9. heinäkuuta 2007

kesällä kalassa kerran

Tuore kala muussa kuin lohen muodossa on hiipinyt ruokavalioomme toden teolla oikeastaan viimeisen vuoden aikana. Tämä johtunee pääasiassa siitä että keittiömme sijainti on muuttunut hiukan lähemmäksi kauppahalli- ja torikojukauppiaita, joilla kalojen saatavuus, tuoreus ja hinta ovat ihan muuta toista kuin (useimmissa) marketeissa. Näissä asioissa tulimme äskettäin avanneeksi suumme muullekin kuin ruoan syömiselle oikeassa paikassa. Paremman Puoliskon eno kalastaa mielellään, ja kalaa kertyy kuulemma yli omien tarpeiden useinkin. Mehän sitä sitten ihastelemaan että meille kyllä kelpaa jos sitä niin paljon nousee... Pari päivää keskustelumme jälkeen eno jo soittikin että tuoretta kuhaa olisi tulossa. Kuha kuuluu erityisesti suosikkeihimme, sillä siinä ei ole esim. hauen tapaan vaikeasti poistettavia ruotoja.

Samoihin aikoihin poikkesimme hetken mielijohteesta kirjakaupan kesäaleen, ja kuinka ollakaan sieltä mukaan tarttuivat Jamie Oliverin opukset Alastoman kokin paluu ja Alastoman kokin onnenpäivät. Samaiset kirjat olin lainannut kirjastosta kesän alkupuolella pariinkin otteeseen, ja havainnut todella hyviksi. Jo ensisilmäyksellä mieleen jäi avocado-katkarapukala. Niinpä ei ollutkaan ihme, että tuore kuha päätyi Jamien reseptiin. Tiedän tiedän, tuore kala on parhaimmillaan maustettuna yksinkertaisesti ja paistettuna pannulla voissa. Nyt vain ei voinut vastustaa tätä reseptiä:

Jamien avocado-katkarapukala
(uunissa paistettua turskaa, avocadoa, katkarapuja, kermaa ja juustoa kirjasta Alastoman kokin onnenpäivät)

4 annosta

n. 1 kg valkolihaista kalaa nahattomana fileenä (meillä siis kuhaa, originaali käyttää turskaa)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 kourallinen basilikaa silputtuna
1 avocado
150 g katkarapuja
2 dl ruokakermaa (alkuperäisessä kuohukermaa)
150 g cheddarjuustoraastetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Nosta kalafileet pellille (joko öljytylle suoraan tai sitten leivinpaperin päälle), mausta suolalla ja pippurilla molemmin puolin. Ripottele kaloille basilikaa (tämä unohtui meiltä ja basilika päätyi epäesteettisesti koko paistoksen päällimmäiseksi...), katkaravut sekä kuorittu ja viipaloitu avocado. Lorauta päälle kermaa, ja ripottele koko komeuden päälle vielä juustoraaste. Juuston ei tarvitse olla cheddaria, mutta sen olisi hyvä olla jotain voimakkaan makuista juustoa. Jamien kirjassa tarjotaan vaihtoehdoksi mustaleimaemmentalia, toimisi varmasti hyvin!
Kypsennä kaloja uunin yläosassa 15 - 20 min., kunnes kalafileiden pinta on kullanruskea ja juusto kuplii. Ota pelti uunista ja mausta halutessasi vielä suolalla ja pippurilla.

Tarjoa vaikkapa uusien perunoiden tai vihreän salaatin kanssa.

Jamie ei taaskaan pettänyt! Niin helppotekoinen ruoka ja mitkä maut! Ihanan pehmeä, mieto mutta maukas kokonaisuus. Kala kypsyi todella meheväksi, suorastaan suussa sulavaksi, ja maut sopivat todella hyvin yhteen. Kalat kannattaa pippuroida hyvin ja käyttää tosiaan jotain maukasta juustoa, ettei makukokonaisuus jää liian miedoksi. Valtavan hyvää!

Ruoan kyytipojaksi nautiskelimme uutuusvalkkaria, Tuida Sauvignon Blancia. Siitä lisää alla olevassa postissa.

4 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mulla on sama kirja ja olen katsellut tätä ohjetta sillä silmällä jo pitkään. Ehkä esimerkkisi kannustaa läväyttämään sen omallekin lautaselle :-)

oliivia kirjoitti...

Voin suositella lämpimästi. Tosin eihän mikään, mihin tulee avocadoa, katkarapuja ja juustoa, voi olla muuta kuin hyvää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Just laitoimme kuhaa, mutta olisipa pitänyt lukea tuo ohje ensin. Varsinkin, kun se kuha on saman onkijan kuin tuo Oliivian ja paremman puoliskon. Terv. anoppi

oliivia kirjoitti...

Hyvää se varmasti oli kuitenkin ;)