22. tammikuuta 2007

Hedelmäisen tulinen kanasalaatti

Ensi askeleet kokkiblogissa... Kuvaa en tähän reseptiin ehtinyt saada, kun kamerasta on henki pois.

Viime syksynä päätimme vähennellä hiilareita, etenkin "huonoja" eli valkoisten jauhojen tuotteita ruokalistastamme, ja sen seurauksena olemme syöneet noin kerran viikossa pääruoaksi salaattia.
Tässä on hyvä resepti vähän ruokaisammalle, mutta kuitenkin kevyelle salaatille:

Mango-kanasalaatti

Salaattia / salaatteja
kurkkua
oliiveja
sipulia
(valkosipulia)
tomaattia
mangoa
ohuita kanafileita, naturel
pinjansiemeniä
sweet chili-kastiketta

Laita uuni kuumenemaan grillivastuksella n. 250 asteeseen. Viipaloi tomaatit ja sipulit, levitä pellille ja rouhaise mustapippuria myllystä päälle. Ripottele hiukan oliiviöljyä pintaan. Laita pelti uuniin noin 5 minuutiksi, jolloin tomaatit ja sipulit pehmenevät. (voit laittaa myös pinjansiemenet paahtumaan uunin jos haluat säästää aikaa ja vaivaa)
Tee lautasille tai laakealle vadille salaattipohja salaat(e)ista, kurkusta ja oliiveista. Nostele päälle sipulirenkaat ja tomaatit.
Paista kanafileet pannulla ja mausta mielesi mukaan; meillä on käytetty yrttiseosta, mustapippuria ja suolaa.
Leikkaa mangosta (purkkimangokin sopii oikein hyvin) pitkittäin viipaleita ja aseta salaattipedille. Leikkaa hieman jäähtyneet kanafileet myös viipaleiksi ja laita salaattipedille.

Lopuksi ripottele koko komeuden päälle paahdettuja pinjansiemeniä ja sweet chili-kastiketta.

(Pinjansiementen paahtaminen onnistuu kuivalla, kuumalla pannulla tai ihan pellillä uunissa. Paahtamisajan kanssa pitää olla tarkkana, sillä siemenet kärähtävät helposti)

Tämä salaatti on hyvää ja minunlaistani juustoilla herkutteluun taipuvaista ilahduttaa myös sen keveys ;) (näin tammikuussa kun monilla on kevennysohjelmat meneillään).

Ei kommentteja: