19. marraskuuta 2010

ruokatorstain joulu



Minä olen yksi niitä (joidenkin mielestä raivostuttavia) ihmisiä, joiden mielestä joulun odotusta ei koskaan voi aloittaa liian aikaisin. Jouluvalotkin ripustelin jo lokakuun lopulla kun oli niin pimeää, ja ensimmäiset glögitkin kuumenneltiin samoihin aikoihin. Kokonaan uuden vaihteen hommaan teki eilen satanut lumi ja hesarin ruokasivujen pikkujoulunaposteltavat. Kuin kaiken kruunuksi postilaatikosta tipahti eilen hesarin lähettämä arvostelukappale uutta Hesarin Ruokatorstain Joulu -kirjaa.

Kirjaan on koottu HS:n ruokasivujen parhaat ohjeet joulunajan juhliin. Kirjasta löytyy siis myös pikkujouluruokia, ruokalahjoja sekä uuden vuoden juhliin sopivia herkkuja. Onpa mukaan mahdutettu juomaohjeitakin, sekä muutama yleissananen jouluun sopivista viineistä ja oluista. Reseptit on julkaistu pääosin vuosina 2005-2010, ja ne on kirjaksi koonnut Hesarin ruokatoimittaja Katja Bäcksbacka. Ensiselailulla kirja vaikuttaa oikein hyvältä ja mielenkiintoiselta. Rakenne on seuraava: pikkujoulut, leivonnaiset, makeiset, ruokalahjat, jouluaamu, joulun alkupalat, joulupöydän pääruuat, jälkiruuat, uusivuosi, juomat, joulun viinit, joulun oluet.

Jouluinen ruokakirja ajatuksena saatta kuulostaa äkkiseltään vähän tylsältä, mutta tässä kirjassa (kuten muuten mielestäni Hesarin ruokasivuilla yleensäkin) mukaan on perinteisten reseptien lisäksi saatu paljon hiukan perinteisemmistä poikkeaviakin ideoita ja reseptejä. Jälkiruokapuolelta löytyy esimerkiksi vadelma-homejuustokakku piparipohjalla. Vaikka itse pidän paljon perinteisistäkin jouluruoista, oli erityisen ilahduttavaa huomata, että pääruokaosioon oli koottu kaksi joulumenuehdotusta (joista toinen muuten kokonaan kasvismenu), joissa ei ole varsinaisesti mitään perinteistä mutta kuitenkin jouluinen fiilis. Nämä menut kuvineen vievät ajatukset fine dining -ravintoloiden joulumenuihin, ja olisivat varmasti omiaan vähän modernimpaan joulupöytään. 

Pari asiaa näin äkkilukemalta jäi kirjassa myös häiritsemään. Osa herkullisista kuvista on sijoiteltu oudosti kauas itse reseptistä. Ymmärrän kyllä että taitto on haastavaa puuhaa, mutta ainakin minulle kuvat ovat myös suuri innostuksen lähde reseptien kokeiluun. Ärsyttävää kun joutuu selailemaan useita sivuja eteen- ja taaksepäin löytääkseen sen etsimänsä reseptin! 
Toinen ongelma on reseptien yhteydestä puuttuva viitteellinen annosmäärä. Juomissa, jälkiruoissa ja joissakin leivonnaisissa se on mainittu, mutta kaipaisin sitä kovasti kyllä alku- ja pääruokienkin yhteyteen. Omistakin postauksistani kyllä tiedän, että annosmäärien arviointi on hankalaa ja aina viitteellistä, mutta olisi kiva tietää jo aloittaessaan, tekeekö annosta kahdelle vai kahdelletoista. Sitä mukaa voisi sitten vähän passailla ainesmääriä jos tarvitsee. Ja ok, tietenkin ainesmäärät reseptissä itsessään antavat jotain osviittaa, mutta olisihan se nyt helpompi nähdä heti otsikon alta suoraan.

Reseptiä ette tänään saa, mutta seuraavia aion ainakin yrittää kokeilla (ja postata) ennen joulua tai viimeistään jouluksi:
punajuuri-halloumisalaatti
kylmäsavulohipalat
mausteiset joulutryffelit (oma muunnelma)
punasipulihilloke
portviinisilli
mäti-avocadosalaatti
sinappi-hunajauuniomenat (lisuke)
homejuusto-vadelmajuustokakku

Näistä sitten myöhemmin lisää! Saa ehdottaa, missä järjestyksessä kokkaillaan, jos haluatte jonkun tietyn reseptin tai useamman heti kokattavaksi.

Niin joo, ja kirjaa saa ainakin Hesarin verkkokaupasta sekä hyvin varustelluista kirjakaupoista (ainakin akateemisessa näytti olevan). Ovh on 36,. €, Hesarilla näytti olevan tilaajaetuhinta 27,- Hesarin tilaajille.
Reseptithän on julkaistu Hesarissa, joten suurin osa niistä varmasti löytyy Hesarin Ruokasivuilta. Kun reseptihakuun kirjoittaa joulu, näyttää silmäilyn perusteella siltä että (tietenkin) hyvin monet reseptit sieltä löytyvät.

3 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Oi, kuulostavatpa mainioilta nuo listaamasi jouluherkut!

Jos saa toivoa, niin odottelisin innolla reseptejä
ja kommentteja erityisesti punajuuri-halloumisalaatista, kylmäsavulohipaloista ja portviinisillistä. Jos ne ovat lähellekään yhtä herkullisia kuin miltä kuulostavat, niin ne saattavat päätyä joulupöytään täälläkin :)!

Virpi P. kirjoitti...

Minustakaan joulua ei voi aloittaa liian aikaisin, koska pyhien jälkeen maku on sitten totaalisesti mennyt. Kiva kuulla tästä kirjasta, se kiinnostaa kovasti. Joka joulu pitää saada jotain uutta makua ja jotain ehkä hieman modernimpaa makua.

oliivia kirjoitti...

Pia,
kiitos toiveista, lähdetään kokeilemaan sitten niitä ensin! Tosin tryffelit ehdin jo pyöräyttää joten postaan ne pois alta, mutta seuraavaksi sitten noita reseptejä.

Katriina, kiva kuulla että meitä on muitakin ;)
Tästä kirjasta löytyy varmasti uusia ideoita moneksi jouluksi eteenpäin. Reseptit tosin löytyvät siis myös Hesarin ruokasivuilta. Mutta onhan kirjaa ihana selailla ja poimia sieltä reseptejä.