24. tammikuuta 2009

kanaa piilossa

IT'S ALIVE!!??! Voikeittiöstä päivää, venähtipä ennätyspitkäksi tuo postaustauko. Eikä ollut edes tarkoitus mitään varsinaista taukoa pitää, mutta kuten niin monilla, työ haittaa harrastustoimintaa, ja useimmiten pahimmin juuri loppusyksystä ja alkuvuodesta. Muutto uuteen asuntoon ei sekään ainakaan yhtään lisää aikaa postailuun tuo. Selitykset sikseen, nyt on suurin osa pahvilaatikoista jo purettu ja uusi vuosikin saatu hyvin alulleen joten on aika ryhdistäytyä ja palata verkkokokkailun pariin.

Tämä piilotettu kana on valmistettu vielä vanhan vuoden ja keittiön puolella. Resepti on helsinkiläisen keittiömestari Timo Rainion käsialaa ja löytyy Viini-lehden numerosta 5/2008. Tyylillemme uskollisina oioimme hiukan kulmissa, tässä alkuperäinen resepti johon suluissa merkitty tekemämme muutokset.

Kanarulla

Taikina
½ g sahramia (tai ½ tl köyhän miehen sahramia eli kurkumaa)
30 g hiivaa (käytimme kuivahiivaa)
1½ tl suolaa
2 tl sokeria
½ dl oliiviöljyä
3 dl vettä
6 dl vehnäjauhoja

Sekoita sahrami (kurkuma), hiiva, suola, sokeri ja öljy kädenlämpöiseen veteen. Vaivaa vehnäjauhot joukkoon. Alusta taikinaa noin viisi (-10) minuuttia, kunnes se on tasaista ja kiiltävää. Peitä taikinakulho ja kohota taikinaa lämpimässä vedottomassa paikassa 20 minuuttia.

Täyte
400 g kanaa
2 sipulia
300 g pinaattia (käytimme pakastepinaattia emmekä ihan noin paljoa)
2 rkl kanafondia
½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kermaa
valkopippuria myllystä
1 rkl karkeaa dijon-sinappia
1 dl oliiviöljyä tai sulatettua voita

Paloittele kananliha ja paista kypsäksi. Hienonna sipuli ja kuullota paistinpannulla öljyssä. Lisää joukkoon pinaatti, kanafondi, vehnäjauhot, kerma, kypsät kanakuutiot, pippuri ja sinappi. Hauduta täytettä varovasti sekoittaen 5 minuuttia. Jäähdytä 20 minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmista puolen sentin paksuinen, A4 -kokoinen levy. Jaa täyte molemmille levyille ja rullaa levyt kuin kääretortut. Huom. täytteen kannattaa tosiaan antaa jäähtyä, muuten rullaaminen on hankalaa jos kuuma täyte "sulattaa" taikinalevyn. Paina päädyt umpeen. Nosta rullat uunipellille saumakohta alaspäin. Voitele voisulalla tai öljyllä ja paista rullia 175-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä ennen tarjoilemista.

Tarjoa vaikkapa vihersalaatin kanssa. Piirakka oli hyvää, mutta jatkokehitämme sitä seuraavan kerran lisäämällä hiukan potkua täytteeseen. Nyt maut olivat mietoja, miellyttäviä tosin mutta meidän makuumme melkein liiankin mietoja. Ehkä sinappia pitäisi olla enemmän, tai sitten lisäisimme vaikkapa maustekurkkuja täytteeseen. Kokeilemisen arvoinen rulla kuitenkin, sopisi vaikkapa talviselle ulkoiluretkellekin evääksi.

7 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Velkam päk! Ja mikä entree, ihan jotain muuta kuin on aikoihin nähty blogikeittiöissä! Teitä on kaivattu <3

oliivia kirjoitti...

Kiitokset Muuli, mukavaa että on kaipailtukin :)
Ettei mene ihan harakoille nämä lähetykset...

Nelle kirjoitti...

no tuskin menee harakoille - täällä vaaniville tiedonnälkäisille haukoille pikemminkin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kaipaillut olen minäkin, kiva, että saa taas kuulla kokkailuistanne! Ja tätä reseptiä kokeilen heti kun oma muutto on hoidettu ja keittiössä voi taas puuhailla.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Tämä vaikuttaa ihan tajuttoman hyvältä! Jospa tupareihin näitä kokeilisin... oliko siis kuinka aikaa vievää puuhaa?

oliivia kirjoitti...

anonyymi, kiitos kommentista! Tätä kannattaa kyllä kokeilla, mutta suosittelen maistelemaan täytettä ja lisäämään makuja tarvittaessa.

Aurinkotuuli, hmm, kyllähän leipomisessa aina jokin aika menee, mutta ei tämä minusta sieltä työläimmästä päästä ollut. Ehkä alusta loppuun jotain puolitoista tuntia, kun laskee kypsennysajankin mukaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta!