15. huhtikuuta 2007

Parasta Pariisia: ruokaa vasemmalta rannalta Seinen

Allekirjoittanut tekee yleensä kaupunkikohteisiin suunnatessamme kuukausia etukäteen taustatyötä selvittääkseen parhaat ruokailuapajat. Parhaat siis siinä mielessä, että niistä saa kohtuurahalla hyvää ruokaa! Tällä kertaa lähtö tuli jotenkin ex tempore, joten taustatoimitus jäi aika köykäiseksi... Kahtena viimeisenä iltana löysimme oikeastaan vasta vasemman rannan ravintoloita täynnä olevan alueen. Olisimme varmaan syöneet siellä joka ilta, jos olisimme aiemmin asian hoksanneet. Onhan se tietysti turistialuetta, mutta me söimme kyllä oikeasti hyvää ruokaa kohtuuhintaan (kolmen ruokalajin menu ilman juomia 10-19 € per nenä), ja valikoimaa ainakin riitti. Oli ranskalaista, kreikkalaista, espanjalaista, kiinalaista...

Viimeisenä Pariisin iltana nautimme hyvästä ruoasta Le Pré Grill -ravintolassa. Alkuruoaksi nautin etanoita ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hetkisen pohdin, haluanko tosiaan syödä 12 etanaa alkupalaksi, vai otanko sittenkin salaatin lämpimän vuohenjuuston ja hunajan kera... Uteliaisuus, ja siis etanat, voitti. Ja kyllä kannatti. Näihin oli tyrkätty valkosipuli-persiljavoi päälle, mistä voikin jo arvata että hyvää oli. Mikä tahansa on varmaan hyvää tuollaisen maustevoin kanssa. Etanoiden kaivelu kuoristaan fonduehaarukalla oli itse asiassa hauskaa, eikä yksikään kuori edes lipsahtanut etanapihdeistäni taivaan tuuliin. Näitä voisi syödä useamminkin! Ainakin Liemikeittiössä on etanoita kokkailtu, tuota reseptiä voisi itsekin kokeilla (mmm... homejuustoa...)

Parempi Puolisko valitsi sipulikeiton, jota tuotiin varsin mukavan kokoinen kippo. Hyvää oli keittokin, kuulemma.

Ja mitäpä muutakaan pääruoaksi kuin lammasta! Tämä taisi olla lammaspataa Provencale. Yksinkertaisia makuja, melko mieto pata mutta todella hyvää, lammas oli muhinut ihanan mureaksi. Siitä muistuikin mieleen, että on laitettava kokeiluun se Pastanjauhajilta bongattu lammaspata.

Koska olimme tutustumassa Pariisiin ensimmäistä kertaa, aika kului pääasiassa nähtävyyksiä katsellen niin bussin kyydistä (ainakin L'Open Tour tarjosi loistavat reitit kohtuuhintaan) kuin kävellenkin. Aiemmilla kaupunkilomilla emme ole sightseeing-ajeluihin oikein uskoneet, mutta nuo kierrokset olivat oikeasti hyvä tapa nähdä kaupunkia.

Louvressa käytimme yhden aamupäivän: se on niin valtava museo, että jos oikeasti haluaa katsoa muutakin kuin ne kaikkein kuuluisimmat teokset, kannattaa ehdottomasti varata hyvät kengät ja useampi päivä aikaa! Champs-Elyseellä ja oman hotellin ympäristössä Les Grands Boulevardsien lähistöllä tuli myös käveltyä.

Ruoasta ja juomasta voi sanoa vielä sen verran, että varsinkin juomapuoli pöytään kannettuna voi olla melko hintavaa. Ja juomalla on puolet pienempi hinta jos sen juo baaritiskillä (koskee myös kahveja)... "Parhaimmillaan" 0,5 l olut taisi maksaa 8,40 €! Ja viinit samaa luokkaa, paitsi tietysti "talon viinit". Ruoka taas oli kohtuuhintaista ja aina hyvää. Suomalaiseen pikkukaupunkien palveluun tottuneelle tarjoilijatkaan eivät tuntuneet erityisen töykeiltä ;)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin nuorena kolme kertaa Pariisissa ja vasta kolmannella reissulla löysimme mieheni kanssa vasemman rannan ravintola-alueet. Edulliseen hintaan sai silloinkin kolmen ruokalajin päivällisen viineineen. Siellä tutustuin etanoihinkin ensimmäisen kerran. Suomi on muuttunut sen jälkeen paljon, ehkä Pariisi vähemmän!

oliivia kirjoitti...

Mekään emme jostain syystä tulleet heti alkuun lähteneeksi tuonne vasemmalle rannalle, vaikka opaskirja auliisti kyllä neuvoi siihen suuntaan :)
No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan!