2. helmikuuta 2007

Perjantaipullo(ja)

Perjantaihan on tunnetusti työn raskaan raatajalle viikon toiseksi paras päivä heti lauantain jälkeen. Viikonlopun alkamista voi juhlistaa vaikkapa nauttimalla hyvää ruokaa sekä sopivissa määrin hyvää ruokajuomaa.

Aiemmin jo paljastimme että suurin osa viinitietoudestamme on alkujaan herrojen Berglund ja Rinta-Huumo kirjoista lähtöisin. Olemme pyrkineet maistelemaan Viinistä viiniin kirjan (ja VIINI-lehden) parhaita paloja melko systemaattisesti ja siitä seurauksena alkaa olla jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä viinejä Alkosta kotiin kannattaa kantaa. Maistelulistamme jakautuu kahteen osaan: alle 7 € viinit ja alle 10 € viinit. Listalle kelpuutimme viinit jotka ovat saaneet edellä mainitulta viinigurukaksikolta mausta vähintään kolme pistettä viidestä, ja hinta-laatusuhde on yksi (asteikolla miinus yhdestä kahteen). Sittemmin huomasimme, että tuo halvemman hintaluokan raja oli järkevää nostaa 7,50 euroon. Näistä halvoistakin viineistä löytyy joitakin todella hyviä arkiviinejä.

Tietysti täytyy muistaa, että viinit kuten ruokakin ovat makuasioita joista jokaisella on oma mielipide. Alla on kuitenkin muutamia meidän mielestämme kokeilemisen arvoisia viinejä vinkiksi!

Asiaan, eli viinisuosituksia viikonlopulle:

Alle 7,50 €

punaiset

Santa Helena Siglo de Oro Carmenère 2004,
Chile, Alkon nro 456497; 6,98 €
Tämä on todella pehmeän täyteläinen viini, jonka maussa on oikeasti suklaata ja kahvia. Ei kovinkaan tanniininen. Viinistä viinin -kirjan mukaan:
"Rehevä, tummasävytteinen tuoksu on kypsän makea. Siitä voi erottaa muun muassa mustaherukkaa ja karhunvatukkaa. Runsas maku on erittäin pehmeä ja suuntäyttävä. Suutuntuma on lähes pureksittavan paksu. Aromeiltaan maku seuraa tuoksua. Siitä voi erottaa myös muun muassa kahvia ja suklaata. Jälkivaikutelma on lämminhenkinen, pitkä ja monivivahteinen. Ruokasuositus: Hyvä yleisviini tummien liharuokien ja riistan kanssa."

Viña Albali Reserva 2000,
Espanja, 006645; 7,48 €
Viña Albali on vanha suosikki jo ajoilta ennen viinikirjaa :) Tämä on melko varma perushyvä viini. Kirjan mukaan:
" Melko hento tuoksu on makean hedelmäinen ja miellyttävästi kehittynyt. Keskitäyteläinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Suutuntuma on pehmeä ja tasainen. Siitä voi erottaa muun muassa kypsiä punaisia marjoja. Jälkimaku on miellyttävä ja lämminhenkinen. Ruokasuositus: Tummat lihat ja pataruoat."

Duca di Camastra Nero d'Avola 2004,
Italia, 447987; 6,07€
Italialaiset viinit sopivat varsinkin italialaishenkisille ruoille. Tässä on hyvä, edullinen punkku siihen tarkoitukseen; vaikkapa pihvin kaveriksi. Tässä viinissä on edellisiä enemmän hapokkuutta, mutta ei mielestämme kuitenkaan liikaa. Kirjan mielestä:
"Maanläheisen mehevä tuoksu on erittäin kypsän hedelmäinen. Keskitäyteläinen maku on kypsän marjainen ja nuorekkaan napakka. Mausta voi erottaa yrttien ja muiden mausteiden aromeja. Terhakka hapokkuus tekee mausta ryhdikkään ja kannattaa marjaista kokonaisuutta selkeäpiirteiseen, hieman nielua lämmittävään jälkivaikutelmaan. Ruokasuositus: Yrttiset liharuoat ja mehevät pastat."

Salice Salentino Rosso Nero Riserva 2002,
Italia, 005155; 6,55€
Tämä toinen italialainen oli otettava mukaan, sillä mielestämme tässä on hyvin monikäyttöinen viini. Tätä on kokeiltu monen ruoan kanssa ja aina on toiminut hyvin. Kirjan mielestä:
" Lämminhenkinen tuoksu on tummasävytteinen ja miellyttävän monivivahteinen. Siitä voi erottaa muun muassa tummia marjoja ja lievää multaisuutta. Keskitäyteläinen maku on tasainen ja suutuntumaltaan runsas. Hedelmäisyyttä ryhdittävät miellyttävä hapokkuus ja pehmeät parkkihapot. Aromeiltaan maku on tummasävytteinen ja se jättää pitkän ja tyylikkään, hieman savuisen ja makean mausteisen jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Yleisviini tummien liharuokien kanssa." (Viini on saanut pisteitä jopa 4).

