16. huhtikuuta 2007

Pikauusinta: parasta pizzaa

Tämä Jamien pizzapohja italialaistyyppisine täytteineen ei ole mikään varsinainen uutuus, sitä on kokattu ja blogattu jo monta kertaa eri puolilla. Postaamme nyt kuitenkin oman ehdottoman suosikkimme, sekä sopivasti pienennetyn annoksen Jamien taikinaohjeesta. Tällä ohjeella pizzataikina onnistuu varmasti!

Jamien pizza
(salami-tomaatti-mozzarella-sipuli)

2 dl puolikarkeaa vehnäjauhoa
3 dl durumvehnäjauhoa
suolaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
2 tl sokeria
n. 5 g kuivahiivaa

Laita jauhot ja suola kulhoon (tai, jos olet rohkea tai tositaituri, pöydälle), tee keskelle isohko kuoppa. Sekoita veteen sokeri ja kuivahiiva, anna liueta hetken. Kaada vesi-hiivaseos kuoppaan, sekoita keskeltä reunoille päin haarukalla kunnes taikina alkaa muodostua. Muotoile taikina käsin palloksi. Älä säikähdä jos nestettä tuntuu olleen vähänlaisesti, taikinan ei tarvitse tässä kohden olla löysää. Nosta pallo työlaudalle ja vaivaa n. 7 minuuttia (jos teet isomman määrän, vaivaa pidemmän aikaa), kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Ripottele päälle jauhoja, peitä kelmulla ja anna levätä n. 15-20 min. Kun taikina on hiukan kohonnut, jaa se osiin (tästä määrästä tulee kolme keskikokoista pizzaa) ja kauli n. 5mm paksuiksi pizzapohjiksi. Repäise alumiinifoliosta uuniritilälle sopivan kokoinen pala kutakin pohjaa kohden ja öljyä sekä jauhota. Nosta pohjat folionpaloille.

1 putkilo tomaattipyreetä
valkosipulia
mustapippuria
tabascoa
pizzamaustetta
hiukan vettä
suolaa

Purista pyree kattilaan, lisää mausteet ja vesi. Kuumenna kiehumispisteeseen, ota levy päältä ja anna hautua hetken aikaa että maut irtoavat tomaattipyreeseen hyvin. Levitä tomaattiseos pizzapohjille.

juustoraastetta
tomaatteja viipaleina
sipulia renkaina
125 g bufalamozzarellaa
100 g salamia tai chorizoa

Ripottele juustoraaste tomaattisoseen päälle, sitten tomaatit ja sipulit, mozzarellapalat ja viimeiseksi salami (siitä tulee näin ihanan rapeaa). Hiukan oliiviöljyä vielä päälle ennen uuniin laittoa.

Paista pizzaa alumiinifolion päällä uuniritilällä 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes reunat saavat hiukan väriä. Nauti hyvän juoman kera! Varo ylensyöntiä, tämä pizza on niin hyvää että syömistä on vaikea lopettaa ajoissa...


Tässä salami-tomaatti-mozzarella-sipuli yhdistelmässä on jostain syystä paras maku melkeinpä kaikista tähän asti kokeilemistamme täytteistä. Sipuli ja tomaatti tuovat raikkautta, salami ihanaa mausteisuutta ja mozzarella pehmentää... Vielä kun laittaa vähän tuoretta basilikaa ja / tai rucolaa uunista otetun pizzan pintaan niin kyllä maistuu!

9 kommenttia:

Aisha kirjoitti...

Täytyy kokeilla tuota pizzapohjaohjetta, sillä aina tulee tehtyä sillä perinteisellä tyylillä ja tuloksena paksu ja pehmeä pohja...

oliivia kirjoitti...

Voin kyllä suositella, meillä on kokeiltu monia ohjeita mutta tästä emme enää luovu! Ihanan ohuita, sopivan rapeita pohjia, ja taikinaa on helppo käsitellä kun se on kimmoisaa eikä tartu kiinni eikä hajoa kovin helposti.

--KATA-- kirjoitti...

Aion tehdä tätä viikonloppuna. Kiitos taas kerran reseptistä. Tykkään muutenkin tästä blogista paljon!

oliivia kirjoitti...

Kiitos Kata! Kiva kuulla että olet tykännyt vierailla täällä. Kommentteja on kiva lukea, innostaa aina jatkamaan.
Se pitää vielä todeta että kannattaa ehdottomasti käyttää bufalamozzarellaa (niin kuin oikeastaan aina). Itse heräsimme tähän valtavaan eroon tavallisen ja bufalan välillä vasta äskettäin...

Jenni kirjoitti...

Tuo "kumi"mozzarellan ja bufalan ero on kyllä vähintäänkin hämmentävä.. Tosin täällä ei sitä edes joka kaupasta saa, siksipä meillä harvoin mitään mozzarellajuttuja tehdäänkään, mikä on kyllä sääli. Mutta siis, täytyykin kokeilla noilla täytteillä, on varmasti ihan mielettömän hyvää! :D

Miqu kirjoitti...

Hyvältä näyttää. Kerran olen kokeillut tehdä pizzan durumvehnäjauhosta ja kutakuinkin samoilla täytteillä kuin teidänkin pizzassa. Hyvää oli ja vaihtelua paksuihin vehnäjauhopohjiin. Jäi askarruttamaan tuo bufalamozzarella... En ole sellaiseen törmännyt. Voinko muuten lisätä blogin blogilistaani?

oliivia kirjoitti...

Moikka Miqu,
kiitos kommenteista. Bufala -mozzarella on aidosta puhvelinmaidosta valmistettua italialaista mozzarellaa. Ainakin S-ryhmän kaupoista sitä kyllä löytyy. Sen koostumus on selvästi pehmeämpi ja maku tuoreempi kuin esim. suomalaisten valmistajien "perus"mozzarellassa. Varsinkin pizzassa ja caprinsalaatissa en oikein enää muuta käyttäisikään ;)
On se niin hyvää!

Juu, lisää vain blogimme listallesi.

Anonyymi kirjoitti...

hei tuleekohan tästä taikinasta pellillinen?

oliivia kirjoitti...

Moi anonyymi, nykyään teemme itse tästä taikinasta kaksi pellillistä. Alunperin taisimme tehdä siitä kolmekin, mutta silloin eivät ole ihan koko pellin kokoisia ja tulee aika ohuita.
Eli kaksi pellillistä normaalikokoiseen uuniin pitäisi tulla.