21. huhtikuuta 2007

Perhosia vatsassa... lohta ja kasviskuskus

Kokkailin vaihteeksi taas vain yhdelle, ja viikon kalakiintiö oli vielä ihan tyhjillään. Kaupasta tarttui tarjouslapun saanut lohipala mukaan, ja siitä improvisoin illallisen. Jääkaapista löytyi joitakin perustarvikkeita (kasviksia kyllä aika vähän), joista syntyi kasviskuskus lisukkeeksi. Partaäijäkin palasi tauon jälkeen jääkaappiimme (kevyttä ei ole vielä löytynyt, lieneekö se saatavilla vasta Ruotsissa?), ja oli onnen omiaan kylmän kastikkeen pohjaksi.

Lohiperhoset, kasviskuskus ja jugurttikastike
1 annos

300 g lohifilettä keskeltä lohta (vähempikin riittää per henkilö, paketti sattui olemaan tuon kokoinen...)
musta-tai sitruunapippuria
suolaa

1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi viipaloituna
vettä
kuskusia (täysjyväkuskus on maukkainta)
1 tomaatti
3 aurinkokuivattua tomaattia
kourallinen oliiveja

2 rkl ruokajugurttia
2 tl rasvatonta majoneesia
1 tl dijonsinappia
1 tl sitruunamehua
yrttejä

Tee ensin jugurttikastike: sekoita ainekset keskenään, maista ja korjaa makuja tarvittaessa. Laita jääkaappiin maustumaan.

Hienonna sipuli ja viipaloi valkosipulinkynsi. Leikkaa lohipala varovasti keskeltä kahtia nahkaan asti ja taita auki perhoseksi. Suolaa ja pippuroi kalan paistopinnat ja laita perhonen paistumaan miedolla lämmöllä.

Kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. Lisää sitten kuskuspaketin ohjeen mukaan vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä ja mittaa kuskus sekaan (kuskusta ja vettä pitää olla sama määrä). Heitä kattilaan tässä vaiheessa myös loput kasvikset. Anna hautua pari minuuttia.

Käännä perhonen ja paista toistakin puolta. Nosta kuskuskattila jälkilämmölle ja sekoittele puuhaarukalla jotta saat siitä irtonaista. Kun kala alkaa näyttää lähes läpikypsältä (näet sen helposti perhosen "kyljen" väristä), on ruoka valmis.


Tässä oli hyvät, toisiinsa sointuvat maut. Kasviskuskus on sellaisenaankin hyvää, ja jugurtti-sinappikastike sopi lohelle kuin nakutettu! Kohtuullisen kevyttäkin tämä eväs on, ja lohesta tulee hyviä rasvoja. Tuo 300 g lohipala on vähän turhankin iso tähän hommaan, sitä sai paistella jonkin aikaa. Toisaalta, se jäi ihanan mehukkaaksi juuri samasta syystä. Mutta normitilanteessa varmaan n. 200 g per ruokailija olisi hyvä määrä. Perhosiin tosiaan kannattaa käyttää muita kuin pyrstö-osia lohesta, ihan siitä syystä että tasapaksusta palasta on helpompi leikata kaunis ja tasainen perhonen.

Joskus olemme tehneet perhosille lisukkeeksi ratatouillea. Silloin ei kastiketta välttämättä tarvita, koska rataouille on mehevää itsessään.

Huhtikuun ruokahaasteen osallistumisaika lähenee loppuaan. Vuohenjuustot siis peliin, ja hihat heilumaan! Puolenkilon keittiössäkin mietitään vielä kuumeisesti hyviä vuohenjuustoreseptejä...

Ei kommentteja: