
Lopullinen resepti tuli täysin omasta päästä, joskin myönnettävä on että joitain samantyyppisiä lasagneohjeita lienen joskus lueskellut. Arkiruoasta tämä käy siksi, että valkokastiketta ei oikeastaan perinteisemmän lasagnen tapaan tehdä ollenkaan, ja niinpä valmistus sujuu hiukan vikkelämmin. Varsinkin kun, kuten meilläkin tällä kertaa, pastaa ei valmisteta itse -niin helppoa kuin se onkin.
Lohi-pinaattilasagne
n. 6 annosta
n. 500 g lohifilettä suikaleina
3 isohkoa tuoretta herkkusientä
250 g vuohenjuustoa
n. 200 g ricottajuustoa (voinee korvata tahnamaisella raejuustolla tai maustamattomalla tuorejuustolla)
2 kesäsipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 300 g tuoretta pinaattia
½ pss pakastepinaattia
2,5 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
(vaaleaa suurustetta tai vehnäjauhoja)
valkopippuria
1 kala- tai kasvisliemikuutio
suolaa
lasagnelevyjä
Jos lohi on kokonaisena fileenä, leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi ohuelti myös sienet.
Hienonna sipulit ja viipaloi valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä kattilassa hetken aikaa. Lisää pinaatit (tuoreet huuhdeltuina ja valutettuina), ruokakerma ja mausteet. Anna hautua kunnes tuorepinaatti on pehmeää. Jos kastike on liian sakeaa, lisää hieman maitoa tai kermaa. Jos liian löysää, lisää suurustetta.
Kasaa lasagne näin: pohjalle ohut kerros pinaattikastiketta, sen päälle lasagnelevyjä. Levyjen päälle pinaattikastiketta, sen päälle lohiviipaleita, rouhaisu pippuria ja suolaa, lohen päälle sieniviipaleita ja sienien päälle vuohenjuustoa viipaleina sekä ricottaa. Jatka näin kunnes ainekset ovat loppu. Viimeiseksi vielä lasagnelevyjä, joiden päälle loput pinaattikastikkeesta sekä juustoa.
Kypsennä 225 -asteisessa uunissa noin 30 -40 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä kunnolla (ainakin noin 20 minuuttia) ennen tarjoilua.
Kerrassaan herkullista! Lohiviipaleet kannattaa maustaa kunnolla, ja pinaattikastikkeellekin voi antaa makuja reilusti, ettei kokonaisuus jää liian vaisuksi. Hyvää, ja tällä kertaa kastike ei ollut liian juoksevaa!

Ruokajuomaksi voisi suositella vaikkapa tätä. On muuten maukas valkoviini!
4 kommenttia:
Meillä on verrattain uusi blogi, ja pistin sinne linkin teidän blogista. Ettehän pahastu!:)
Ei toki pahastuta!
Teillä on hyvän oloinen meininki blogissanne, tervetuloa blogikeittiöiden maailmaan!
Uuuh, itselle ei kyllä olisi tullut mieleen pistää kalaa lasgneen, mutta nyt kun se on kerran nähty niin pitää varmaan jossain vaiheessa päästä kokeilemaankin. Varsinkin kun lohipasta noin yleensä on nannaa.
Eka kerta tämä meilläkin oli, mutta toimii kyllä!
Ei toki ihan perinteisen lasagnen makuista, mutta hyvää!
Lähetä kommentti