vaikka muuten leivonkin paljon. Nyt suunnittelin, että ottaisin tämän viikon projektiksi tämän kakun. Aloin vaan miettiä, kun ihmisillä on ongelmia kakun murenemisen kanssa. Että voisikohtan kakkupohjan tehdä kääretorttupohjamaisesti, eli paistaa uunipellillä. Sitten leikkaisi pitkittäin kolmeen osaan ja ne päällekkäin...? Tietysti paistoaika olisi lyhyempi ja kakusta tulisi pitkulainen. Täytyypä katsoa millaiseen vuokaan taikinan isken, kun innostun tätä leipomaan. Suuret on ainakin odotukset tämän kakun maun suhteen! :D
t. Sari

oliivia kirjoitti...

Hei Sari, en osaa sanoa olisiko apua tuosta levynä paistamisesta: voi hyvinkin olla! Tuossa pitää vaan muistaa sitten että ganache ja kreemi pitää saada onnistumaan, että ne pystyy levittämään kun kakkua ei voi koota irtopohjavuokaan. Tulethan sitten kertomaan miten onnistui!

Anonyymi kirjoitti...

Noniin, kakku on tehty ja osa jo syötykin. Täytteiden saaminen kakun sisään oli äärimmäisen haasteellista, mutta lopulta ihan kaikki ei onneksi valunut pois. Tein kuitenkin ihan pyöreään vuokaan ja täytinkin ilman mitään tukireunoja. Täyttäessäni ajattelin, että on niin hankalaa, että en tee tätä enää koskaan. Mutta kakun maku kumosi tuon ajatuksen täysin. Kakku ei ollut murenevaa, sain sitä ihan hyvin leikattua. Ensi kerralla ehkä pitäisin täytteitä jonkin aikaa pakastimessa välillä sekoittaen, jotta niistä saisi oikeasti jähmeitä ennen kakun väliin laittoa. Mutta siis lopputulos oli yllättävän onnistunut ja maku aivan taivaallinen!!!
T. Sari

oliivia kirjoitti...

Moi Sari, kiva kuulla että maku kuitenkin korvasi kaiken vaivan!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta! En ole mikään leipuri, mitä nyt joskus tulee jotain leivottua, mutta tätä haluan ainakin yrittää tehdä. Siskoni 18-vuotissynttärit ovat huomenna ja hän tykkää Baileysistä ja suklaasta, joten tämä kakku on aika napakymppi. ;) Toivottavasti taitoni riittävät edes jotenkin tämän tekemiseen! :) Ja sen vielä kysyisin että kun tuossa pohjassa täytyy laittaa lämmintä vettä niin minkä lämpöistä sen suunnilleen täytyy olla? :)

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, 19-vuotta hän siis täyttää, eikä 18.

oliivia kirjoitti...

oijoi, anteeksi anonyymi etten ehtinyt ajoissa vastata kysymykseesi! Minä olen käyttänyt ihan sellaista hanalämmintä, ehkä vähän kädenlämpöistä lämpimämpää vettä. Sanotaan noin 42 -asteista. Mutta ei siis missään tapauksessa kiehuvan kuumaa tai lähelle sitä.

oliivia kirjoitti...

Niin, ja toivottavasti kakku onnistui hyvin ja synttärisankarikin tykkäsi!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olen kokeillut kakkua kolme kertaa: ensimmäisellä kerralla täytteet valuivat sinne tänne, mutta sulloin kaiken kakkuvuokaan ja laitoin jääkaappiin rauhoittumaan, lopputulos oli hyvä mutta ruma.
Toisella kertaa noudatin reseptiä hyvinnii pilkuntarkasti, annoin asioiden jäähtyä ja käytin vatkaamiseen aikaa oikein reippaasti. Tämä toimi mainiosti.
Nyt keksin muutamia parannuksia: kreemiin laitoin kaksi kananmunaa, joista erottelin valkuaiset ja keltuaiset, vatkasin ne erikseen ja yhdistin. Tulos oli kuohkeampaa kuin raivokkaasti vatkattu keltuaispainotteinen sotku ja sen tekemiseen meni lyhyemmän aikaa. Sokeriveden lisäämisen jälkeen laitoin kreeminalun jääkaappiin, kunnes se oli viileää, ja vatkasin voin vaahdoksi ennen lisäystä.
Baileysiä meni desi, maun kannalta oikein hyvä mutta kreemissä näkyi kyllä juoksettumisen merkkejä.
Vaahdotin myös kakkuun tulevista kanamunista valkuaiset erikseen, tulos ei tosin ollut erityisen kuohkea. Ehkä se, että korvasin osan kakkutaikinaan menevästä vedestä baileysillä, vaikutti asiaan. Vähensin myös kaakaojauheen määrää, sillä edellinen kakku oli suorastaan väkivaltaisen suklainen. Tumman suklaan sijaan ganacheen upposi fazerin sinistä ja perään kaksi teelusikallista kaakaojauhetta, ja werthers originaleja (tietysti 13 kun on paholaisen kakusta kyse). Tulos on makeampi kuin alkuperäinen, mutta paras tähän asti aikaansaaduista. Tosin sininen on liian makeaa, ensi kerralla laitan taloussuklaata ja sinistä 1:1. Jostain pitäis saada makeutusaineetonta suklaata.
kiitos ja kumarrus

t:neiti Kaaoskeittiö

oliivia kirjoitti...

Kaaoskeittiön neiti, kiitos kommentista ja kehitysideoista.

Laitan itselleni tänne muutamia asioita muistiin:
tein kakun kerran kaksi päivää ennen syömistä ja täytin edellisenä päivänä: jostain syystä tuolloin se oli parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä? Eli itse pitäydyn kakun tekemisessä kokonaan edellisenä päivänä. Nyt aion kokeilla (kakku parhaillaan uunissa) sahaamista langalla, kuten kommenteissa on vinkattu.

Kreemin aion tehdä kokonaan eri tavalla, käyttäen kinuskikissan tomusokerikreemiohjetta. Saa nähdä tuleeko kokonaisuudesta miten erilainen, ja onko tuo kreemi sitten liian makeaa kakun väliin kun on kuorrutekreemi.
Koska kakusta pitää saada täysin laktoositon, en myöskään käytä Bailey'sia vaan manteli- ja vanilja-aromeja kreemiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kolmannella kerralla tajusin, ettei monitoimikoneen teho riitä kreemin vatkaamiseen. Siirryin käsivatkaimeen ja kreemistä tuli täydellinen.

Tombba kirjoitti...

Hei,

Laittakaa kaakaota vain n. 0,5dl ja vaihtakaa vesi kermaan. Pohjasta tulee paljon muhkeampi.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen kakku on onnistui täydellisesti. Nyt viikkoa myöhemmin aloitin toisen tekemisen ja onnistuin juoksettamaan kreemin. Mietin, että laitoinko sokerin väärän lämpöisenä mukaan vai mikä mättäsi.