The Cork Grove 2004
Portugali, 433057; 6,94€
Tässäkin on hyvä yleisviini. Pehmeää, täyteläistä hedelmäisyyttä, ei kuitenkaan liian raskas. Kirja sanoo näin:
"Avoin, tuore ja tummasävytteisen tuhti tuoksu on lähes makea. Siitä voi erottaa myös savua ja jopa lakritsaa. Varsin runsas maku täyttää kypsällä hedelmäisyydellä suun. Viini on suutuntumaltaan hyvin pehmeä. Tasapainoinen ja helposti lähestyttävä kokonaisuus jättää mehukkaan suunmyötäisen jälkivaikutelman joka nostaa veden kielelle. Ruokasuositus: Yleisviini liharuokien ja täyteläisten pastojen kanssa."

valkoiset

La Consulta Chardonnay 2004,
Argentiina, 568507; 7,19€
Tässä on keskitäyteläisen maukas valkoviini sellaisenaan juotavaksi tai lohen tai vaikkapa kanan kaveriksi. Yksi parhaista edullisista valkkareista!
" Erittäin kypsän hedelmäinen tuoksu, josta voi erottaa eksoottisia hedelmiä ja kermaisen toffeemaista paahteisuutta. Melko täyteläinen maku on suutuntumaltaan varsin pehmeä. Tuoksun eksoottista hedelmäisyyttä tukevat maussa reilu hapokkuus ja paahteisen tammen makea mausteisuus. Runsas, mutta tasapainoinen kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, suunmyötäisen jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Punalihaiset kalaruoat ja täyteläiset äyriäisruoat. Myös selkeämakuiset vaaleat liharuoat."

KWVChardonnay 2005,
Etelä-Afrikka, 007835; 6,96€
Tässäkin on perustoimiva valkkari. Ei ehkä yllätyksellinen mutta varma esimerkiksi tarjota vieraille. Kirja kertoo näin:
"Kypsän hedelmäinen, aurinkoinen tuoksu viestii kermasta, toffeesta ja eksoottisista hedelmistä. Runsas maku on suutuntumaltaan lähes pureksittavan paksu. Makua hallitsee eksoottisten hedelmien aromikkuus. Paahteinen tammitynnyrikypsytys antaa maulle tukevuuttta. Viini jättää pitkään suussa maistuvan, kermaisen pähkinäisen jälkivaikutelman.. Ruokasuositus: Paistetut punalihaiset kalaruoat ja vaalea liha grillattuna."

Val Duna Chardonnay 2004,
Romania, 522637; 5,98€
Tässä on superlöytö! Hinta, pullo ja maa saattavat hämätä, mutta tätä valkkaria kannattaa maistaa! Tämä on meidän keittiön perussuosikkeja: sopivasti makua ja raikkautta, ei vedä suuta mutruun eikä ole kuitenkaan makea.
Kirja kertoo näin:
"Varsin neutraaliarominen tuoksu on muorekas. Siitä voi erottaa hieman sitrusmaisia, kypsän hedelmäisiä piirteitä. Keskitäyteläinen maku seuraa aromeiltaan tuoksua. Maulle antaa ryhtiä hento mineraalisuus ja limesitruunainen hapokkuus. Tasapainoinen kokonaisuus jättää pehmeän ja hieman öljyisen, mutta raikkaan jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Yleisviini kala- ja äyriäisruokien kanssa."

Tässä tulikin jo melko lista...
Sokerina pohjalla kaksi helmeä alle 10 € kategoriasta... Nämä molemmat Parempi Puolisko valitsi jo Aikana Ennen Kirjaa.

Ensin punaviini, joka opetti meille että Italialainen viinikin voi olla todella hyvää:

Valpolicella Superiore Zenato 2003,
Italia, 450187; 9,39€
Tämä on herkullinen viini sellaisenaankin nautittavaksi. Kovin mausteisia tai monimutkaisia ruokia tälle ei kannata kaveriksi tarjota ettei viinin oma herkullisuus jää varjoon.
Kirja sanoo:
"Erittäin kypsän hedelmäinen tuoksu on tummasävytteinen. Siitä voi erottaa hentoa eläimellisyyttä, yrttejä ja kuivattuja hedelmiä. Keskitäyteläinen maku on mehevä ja suutuntumaltaan pehmeä. Aromeiltaan maku seuraa tuoksun antamaa vaikutelmaa ja on tyyliltään hyvin rustiikkinen. Tasapainoinen kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, kuivattuja hedelmiä ja mausteita muistuttavan, hennon eläimellisen jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Paistetut tai grillatut tummat liharuoat. Myös esimerkiksi maksa."

Ja sitten valkoinen:

Cono Sur Reserve Chardonnay 2004,
Chile, 577167; 9,74€
Tämä valkkari puolestaan sai meidät uskomaan että valkoiset viinitkin voivat olla maukkaita ja herkullisia.
Kirja kertoo:
"Kypsän hedelmäinen tuoksu on lähes eksoottisen makea. Siitä voi erottaa aprikoosia ja persikkaa. Kuiva, mutta runsaan hedelmäinen maku on suussa pureksittavan paksu. Eksoottista hedelmäisyyttä tukevat paahteiset, kermaiset ja voi-maiset aromit. Roteva, mutta tasapainoinen kokonaisuus jättää pitkään suussa maistuvan jälkivaikutelman. Ruokasuositus: Täyteläiset, punalihaiset kalaruoat, myös pastat ja selkeämakuinen vaalea liha."

Hyvää alkavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Joukossa on monia minunkin suosikkejani. Oleteko kokeilleet tätä? Jos ette, niin kannattaa testata! Jos tykkäätte Viña Albalista, niin pidätte takuuvarmasti tästäkin :-) Viini pärjäsi joku aika sitten hyvin Hesarin Ruokatorstain viiniraadissa ja sitä oli tuolloin vähän aikaa hankala löytää mistään...

oliivia kirjoitti...

Kiitoksia, viinivinkkejä otetaan tällä suunnalla aina ilolla vastaan!

Itse asiassa tuo Montalto on meidänkin pöydässämme vieraillut, ja kelpo viinihän sekin on. Viimeksi meillä taisi olla vain vähän vääränlaista ruokaa sen seurana, joten se ei ihan täyteen loistoonsa päässyt.