28. huhtikuuta 2007

tapasherkkua vappupöytään

Taannoisesta Pastanjauhajien kommenttikeskustelusta intoutuneena tein pitkästä aikaa marinoituja oliiveja, vappupöydän iloksi. Minähän voisin elää pelkästään näillä, mutta muutkin tuntuvat niistä pitävän (jopa jotkut sellaiset jotka yleensä eivät oliiveja söisi). Oikeasti kivelliset oliivit ovat kaikkein parhaita, mutta en yleensä jaksa alkaa kaivaa kiviä niistä irti, vaan olen käyttänyt kivettömiä oliiveja. Hyviä on aina tullut! Oliivien kannattaa antaa marinoitua pari päivää että maut alkavat olla kohdallaan. Mausteyhdistelmiähän voi keksiä itse, mahdollisuuksia on rajaton määrä! Nämä kaksi versiota on meillä aikaisemmin hyviksi havaittu:

Vihreät oliivit lime-basilikamarinadissa

1 prk vihreitä oliiveja (mitä isompia, sen parempi ;))
kourallinen basilikanlehtiä (tai muuta yrttiä, voit käyttää myös kuivattuja)
1 lime, raastettu kuori ja puristettu mehu
oliiviöljyä

Valuta oliiveista suolavesi pois, voit myös nopeasti huuhtaista niitä kylmällä vedellä. Pese lime huolellisesti ja raasta kuori. Silppua yrtit. Sekoita kulhossa oliivit, yrtit, limen kuori sekä hiukan limen mehua. Nostele purkkiin ja kaada päälle oliiviöljyä niin paljon että oliivit peittyvät kokonaan. Marinoi jääkaapissa ainakin pari päivää ennen käyttöä.

Tällä kertaa meillä unohtui tuo limen kuori kokonaan pois, saa nähdä mikä on vaikutus...

Kalamataoliivit chili-valkosipulimarinadissa

1 tlk kalamataoliiveja
1 ½ tl sambal oelek-tahnaa (tuore chili olisi varmasti parempaa)
2 valkosipulinkynttä ohuina siivuina
oliiviöljyä

Siivuta valkosipuli ohuen ohuiksi viipaleiksi. Valuta ja huuhtaise oliivit, sekoita sambal oelek tai muu chili, valkosipuli ja oliivit kulhossa. Nostele tölkkiin ja kaada oliiviöljyä päälle niin että oliivit peittyvät. Marinoi jääkaapissa ainakin pari päivää.

Nämä toimivat ainakin salaatissa sekä ihan sellaisenaan naposteltavana. Mutta varo, näihin voi jäädä pahasti koukkuun!

2 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Näissähän ois ideaa :-P Itse en ole kovinkaan kokenut marinoija, sinnekin suuntaan voisi hieman amatöörikokkiuralla horjahtaa. Kova mietintä päällä tuon vappumenun suhteen, marinadille on tosin nyt jo hieman liian myöhäistä. Vaan näähän olis hyviä viemisiäkin vaikka kun kyläilee. Varmaan jotain artisokkiakin vois itse marinoida?

oliivia kirjoitti...

Artisokkaan ei meidän keittiössä ole tutustuttu juurikaan, mutta varmasti niitäkin voisi marinoida itse. Tämä oliivien marinointi on ainakin todella helppoa!

Valkosipulien marinointia pitäisi myös kokeilla, tosin niitä pitää vähän ryöpätä ennen marinadiin laittamista. Mutta esim. hunajamarinoidut valkosipulit on kyllä herkkua!