1. maaliskuuta 2007

tuplasti tuunattu kaalilaatikko


Pyrimme kehittämään itseämme sillä(kin) tavalla että yritämme oppia pitämään kaikista ruokalajeista, ainakin jossain määrin ;). Minulla on ollut jonkinasteinen kaalikauhu ainakin kypsennettyä kaalia kohtaan. Pahinta on kaalikeitto ja kaalikääryleet, mutta ei kaalilaatikkokaan varsinaisesti herkkuruokiini lukeudu. Parempi Puolisko sen sijaan syö kaalia suhteellisen sujuvasti ja joskus jopa mielellään, joten senkin takia aina välillä yritetään kauhua karkoittaa. Jenni Suolaa&Pippuria-blogista postasi tuunatun kaalilaatikon, ja kehui että siitä tuli niin hyvää että keitetyn kaalin inhoajatkin siitä pitävät. Oiva tilaisuus kampittaa kaalikammoa sivuväijytyksellä siis!

Tästä tuli tuplasti tuunattu, sillä -kuten tavallista- ohjetta tuli muokattua pikkuisen alkuperäisestä. Parempi Puolisko valmisti tämän ruoan oikeastaan alusta loppuun; ehkä sillä oli vaikutusta lopputulokseen!

Tuplatuunattu kaalilaatikko
5 annosta

400 g naudan paistijauhelihaa
n. 1 kg kaalia
oliiviöljyä
2 porkkanaa
1 iso sipuli
valkopippuria
yrttejä
garam masalaa
suolaa
(hunajaa)
(paprikaa)
(juustokuminaa)
tomaattipyrettä
2 dl kevytfraichea
parmesania

Kasausohjeet:
Pilko kaali kohtuullisen kokoisiksi palasiksi. Lorauta isoon kattilaan hiukan oliiviöljyä, laita kaalit sinne ja hiukan vettä perään. Pehmentele kaalia keskilämmöllä välillä hämmennellen. Tähän menee jotain 30-45 minuuttia aikaa. Tee sillä välin jauhelihakastike: pilko porkkanat ja sipuli, kuullota niitä hetki pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta mielesi mukaan. Olisimme käyttäneet alkuperäisen reseptin mausteita juustokuminaa ja paprikaa, mutta molemmat olivat juuri loppuneet maustehyllystä. Niinpä sävelsimme hiukan ja laitoimme garam masalaa. Lisää tomaattipyree ja creme fraiche. Jos muistat, lisää hiukan hunajaa. Anna hautua hiukan ja tarkista maut.
Kun kaalit ovat pehmenneet, voit maustaa niitäkin hiukan esim. valkopippurilla ja suolalla. Sekoita suurin osa kaalista jauhelihakastikkeen kanssa vuoassa, kaada loput kaalit kanneksi pintaan. Meillä raastettiin vielä vähän parmesania pintaan väriä antamaan.
Kypsennä 225 -asteisessa uunissa 45 min - tunti. Jos haluat kaalin jäävän al denteksi , valitse 45 min.

Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että tämä oli hyvää! Ei se ehkä ihan kerralla pompannut top kymppiin, mutta sitä syö ihan mielellään. Kokki itsekin (PP siis) piti ruoasta, jopa niin paljon että kehui sitä todella hyväksi. Mutta hän olikin se jolla ei kammoa ollut... Kyllä tällä ruoalla hyvään alkuun pääsi kaalikammon karkotuksessa. Meidän kaalilaatikko tehdään tästä lähin aina tällä tavalla!

5 kommenttia:

Varapygmi kirjoitti...

Itse pääsin kaalikammosta aikuisiän kynnyksellä, kun söin hyvin laitettua lammaskaalia. Ohjetta minulla ei ole, mutta varmasti etevän reseptin halutessaan löytää netistäkin. Pitäisikin itse kokeilla.
Niitä ruokia, jotka vain paranevat lämmityskertojen myötä.

oliivia kirjoitti...

Lammaskaalia itselläkin tekisi kovasti mieli kokeilla, se kuulostaa kaalista huolimatta niin herkulliselta ruoalta!
Pitää laittaa kokeiluun seuraavaksi, ehkä sillä kammo kaikkoaisi kokonaan!

Jenni kirjoitti...

Hieno juttu, että kaalikammo on ainakin pienentynyt ;D. Tuo garam masala on muuten hyvä idea, pitääkin seuraavalla kerralla koittaa sitä..

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä muuten kommentoida vallan, itse myöskin oon oppinut näin aikuisiällä ja karppauksen myötä syömään kaalia, se kun on suhteellisen halpaa... Tosin, itse en vieläkään usko selviytyväni keitetyn kaalin hajusta hengissä ja ehjin nahoin, joten mieluummin freesaan kaalisilpun pannulla voissa, öljyssä tai pekonin kanssa, ja sitten maustan sen vielä erikseen. Toimii muuten älyttömän hyvin, eikä kaali mene semmoiseksi ällöksi ja harmaaksi ja limaiseksi.

Tuo pannulla freesattu ja maustettu kaalisilppu toimii muutenkin lisäkkeenä.

oliivia kirjoitti...

Kiitos vinkistä Anna, pitää ehdottomasti kokeilla kaalilisäkettä. Toimisi varmasti kesällä esim. grillatun lihan kanssa!