22. helmikuuta 2007

nopea "lohilasagne" eli lohi-pastavuoka

Tällaisesta ruoasta on aika haastavaa saada kovin edustavaa kuvaa... Hyvää ja helppoa tämä kuitenkin on! Laatikot ovat pienissä perheissä siitä hyvää arkiruokaa, että ihan joka päivä ei välttämättä sitten tarvitse kokata alusta asti.

Resepti on itse kehitelty voikeittiömme kaksihenkisen tiimin yhteistyönä. Pohjana on ollut Floran "Vie kielen"-reseptikirjasen tonnikala-pennelaatikko. Siitä kuitenkin tahtoi tulla melko kuivaa, joten vaihdoimme tonnikalan loheen ja pastan vähän pienemmäksi.

Lohi-pastavuoka
6-8 annosta

600 g lohta fileenä tai suikaleina
n.400g kuivapastaa (spagetti tai "rakettispagetti" sopii hyvin)
liemikuutio

Kastike:
n. 6-8 dl paseerattua tomaattia
1 rkl kapriksia
½ purjo pilkottuna
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl ruokakermaa
soijaa
hunajaa
sitruuna- tai mustapippuria
suolaa
balsamicoetikkaa

(Aurajuustoa)

Ajo-ohjeet:
Laita pasta ja liemikuutio kiehuvaan veteen. Laita toiseen kattilaan kastikeainekset, lämmitä kastiketta niin että se hiukan pulpahtelee, käännä levy pois päältä. Kun pasta on kypsynyt, kokoa laatikko isoon esim. lasagnevuokaan: kerros pastaa, 300 g lohisuikaleita, kerros kastiketta (ja Auraa muruina jos haluat) ja sama toiseen kertaan. Päälle vielä loput kastikkeet ja Auraa tai muuta juustoraastetta pintaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua.

Auraa meillä laitetaan laatikkoon silloin kun sitä sattuu kaapissa joku jämäpala olemaan. Joskus (kuten tällä kertaa) sujahtaa sekaan myös aurinkokuivattua tomaattia. Laatikothan ovat vähän sellaisia helposti sovellettavia ruokia ;)

Kaksi ihmistä söisi laatikosta ainakin kolme ateriaa, jos jaksaisi... Riittää varmasti 8:lle jos lisänä on vaikkapa salaattia.

Hyvää, helppoa ja nopeaa: ja paranee lämmitysten myötä!

Ei kommentteja: