28. tammikuuta 2007

Tinan kanssa keittiössä, osa 2: Cottage Pie

Sain viikolla työkaverilta ohjeen liha-perunasosevuokaan, joka kuulosti todella hyvältä. Siitä tulisi sunnuntain ruoka tässä perheessä. Etsiessäni eilen Tinan broileriohjetta törmäsin tähän samaan ohjeeseen nimellä Cottage Pie. Anglomaissa olen saanut joskus samaa ruokaa myös nimellä Shepherd's Pie; rakkaalla lapsella lienee tässäkin tapauksessa monta nimeä.

Meillä syötiin siis Tiinan neuvoilla koko viikonloppu. Eipä siinä mitään, Tinan tyylistä ja ruoista olen kyllä aina pitänyt.

Vuoan mausteet timjami, valkosipuli ja oliivit kuulostivat aivan siltä että ne kyselevät seuraansa lampaanlihaa. Kun Pastanjauhajat olivat juuri valmistaneet karitsanpaistia, taisi kyseinen aines olla mielen päällä muutenkin. Sopivasti sattuikin löytymään karitsanjauhelihaa paikallisesta elintarvikeliikkeestä joten päätin kokeilla hiukan soveltaa alkuperäistä reseptiä.

Cottage Pie eli Lihaperunasosevuoka
6:lle

1,5 kg perunaa
1,5 - 2 dl maitoa
1 muna
1 rkl voita
1,5 dl persiljasilppua
2 dl mustia oliiveja (meidän keittiössä käytettiin tällä kertaa ihan vihreitä oliiveja)
3 valkosipulinkynttä
suolaa, valkopippuria, sokeria

500 g sikanautajauhelihaa (meillä kokeiltiin siis karitsan jauhelihaa)
3 porkkanaa
2 sipulia
0,5 rkl timjamia
3 dl tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipureeta
suolaa, valkopippuria, sokeria
400 g vuohenjuustoa

Keitä kuoritut perunat. Kaada vesi pois, lisää maito ja vatkaa sähkövatkaimella. Lisää muna ja voi, vatkaa. Lisää persilja, pilkotut oliivit ja valkosipuli. Mausta ja nosta levyltä.

Leikkaa porkkanat vinottain ja silppua sipuli. Ruskista porkkanaa, sipulia, jauhelihaa ja timjamia. Lisää tomaattimurska ja -puree. Keitä ja mausta.

Kumoa jauhelihakastike uunivuokaan, lisää perunamuusi. Päälle vuohenjuustoa. Paista 200 asteessa 20 - 25 minuuttia. Pane grillivastus päälle 10 viime minuutiksi.

Ruoka oli kyllä hyvää, ja karitsanliha toimi hyvin -maku sopii hyvin vuohenjuuston kanssa yhteen. Perunamuusista tuli ehkä meillä hiukan liian löysää, se ei oikein kuortunut aivan täydellisesti. Vaikka puolitin ohjeen, meillä tästä syödään kyllä kaksi iltaa (varsinkin kun lisäksi oli vihersalaattia).

Onhan tämä työlään oloinen ihan perusmakaronilaatikkoon verrattuna, mutta oikein hyvää ja mukavaa vaihtelua!

Tässä keittiössä siis viikonlopun ruoat olivat kaikki hyviä (vaikka ensi kertaa niitä kokeiltiinkin).
Huomenna sitten palataan arkeen ja arkiruokiin...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teen vihdoin ja viimein blogilistaa sivuilleni, joten kysäisen onko ok, jos lisään teidän sivut listalleni?

oliivia kirjoitti...

Moi Sohvi,
tottahan toki! Lisää vaan :)

oliivia kirjoitti...

Niin, onhan keittokomero meidänkin listoilla, se tuskin haittaa sinua?

Anonyymi kirjoitti...

jees, hyvä homma :) ja saapi toki laittaa minunkin sivut!

Anonyymi kirjoitti...

Cottage pie tehdään naudanjauhelihasta ja Shepards pie yleensä lampaanjauhelihasta. Muuten periaatteessa sama ruoka.

oliivia kirjoitti...

Kiitoksia anonyymille vierailijalle!

Nyt siis tiedämme tehneemme itse asiassa juuri Shepherd's Pie:ta. Se selittyykin sillä että nimen olen kuullut alueilta joissa käytetään paljon lammasta eri muodoissaan ruoaksi...