25. huhtikuuta 2007

possupihvit ja uunikasvikset

Tätä voisi kutsua melkein grillikauden avajaisiksi, vaikkei meillä enää ole takapihaa eikä niin ollen oikein grillausmahdollisuuksiakaan (nyyh). Tämä on oikein kesäruokaa parhaimmillaan: maukasta, helppoa ja nopeaa -ja vielä sopivan kevyttä!

Possupihvit ja uunikasvikset
2 annosta

n. 400 g porsaan ulkofilettä
marinadiin:
oliiviöljyä
soijaa
balsamicoa
dijonsinappia
ketsuppia tai tomaattipyrettä
hunajaa
pippuria
yrttejä
(valkosipulia)

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
½ kesäkurpitsa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
kourallinen oliiveja
6 aurinkokuivattua tomaattia
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
yrttejä

Sekoita ensin marinadin ainekset. Leikkaa possusta pihvejä, nuiji kevyesti. Laita pihvit marinoitumaan ainakin pariksi tunniksi.

Viipaloi / pilko kasvikset ja laita uunipellille. Ripottele päälle oliiviöljyä ja mausta pippurilla, suolalla ja yrteillä. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Paista possupihvejä pannulla / grillaa grillissä muutaman minuutin puoleltaan, hiukan pihvin paksuudesta riippuen. Älä kuitenkaan kypsennä liian kauan, ettei possu pääse kuivahtamaan. Mausta vielä paistamisen jälkeen suolalla ja pippurilla.

Kastiketta ei tarvita, sillä kasvikset ovat ihanan mehukkaita ja maukkaita. Tässä ruoassa yhdistyvät taas hyvät, yksinkertaiset perusmaut toimivaksi kokonaisuudeksi. Parasta tietysti tulee grillissä, mutta toimii pannullakin paistettuna ;)

Ruokajuomaksi sopii myös olut, meillä nautittiin espanjalaista Palacio del Conde Reserva -punaviiniä. Viinistä enemmän alla.

Ei kommentteja: