9. helmikuuta 2007

Lasagne al Forno

Lasagne jossain muodossa taitaa nykyään kuulua suomalaisten perinneruokiin. Monissa blogeissakin tätä herkkua on jo ehditty esitellä. Lasagne maistuu myös tuhdimpana ruokana hyvän punaviinin kyydittämänä näin sydäntalvella pakkasen kourissa kiemurrellessamme.

Ohjeita on monenlaisia, ja lasagne -tyyppeihin voi tutustua vaikkapa täällä. Meillä on useimmiten valmistettu ihan tätä perinteisintä Lasagne al Forno -versiota joka siis tehdään kahdella B:llä; bolognese- ja bechamel-kastikkeilla.
Intouduimme myös äskettäin kokeilemaan amerikanitalialaisena pitämäämme versiota Sopranos keittiössä -kirjasta. Olkoon se nimeltään vaikka Lasagne alla Ricotta. Tuolloin tulimme siihen tulokseen että oma suosikkimme on tuo bolognesetyyppinen versio.
Kokeiluun menee jossain vaiheessa myös Jamien "metsästäjän lasagne", jota sorsakeittiössä
onkin juuri ehditty kokkailla. Hyvältä kuulostaa!


Tämä resepti on hatusta vedetty pitäen mielessä muutamat perusasiat. Hyvän lasagnen salaisuushan on se, että otetaan ensin puoli päivää aikaa... mitä pidempään sooseja jaksaa haudutella, sen makoisampaa tulee. Siksi mamman tai nonnan aito lasagne juuri on niin herkullista; heillä on aikaa haudutella ruokaa koko päivän. Tässäpä siis ruokavinkki vaikkapa lauantaiksi!

Annoksella ruokkii 4 TODELLA nälkäistä ja kuusi normaalinälkäistä ihmistä, jos mitään muuta ei pöydässä tarjota. Salaatin tms. kanssa saattaisi jopa riitttää kahdeksalle.

Lasagne al Forno

Bolognesekastike
500 g naudan paistijauhelihaa
1 pkt fileepekonia
sipuli
valkosipulia
1 tlk kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
1 iso tlk paseerattua tomaattia
tomaattipyreetä
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
loraus balsamicoa
ripaus sokeria
pippuria (oman maun mukaan, valko- musta- tai vaikka mauste-)
suolaa
persiljaa
oreganoa

Bechamel-kastike
1 dl vehnäjauhoa
n. 9 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
ripaus maustepippuria
aavistus suolaa
125 g juustoraastetta (meillä Ingmanin Kevyt Emmental)

Lisäksi
mozzarellaa (bufala)
parmesania
lasagnelevyjä

Askelmerkit:

Aivan aluksi kannattaa valmistaa pastataikina, mikäli tekee pastalevyt itse. Hyvä ohje pastan tekoon löytyy esimerkiksi Pastanjauhajilta. Myös esim. durumvehnäjauhojen pussinkyljessä on ihan toimiva ohje.
Pastan tekoa itse ei kyllä ollenkaan kannata pelätä: kokeilin ensimmäisen kerran viime syksynä, ja yllätyin todella positiivisesti. Aikaa ei mene ollenkaan niin kauan kuin luulisi, ja tarvitaan vain jauhoja ja kananmunia. Aineet sekoitetaan ja taikinaa vaivataan kunnes se on sileää ja kimmoisaa (normaalioloissa noin 5 minuuttia). Taikinan on hyvä antaa levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Edes pastakonetta ei välttämättä tarvita, tavallisella kaulimellakin saa ihan kelpo tulosta. Varsinkin lasagnen pasta on helppo nakki, koska ei tarvitse leikkailla ohuita nauhoja.

