11. helmikuuta 2007

"Mitä ruokaa?" "Kuha' jottai" (pesto-kuharullat ja pestokastike)


Ravintosuosituksia aina vain paremmin noudattamaan pyrkivinä yritämme syödä kalaa pari kertaa viikossa. Se kyllä toteutuu aika harvoin, mutta kerran viikossa meillä kyllä kalaa nautitaan. Lohi on tietysti yksi suosikeistamme, muttei sitäkään aina jaksa syödä. Valkolihaisista kaloista kuha ja ahven ovat nyt erityissuosiossamme. (Haukikin on kala, ja ihan hyvä sellainen, jos vain vielä oppisi ne Y-ruodot poistamaan ennen kypsennystä...)

Tämä kuharesepti oli sattunut silmiini jo aikaa sitten Floran "Vie kielen" -reseptikirjasta. En oikein osaa sanoa, miksei sitä ole tullut aiemmin tehtyä... Nyt se päätyi lauantai-illallisen kohokohdaksi.

Pesto-kuharullat
2 hengelle

n. 350 g kuhafileitä, mieluiten nahattomia
½ kesäkurpitsa
pestokastiketta
pippuria maun mukaan
suolaa
hiukan oliiviöljyä

Näin se homma etenee:
Pese kesäkurpitsa huolellisesti ja leikkaa pitkittäin n. 3mm paksuiksi viipaleiksi. Juustohöylä on hyvä apu viipaloinnissa. Ruskista viipaleita kevyesti pannulla oliiviöljyssä, nosta sivuun odottamaan.
Tarvittaessa poista nahka kuhafileistä. Levitä fileiden pintaan pestoa, aseta peston päälle kesäkurpitsaviipale ja mausta pippurilla. Kääri filee rullalle niin että pesto ja kesäkurpitsa jäävät sisälle. Tarvittaessa tuikkaa kiinni tikulla. Ulkopintaan voit ripotella vähän suolaa.
Alkuperäinen resepti neuvoo höyryttämään kalat höyrykattilassa. Meillä ei moista vekotinta ole, joten rullat kypsennettiin uunissa n. 225 asteessa 25 minuuttia (fileet olivat melko isoja).

Kalalle kaveriksi tehdään pestokastike:

Fraiche-pestokastike
(tästä annoksesta riittää jo 4 hengelle)

2 rkl pestoa
2 dl fraichea
2 tl sitruunamehua
1 rkl hunajaa

Sekoita aineet keskenään ja anna vetäytyä jääkaapissa. Tarjoa kastike kylmänä.

Kalat ja kastike tarjoiltiin tällä kertaa Jamien oliiviperunasoseen ja vihreän salaatin kanssa. Oliiviperunasose syntyy siten, että sekoitetaan soseutettujen perunoiden joukkoon hieman perunoiden keitinvettä, sopiva määrä silputtuja mustia oliiveita sekä 1-2 rkl hyvää neitsytoliiviöljyä. Mausteeksi pari kierrosta mustapippuria myllystä. NAM.

Kala oli TODELLA hyvää, mutta niinhän ihan tuore kala yleensä on. Pesto ja kesäkurpitsa antoivat mehevyyttä kalalle, ja kastikkeessa yhdistyivät ihanasti sitruunaisuus ja hunajan häivähdys, peston yrttisyyttä unohtamatta. Suosittelemme kokeilemaan reseptiä!

Ruokajuomana nautiskelimme kuohuviiniä, koska olen aina halunnut kokeilla kuohuviiniä ihan ruokajuomaksi. Alla tarkempi kuvaus viinistä. Kalan kanssa se sopi oikein hyvin.

Ei kommentteja: