6. elokuuta 2007

grillattavalle kaveria

Lomansa lopettaneen perjantaiaikataulu oli niin perinteinen, että ruokasuunnitelmien pääasiallinen motivaattori oli lyhyt valmistumisaika ja pieni työ valmistumisessa. Lidlissä oli España -teemaviikot, joten askel kävi sinne jo muutenkin ja Lidlissähän ei nykyään voi käydä ostamatta nürnberger rostbratwursteja. Bratwurstia siis, ja jotain salaattia. Vaan mitä muuta hauskaa voisi kokeilla? Kuten jokainen kunnon nahkahousu tietää, on hapankaali mitä ylin ystävä makkaran kanssa. Ei kun google töihin ja reseptin valintaan. Nyt en valitettavasti enää muista lähdettä, mutta jostain sieltä kätköistä (kuitenkin suomenkielisiltä sivuilta) löytyi herkullisen ja raikkaan kuuloinen hapankaali-omenalisäke / -salaatti. Ja hapankaalihan on ihan überterveellistä purtavaa!

Koska matka kävi mökille, jossa nettiyhteyttä ei ole, lopullinen toteutus tehtiin jokseenkin huteran muistikuvan perusteella. Näin se kuitenkin tapahtui:

Hapankaali-omenasalaatti

n. 150 g hapankaalia
1 omena raastettuna
hunajaa
oliiviöljyä
mustapippuria
rosmariinia
ripaus suolaa

Huuhtaise kevyesti hapankaalia vedellä, purista liiat nesteet pois. Sekoita omena ja kaali. Sekoita kastikkeen aineet ensin keskenään ja sitten kaaliomenaseokseen. Anna maustua hetki jääkaapissa. Paranee vielä yön yli säilytyksestä!
Tarjoile makkaran tai muun grillilihan seurana.

Maku oli ihanan raikas ja maukas, ja salaatti toimi paitsi bratwurstin, myös kunnon pihvin kanssa oikein hyvin. Myös paahdetun leivän päällä tämä oli makoisaa... Eipä hyljeksisi varmaankaan vuohenjuuston ja paahtoleivän seuraa lainkaan! Pitääpä kokeilla hetimiten.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuota täytyy kokeilla, kuulostaa erinomaiselta. Eteläsaksalainen ystäväni tekin viime talvena bratwursteille hapankaalilisäkkeen paistamalla sekaan hieman pekonia ja laittamalla sörsselin uuniin, mukaan vähän kermaa ja päälle juustoa. Überhyvää!

Meri, Helsinki kirjoitti...

Mmmmmm hapankaalia :-P Huomasin muuten aivan vasta, että olet tehnyt tuota punajuuri-vuohenjuusto-hapankaalilisäkettä, mahtavaa! Joskus missailee jotain juttuja, kun piipahtelee kuitenkin epäsäännöllisesti etenkin kesän aikana. Ja kun päivitystahti ainakin itselläni pompahtelee nollasta sataan ihan miten sattuu :-D

oliivia kirjoitti...

Katriina, kylläpä kuulostaa HERRRKULLISELTA tuo pekoni-hapankaalisörsseli! Hiukan samansuuntaista suunnitellaan täälläkin lopuille kaaleille kohtaloksi. Hapankaali jaksaa kyllä aina yllättää tällaisen kaalikammoisen, on se niin hyvää!

muuli, tuo punajuurihässäkkä toimii kuin häkä! Kesä on kyllä tässäkin keittiössä aiheuttanut kokkailun ja bloggailun hiljenemistä...
Piakkoin pitäisi postailla toinenkin hapankaaliviritys, hiukan eri tyylistä ruokaa tosin.