20. joulukuuta 2009

mistä tuntee joulun?

 

Joulun rutiinit ja varsinkin joulupöydän "menu" lienee yksi niistä asioista joissa kuvittelee olevan jotain "standardeja": ja sitten huomaakin että niitä on vähintään yhtä monta kuin joulua viettäviä ruokakuntiakin. Suomessakin eri alueiden välillä on selkeitä eroja jouluruoissa, niissä perinteisissä, ja samojen alueiden sisälläkin on paljonkin vaihtelua - jokaisella on omat perinteensä. Voikeittiön kokoonpano on alunperin kotoisin Pohjois-Karjalasta, jossa joulupöytään kuuluvat ehdottomasti ainakin karjalanpiirakat. Samoin karjalanpaisti on tyypillinen "perinteinen" jouluruoka, mutta tässä kohtaa jo löytyy paljonkin vaihtelua. Laatikot tietysti kuuluvat joulupöytään, mutta mitkä laatikot? Lanttu- ja porkkana taitavat olla aika perinteisiä joka puolella maata, mutta entäpä imelletty perunalaatikko, maksalaatikko tai makaronilaatikko? Uudempia tulokkaita edustanevat punajuuri-auralaatikko tai vaikkapa bataattilaatikko. Puhumattakaan kaloista tai muista alkuruoista: näissä sitä vaihtelua vasta löytyykin. Itse en ole koskaan syönyt esimerkiksi lipeäkalaa, sen sijaan graavi- ja kylmäsavulohi sekä mäti kuuluvat erottamattomasti joulupöytään. Samoin tietysti sienisalaatti.

Voikeittiö on viettänyt joulunsa aina valmiiksi katetuissa pöydissä, joten varsinaista omaa perinnettä ei -ainakaan vielä- ole päässyt syntymään. Laatikoita olen kuitenkin halunnut tehdä itse ja viedä tuomisina noihin valmiisiin pöytiin. Imelletty perunalaatikko löytyykin tuolta ylemmän linkin takaa, ja toinen "pakollinen" on lanttulaatikko. Porkkanalaatikkoa olen sisukkaasti tehnyt joka joulu, mutten koskaan saa siitä tarpeeksi pehmeää ja kuohkeaa, vaan se jää aina jotenkin kovaksi ja kuivaksi. Tänä vuonna siis tyydyn vain lanttuun ja perunaan. Joulun tuntu tulee, kun ulkona satelee lunta ja uunissa paistuvat laatikot alkavat tuoksua...

Anoppi tekee loistavaa lanttulaatikkoa, tämä resepti on suoraan häneltä ja toimivaksi havaittu. Työläin osuus on lantun pilkkominen, mutta halutessaanhan siinä voi oikaista ja ostaa valmista sosetta kaupasta.

Lanttulaatikko

n. ½ kg lanttu(a)
n. 3 keskikokoista sipulia
3 dl vettä
n. 1 tl suolaa
1½ dl korppujauhoja
1½ dl kermamaitoa (esim. puolet ja puolet)
1½ rkl siirappia
inkivääriä
valkopippuria
muskottipähkinää
pinnalle korppujauhoja

Kuori ja paloittele lanttu ja sipuli. Keitä suolalla maustetussa vedessä kunnes lanttukuutiot ovat pehmeitä,  säästä osa keitinvedestä! Soseuta haluamallasi tavalla (esim. sauvasekoitin, perunasurvin, tehosekoitin)  Turvota korppujauhot kermamaidossa, sekoita soseeseen keitinlientä, korppujauho-kermamaitoseos ja siirappi. Lisää mausteet (maistele, muista että maut vahvistuvat kun laatikko kypsyy uunissa). Kaada seos voideltuun vuokaan, kypsennä 200-asteisessa uunissa alatasolla pari tuntia, kunnes pinta saa hyvin väriä. Jos teet laatikon etukäteen ja pakastat ennen joulua, älä kypsennä ihan loppuun asti. Jouluna voit sitten laittaa jäisen laatikon uuniin ja kypsentää loppuun, näin laatikko ei kuivu lämmitettäessä.


Mitä erikoisuuksia teidän joulupöydistänne löytyy? Mitä ilman ei tule joulua?

