18. lokakuuta 2007

kebab!

Perjantaisin tekee useimmiten mieli syödä herkkuja. Kebablihan resepti oli jo aikaa sitten sattunut silmiin useammassa blogissa, ja ajatus jäänyt mieleen. Ainut syy miksei tätä aiemmin tullut kokeiltua on ollut pitkä kypsennysaika. Nyt älysin tehdä kypsennyksen torstai-iltana, mikä helpotti ja nopeutti perjantain ruokailua entisestään. Varsinkin kun en taaskaan saanut tehtyä pitaleipiä itse... jospa sitten ensi kerralla.

Kotitekoinen kebab jauhelihasta
n. 6 annosta

500 g nautajauhelihaa
½ tl oliiviöljyä
chilirouhetta
tabascoa
mustapippuria
juustokuminaa
valkosipulia puristettuna
suolaa
paprikajauhetta
(muita mausteita maun mukaan)

Sekoita mausteet pikkuriikkiseen tilkkaan oliiviöljyä. Huom. mausteita saa olla runsaasti, samoin suolaa! Yksinkertaisimmassa nettireseptissä taisi olla kilo jauhelihaa ja sitä kohti ½ dl mustapippurirouhetta! Sekoita jauheliha mausteisiin, alusta sitten joko käsin tai monitoimikoneella massaa ainakin 15 minuuttia, jotta massasta tulee tiivistä, melkein tahnamaista. Idea on saada kaikki ilma pois massasta, jotta koostumus muistuttaa kebablihaa eikä lihamureketta...
Kun olet pahoinpidellyt lihaa riittävästi, muotoile siitä paksuhko pötkö. Kääri pötkö kaksinkertaiseen folioon tiiviisti. Kypsennä 100 -asteisessa uunissa n. 3 tuntia. Anna levätä foliossa vielä puoli tuntia ennen leikkaamista. Meillä liha jäähdytettiin foliossaan ja laitettiin koko paketti jääkaappiin vuorokaudeksi. Sitten vuolimme ohuita viipaleita pötköstä ja käytimme niitä 225 -asteisessa uunissa grillivastuksen alla hetken aikaa.
Tarjoa pitaleivän sisällä, lisäksi salaatinlehtiä sekä kastikkeet vaikkapa ruokajugurtista valkosipulilla sekä tomaattipyre-salsakastike.

Kebab oli jopa parempaa kuin lähikuppiloista saatavat esitykset. Tekeminen oli helppoa, vaikka kypsennys kestääkin kotvasen. Tätä tehdään uudelleen kyllä, ja voimme suositella muillekin!
Seuraavan kerran kyllä pitaleivätkin tehdään itse...

7 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Vitjatti, pitäisköhän tuota vihdoin & viimein kokeilla minunkin? Monista blogeista olen tavannut ylistäviä juttuja kotitekoisesta kebabista, mutta itse en ole vielä tohtinut sitä tekemään...

oliivia kirjoitti...

Suosittelen kyllä, varsinaisia kebabin suurkuluttajia ei meillä olla mutta kyllä tämä silloin tällöin vaihteluksi maistuu oikein hyvältä. Minusta ei ole ollenkaan vaikeaa tehdä, aikaa se tietysti vie (lähinnä se kypsennys).

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen törmännyt tähän usein...pakko kyllä kokeilla ja pian!!

Jenni kirjoitti...

Voisikin ottaa ensi viikolla taas kokeiluun, jostain syystä omat versiot on aina jääneet hiukan liian murekemaisiksi..

Pitaleivät on kyllä ihan ylihelppoja tehdä itse, ja paljon paremman makuisia kuin kaupan vastaavat! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys! Itse en jaksanut kai vatkata tätä massaa tarpeeksi, tai lähinnä säälin yleiskonettani. MIllä itse vatkailit taikinaa, kävikö kone kuumana;)
Tätä pitäisi testata uudestaan.
Sulla on täällä kyllä herkullisia ohjeita=)

Terkuin Lintu75

oliivia kirjoitti...

moi lintu75,
kebabia väännettiin ensin käsin, sitten sauvasekoittimella ja sen kuumennuttua liikaa nyrkeillä ;)
Tässä on tosiaan olennaista että jaksaa kurittaa lihaa riittävän kauan ja kääriä tiukan paketin.
Kiitokset, sun sivuilla tulee piipahdettua kyllä säännöllisesti: varsinkin hyydytettyihin kakkuihin olen kovasti mieltynyt, ei ole vielä ehtinyt vaan toteuttamaan!

oliivia kirjoitti...

ja jenni, tosiaan se taikinan vaivaaminen ja pitkä paistoaika lienevät se kiinteän lihan salaisuus.
Ihan hävettää myöntää ettei niitä pitaleipiä ole tullut itse tehtyä, kyllä se sen verran helpolta kuulostaa!