10. kesäkuuta 2007

tonni kalaa ja kilo tomaatteja

Joskus aiemmin postatun huijarin lohilasagnen alkuperäinen versio on Floran reseptikirjasta, tonnikala-pennevuoka. Hyvää ja kohtuullisen halpaa arkiruokaa, joka on taipunut jo moneen versioon meidän keittiössämme. Tuskin olemme kertaakaan tehneet aivan alkuperäisen reseptin mukaan... Tonnikalasta tehdessä kannattaa valita paloina öljyssä säilöttyä tavaraa, sekä tehdä reilusti kastiketta ettei eväs kuiva.
Kuten makaronilaatikkoon, tännekin voi työntää sekaan kaikenlaisia tähteitä ja jämiä; tällä kertaa kaapissa komeili Koskenlaskija viherpippuria -sekaan vaan!

Tonnikala -pastavuoka
6 annosta

n. 400 g pastaa

2 isoa prk paseerattua tomaattia
2 dl ruokakermaa
1 prk kaprista
½ purjo
yrttejä
sitruunapippuria
soijaa
hunajaa
suolaa

2 prk tonnikalaa paloina öljyssä
(juustoa)

Laita pasta kiehumaan. Hienonna purjo, sekoita kastikkeen ainekset kattilassa ja lämmitä hiukan. Kun pasta on kypsää, kokoa kerroksittain vuokaan: pastaa, tonnikalaa, kastiketta (, juustoa) jne. kunnes ainekset on käytetty. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa n. 30 min. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua. Säilyy mainiosti seuraavaan päivään, maut tasoittuvat ja paranevat (varsinkin jos on käytetty reilusti kastiketta).

Ei kommentteja: