27. toukokuuta 2007

sadepäivän grilliruokaa

Suunnitelma: kauniin kesäisen lauantai-iltapäivän ja illan viettoa ystävien luona. Ulkosaunassa saunomista, grillailua ja ulkona seurustelua. Hyvää ruokaa ja juomaa, punaviiniä varattuna herkullisille grillipihveille.

Toteuma: vesisade alkaa keskipäivällä. Se jatkuu viiteen asti illalla, jolloin yhdessä tuumin päätämme siirtää illanviettoa parempaan ajankohtaan. Puolen kilon keittiön jäsenet syöksyvät kauppaan viime hetkillä ennen sen sulkeutumista ja yrittävät keksiä mitä ruokaa voisivat tehdä grillailuun varaamistaan Lidlin bratwursteista ja krakovan-nakeista...

Niin sitten syntyi

Nakkifajitas
8 tortillaa, eli n. 4 annosta

n. 400 g mausteisia, lihaisia nakkeja
1 keskikokoinen paprika
4-5 tuoretta herkkusientä
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 prk salsaa (medium tai hot, oman maun mukaan -voit tietysti tehdä myös itse)
1 rkl HP:n BBQ -kastiketta

8 maissitortillaa

Hienonna sipuli, viipaloi valkosipulinkynnet ohuelti ja suikaloi paprika pitkiksi suikaleiksi. Viipaloi herkkusienet. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä keskilämpöisellä pannulla, kunnes ovat pehmenneet jonkin verran. Lisää viipaloidut nakit ja ruskista, kunnes nakit ovat kypsiä. Lämmitä tortillat pannulla, grillissä, uunissa tai mikrossa ja nostele täytettä päälle. Kääräise wrapiksi ja nauti!

Vaikka sade pilasikin grillailun ja chillailun, oli tämä eväs sopivan bbq-henkistä sisälläkin syötynä. Kahta enempää ei oikein pystynyt millään syömään, sen verran täyttäviä olivat! Viinit jätettiin suosiolla odottamaan parempia apajia, ja näiden kanssa nautittiin kylmää olutta. Tulisesti maustetut ruoat harvemmin ovat yleensäkään ylimpiä ystäviä viinien kanssa.

1 kommentti:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Nakkifajitas! Siinä on meininkiä. Ihanasti krosskitseniä ja kitsiä, varmasti hyvää. Itse sain juuri mökkivierailulta mukaani paketin soijanakkeja, ehkä ne päätyvät johonkin tämänkaltaiseen :-P