21. heinäkuuta 2008

Ben on edelleen iso

ja kunnon ale hyvää. Loman aluksi käväisimme pikavisiitillä Lontoossa, josta muutamia ruokailuvinkkejä seuraavassa (kaksi suositusta ja yksi varoitus). Sivujuonteena pitää vielä mainita että Lontoon museot kuten British Museum, Natural History Museum, Science Museum ja Imperial War Museum ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Sisäänpääsy on ilmainen ja näyttelyt todella taiten koottuja ja kiinnostavia. Lisäksi monissa museoissa on paljon interaktiivisia elementtejä lapsille ja meille isommillekin lapsille. Science Museum varsinkin on kaikkien isompien ja pienempien poikien taivas: kaikenlaisia koneita, uusia ja vanhoja, monta kerrosta täynnä!

Mutta itse asiaan. Kartoittelin vähän etukäteen ruokailupaikkoja, ajatuksena syödä hyvää mutta edullisesti turistitouhun lomassa. Hyvä saitti tarkastella Lontoon tarjontaa on esimerkiksi Time Out London, josta siis löytyy paljon muutakin kuin ravintola-arvosteluja.

South Kensingtonin museoiden väsyttämänä käpsimme jokusen korttelin etelään museoilta nauttimaan paljonkin kehuja saaneita burgereita gbk:ssa eli Gourmet Burger Kitchenissa. Juujuu, onhan se isohkoksi kasvanut ketju ja vähän epäileväisenä minäkin ajattelin että miten burgerissa voi olla kurmeeta? Mutta muuta ei voi kuin kehua ja lämpimästi suositella! Söimme ihan perusburgerit, Classicin ja Cheesen sekä kaveriksi chipsejä ja valkosipulimajoa. Burgerannos itsessään ei siis sisällä mitään lisukkeita, vaan ne voi jokainen tilata kuten haluaa. Meille riitti yksi chips-side kahdelle ihan hyvin.

AAH. Enpä tiennytkään että jauhelihapihvi voi olla niin hyvää. Koko komeus oli tuoreista aineksista, sämpylää ja salaattia myöden, ja pihvit mediumeja kuten pyydetty. Ihanan mehevää ja kuitenkin raikas kokonaisuus. Eikä siinä vielä kaikki; niin hyviä chipsejä en ole eläissäni syönyt, ihanan rapeita päältä ja kuohkeita sisältä, tulikuumia ja sopivan suolaisia, ja valkosipulimajo niin herkullista (sekin oli tehty tuoreesta, nuoresta valkosipulista) että meinasin lopuksi nuolla kupinkin. Suosittelemme lämpimästi! GBK:ta löytyy Lontoosta useammastakin osoitteesta sekä näköjään ympäriinsä Brittein saarilta.

Yhtään tätä huonommaksi ei jäänyt seuraavan päivän intialainen: Masala Zone on sekin ketjuksi kasvanut mutta kovasti kehuttu aidon intialaisen ruoan paikka. Emme ole koskaan käyneet Intiassa joten aitoudelle ei ole vertailukohtaa, joten niiltä osin on uskottava kuulopuheita ;)
Me kävimme Carnaby Streetin lähellä Marshall Streetillä sijaitsevassa Masala Zonessa. Lista oli ihan riittävän täynnä herkullisen kuuloisia annoksia, mutta lopulta päädyimme ottamaan standardikokoiset thalit, joihin kuului pari chutneyta, linssipohjainen ruoka, paneeria ja pinaattia sekä perunapohjainen ruoka. Lisäksi valinnainen "pääruoka", joiksi valitsimme lammasta sekä voikanaa. Näiden lisukkeeksi annokseen kuului joko chapatia tai riisiä. Thali on siis ikään kuin suuri tarjotin jolla on keskellä chapatit (tai riisi), ja reunoilla kulhoissa nuo eri ruokalajit. Niitä sitten maistellaan yksi kerrallaan omaan tahtiin chapatia pikku kulhoihin dippaillen. Kaikki ruoat olivat todella maukkaita, ja maut keskenään juuri sopivasti erilaisia. Huoh, miten hyvää. Ja jos en ihan vääri muista, koko komeus intialaisine oluineen taisi kahdelta hengeltä olla £30 tai alle. Jälkiruokaa emme syöneet, koska emme millään olisi jaksaneet...

Sitten se varoitus: The Stockpot, näitäkin on useampia, me kävimme Sohossa Old Crompton Streetillä. Paikkaa oli kehuttu hinta-laatusuhteestaan ja maukkaasta ruoasta. Ei ruoka missään tapauksessa pahaa ollut ja hinnat todellakin edulliset. Mutta paikka oli melko ahdas, sisustus kulunut ja vanha eikä ruoka ollut mitenkään erikoista. Jos haluat kotiruokaa Lontoossa edullisehkoon hintaan, voi tämä olla oikea paikka. Mutta muuten sitä ei kannata erikseen etsiä käsiinsä. Menkää mieluummin vaikka kokeilemaan Soukin jompaa kumpaa paikkaa, me emme sinne valitettavasti ehtineet.

Vastaisen varalle olisi hauska kuulla jos lukijoilta löytyy omakohtaisia suosituksia Lontoon helmistä.

5 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Lontoo on meiltä toistaisekis näkemättä, haaveissa siintää...niin kuin moni muukin kohde, ei sen puoleen :)

oliivia kirjoitti...

Lontoossa kannattaa kyllä käydä, ja nuo museot joita luettelin (paitsi ehkä British Museum) sopivat oikein hyvin myös lapsille, kun niissä on paljon kokeiltavaa ja tekemistä. Ei ollenkaan sellaisia "tylsiä" museoita joihin Suomessa on pääasiassa totuttu.

Maailmassa olisi niin paljon nähtävää, kun vaan työ ei haittaisi harrastustoimintaa... Meilläkin siintelee haaveissa vielä ainakin Barcelona ja Tokio -tehän taisitte olla sinnepäin matkalla?

Merituuli kirjoitti...

je meillä on myös neljävuotias joka PITÄÄ museoista. tosin hänen käymänsä museot ovat olleet melkein poikkeuksetta mielenkiintoisia, viimeisimpänä Jokioisten rautatiemuseo isoine höyryvetureineen.

Tokioon lähdetään pikkusen reippaan viikon päästä joo. odotellaan reissua jo kovasti! Barcelona kiinnostain meitäkin kovasti, myös ruokakulttuurinsa ansiosta. Pastapää kävi siellä taannoin työmatkalla ja maistunut oli. Romania olisi omalla toivelistallani, mutta Pastapäätä en ole vielä saanut ko maasta innostumaan.

oliivia kirjoitti...

Voih kun olisi enemmän aikaa matkustella. Innolla jään odottamaan raporttianne Tokiosta!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, piipahtakaa toki blogissani ;) onnittelut ruokahaasteen voitosta!