8 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Tuo punajuuri-auralaatikko on meilläkin uusin tulokas ja kaikille mieleinen. Ilman tuoksuvaa juuresviipaleista juuston kanssa paistettua jouluruukkua ei myöskään tule joulu. Lanttulaatikkoa ja imellettyä perunalaatikkoa pitää myös olla kinkun kanssa, mutta pieni määrä riittää.

Kalat ovat sienisalaatin kanssa aina vaan tärkeämpi osa joulua. Nykyisin keitän pienet perunat lisäksi. Ainoana salaattina on rosolli.

Ja tietysti niitä jaksaa ihmetellä, mitkä eivät kuulu omaan jouluun;) Mitä ihmettä imelä makaronilaatikko tekee suomalaisessa pöydässä?

Virpi kirjoitti...

Ei se nyt suuri erikoisuus ole, mutta äitini on Kainuusta kotoisin ja meillä joulupöytään kuuluu aina hernetuuvinki eli eräänlainen hernemuhennos. Sitä vaan pitää olla! Meillä on kinkun lisäksi myös hirvipaistia.

Sienisalaattia tai kala-alkupaloja meillä taas ei ole koskaan jouluna harrastettu. Kotikoti jossa joulua vietän siis sijaitsee Oulun lähellä maalaispitäjässä.

oliivia kirjoitti...

Katriina, jouluruukku kuulostaa myös herkulliselta: mitä kaikkia juureksia käytät, ja mitä juustoja?
Mulle noi alkupalat, kalat ja muut on oikeastaan se pääasiallinen herkku: kinkkuun ja laatikoihin päästessä onkin niin täynnä ettei niitä kovin paljoa jaksakaan.

Virpi, kyllä tuo hernetuuvinki ainakin minulle on ihan riittävän suuri erikoisuus: en ole moisesta ennen kuullutkaan.
Mun vanhempien luona on myös aina hirvipaisti: se on itse asiassa se joulupöydän varsinainen kunkku. Kinkkua mallaa joku possurulla, joka on ostettu vain hajun takia (kun olimme veljeni kanssa pieniä, vaadimme että possua on oltava että tulee edes joulun tuoksu).

Elisa kirjoitti...

Kaenuusta minäkin olen, enkä ole tuollaista hernehommaa ikinä joulupöydässä nähnyt ;) Miehen mukana tuli joulupöytään maksalaatikko..

Virpi P. kirjoitti...

Jouluruukun ohje oli pari päivää sitten Pastanjauhajillakin. Siihen pannaan porkkanaa, lanttua, selleriä ja sipulia viipaleina, maustetaan reippaasti yrteillä ja silataan uuniin kermalla ja voimakkaalla juustolla. Paistetaan tummaksi ja hullaannutaan mausta!

annii kirjoitti...

Meillä joulupöytään kuuluvat erottamattomana osana lihapullat. Maksalaatikkoa ja graavilohta on myös oltava.

Jälkiruokaosastolla hedelmäsalaatti on ehdoton. Ei kovin perinteistä, mutta hyväksi havaittu päätös raskaille jouluruoille.

oliivia kirjoitti...

Katriina, kiitos vinkistä, pitää käydä Jauhantapajasta kurkkimassa vinkit.

Elisa ja annii, mulle kyllä noi maksalaatikko ja lihapullat on tosi eksoottista jouluruokaa. Siinä sen näkee miten paljon on eri variaatioita.

Jälkiruoista, anoppi tekee omenariisiä, joka on ikään kuin omenalla ja sitruunalla maustettu riisivanukas tai -puuro (kylmä) joka hunnutetaan marengilla. Syödään kylmänä vaniljakastikkeen kanssa. Ihanaa, eikä liian raskaan makuista.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kotipuolessa joulupöydän ehdoton suosikki on poron paisti sekä lämminsavuporo. Vanhemmilla kun on ollut tapana ostaa aina poro pakkaseen syksyllä, niin tyoinen paisteista tehdään joulksi ja toinen pääsiäiseksi. Kinkkukin yleensä on, mutta useimmiten rullaversio. Maksalaatikko kuuluu joulupöytään myös, tai edes maksapatee(jota tänä vuonna tein ihan itse ekan kerran) ja appivanhempien luona on venäläinen rosolli sekä tuhoton määrä erilaisia sillejä (joita en kylläkään edes osaa syödä...).

Jenni from Suolaa&Pippuria