Kun pastataikina on saatu kaappiin lepäämään, tehdään bolognesekastike. Tai jos keittiössä on useampia kokkeja kuten meillä, toinen tekee bolognesekastiketta samaan aikaan kun toinen loihtii pastataikinaa.
Meillä käytettiin valurautapataa, mutta riittävän iso kattilakin ajaa asian. Viipaloi pekoni ja silppua sipulit. Ruskista pekonia ja sipuleita hetken aikaa kuumassa padassa. Lisää jauheliha ja jatka ruskistamista. Mausta hiukan pippurilla ja suolalla. Lisää joukkoon kaikki tomaatit, pyreetä sopiva määrä ja mausteet. Anna hautua miedohkolla lämmöllä niin kauan kuin hermo pitää. Meillä se tarkoitti noin 45 minuuttia, mutta vähän vähempikin riittää jos kokkailu tapahtuu arki-iltana.

Bolognesen hautuessa valmista bechamel. En ole oikein koskaan päässyt sinuiksi rasvasuurusten kanssa, joten meillä kastike (ja kaikki muutkin rasvasuurusta vaativat sapuskat, mm. pinaattikeitto) tehdään näin: laita kattilan pohjalle vehnäjauhot. Kaada päälle jääkaappikylmää maitoa noin ½ dl ja vispaa tasaiseksi tahnaksi. Jos tahna on liian kovaa vispattavaksi, lisää varovasti kylmää maitoa. Kun tahna on tasaista, lisää loppu maito, sekoita tasaiseksi ja ala kuumentaa varovasti miedohkolla lämmöllä. Kuten kaikki maitoruoat, bechamelkin ottaa kiinni pohjaan heti kun käännät sille selkäsi. Kyttää siis hellan äärellä välillä sekoitellen. Kun kastike alkaa saostua, vispaa hiukan että se pysyy tasaisena eikä ota kiinni pohjaan. Kun kastike on sakeaa, lisää muskotti ja maustepippuri ja hauduta jonkin aikaa. Lopuksi ota kattila liedeltä ja lisää suola sekä juustoraaste.

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen ja aloita lasagnen kasaaminen. Öljyä vuoka (helpottaa tiskiurakkaa) ja laita pohjimmaiseksi ohut kerros bechamel-kastiketta. Seuraavaksi pastalevyt, sitten taas bechamel-kastiketta, sen päälle bolognesekastiketta ja sen päälle mozzarellan paloja. Näiden päälle taas pastalevyt, bechamel, bolognese, mozzarella jne. kunnes aineet loppuvat. Huom. uunin likaantumisen minimoimiseksi ei kannata kasata vuokaa ihan piripintaan asti.
Viimeiseksi kerros pastalevyjä, päälle bechamelin loput ja raastettua parmesania.
Koko komeus uuniin, jossa annetaan kypsyä 30 - 50 minuuttia riippuen uunista ja siitä onko pasta tuoretta vai kuivaa. Uunista otettua annetaan lasagnen vetäytyä hieman (jos jaksetaan ;)).

Viiniksi kelpaa esim Salice Salentino Rosso Nero Riserva, josta jo taisimme aiemminkin vinkata.

AAH, kyllä taas jaksaa nälkäistä jututtaa!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On totta, että näitä tomaattikastikkeita tulisi hauduttaa pitkään, että tulee hyvää ja mehevää. Sama juttu ihan perus jauhelihapastakastikkeen kanssa, sitä ei ikinä pitäisi tarjota alle puolen tunnin haudutuksen jälkeen! Olen monesti ihmetellyt ruokaohjeita, niin blogeissa kuin muissakin ohjeissa, että neuvotaan keittelemään/hauduttamaan n. 5 minuuttia tai vastaavaa...

Mutta kiitos ideasta, meilläkin tehdään lasagnea huomenna! =)

oliivia kirjoitti...

Niinpä...
itse en oikein koskaan tykännyt bolognesekastikkeesta (mielestäni se oli jokseenkin mautonta) kunnes Parempi Puolisko ekan kerran sitä meille valmisti ja haudutteli riittävän kauan. Jonkinlaisia kompromisseja joutuu tietysti aina tekemään "tosielämässä". Hyviä kokkailuhetkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä kevytjuustoa kastikkeeseen?Kaukana aidosta italialaisesta mausta! :(