23. syyskuuta 2007

lohi tapailee ripaskan askelia salatissa

Tykkäämme syödä salaatteja keskimäärin kerran viikkoon. Kesällä sitä kaipasi kevyempiä (ja vähemmän hellan ääressä seisomista vaativia) ruokia jo ihan luonnostaan, mutta kyllä syksyn ja talven viikkojakin on mukava keventää salaattipäivillä. Se siinä vain on, että kun syö usein pääruoaksi salaatteja, tuntuu että reseptit ja ideat alkavat loppua... ja kuitenkaan ei liian usein haluaisi syödä samaa settiä. Niin, ja meistä yksi salaatin perusideoista on se, ettei sen valmistukseen mene ihan koko iltaa.
Otamme siis mielellämme uusia salaatti-ideoita vastaan!

Tämä syntyi ihan omasta päästä, yritin tavoitella venäläisen uunilohen makumaailmaa.

Savulohisalaatti venäläisvaikutteisella kastikkeella
2 annosta

salaattia
cantaloupe -melonia
omenaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
krutonkeja (valmiita tai omatekoisia)
savulohta

kevyttä fraichea
etikkakurkkuja
hunajaa
valkosipulinkynsi
mustapippuria

Tee salaattiaineksista salaatti. Sekoita kastikeainekset (hienonna kurkkuviipaleet pieniksi kuutioiksi) ja anna vetäytyä hetken aikaa. Ripottele kastiketta salaatin päälle.

Mukavat maut, suolainen ja makea tukevat toisiaan hyvin. Ja lohi saa kontrastia etikkakurkkujen kirpakkuudesta. Krutongit tuovat kokonaisuuteen vielä lisää rapsakkuutta.

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Uih mikä sallad, varsinkin soossi on mielenkiintoinen (ja kurkkujakin on vielä purkinpohjallinen :-)

oliivia kirjoitti...

heips murulandian pääkokki,
suosittelen kokeilemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Kivan naköinen salaatti! Laitoin jutun muistiin!
maikki