25. lokakuuta 2008

Penneä Betsyn tyyliin

Jo aikaa sitten eksyin Pastanjauhajien ansiosta The Pioneer Womanin sivuille. Reellä on paitsi hauskoja juttuja, oikein makoisia reseptejäkin. Vielä en ole ehtinyt toteutta esim. tätä mahtavaa leipää, jota jauhantapajassakin on kehuttu. Säännöllisesti tulee kyllä käytyä kurkkimassa, mitä herkkuja ranchin keittiössä on taas tehty. Vihdoin sain aikaiseksi kokeilla kuitenkin yhtä resepteistä, Reen ja hänen siskonsa yhteistä pastabravuuria. Alkuperäinen resepti seikkaperäisen kuvallisen ohjeistuksen kanssa löytyy täältä, käykää ihmeessä katsomassa! Jouduin vähän oikomaan mutkia, katkaravut eivät olleet isoja eivätkä raakoja, eikä pasta penneä.
Muuten mentiin aika uskollisesti reseptin mukaan, kermakin oli kuohua eikä mitään vähärasvaista ruokalitkua. :)
Tässä resepti sellaisena kuin se meillä toteutettiin. Suomennos ja määrien käännökset ovat melko vapaita, mutta pastakastikkeitahan on helppo tehdä rennoin rantein.

Betsyn ja Reen innoittama katkarapu-pennepasta

1 pss katkarapuja (pakaste)
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
voita
2 dl paseerattua tomaattia
1 ½ dl kuohukermaa
½ lasia valkoviiniä
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
suolaa
mustapippuria
n. 100g pastaa (kuivapaino)

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä voi-öljyseoksessa pannulla. Ota katkaravut sulamaan. Kun sipuli on läpikuultavaa, lisää pannulle viini ja anna porista hetken aikaa. Lisää paseerattu tomaatti, kuohukerma ja yrtit. Hauduta matalalla lämmöllä sillä aikaa kun keität pastan. Lisää lopuksi katkaravut, anna lämmetä niin että ovat kunnolla lämpimiä, älä kuitenkaan kypsennä enää etteivät ravut kuiva. Mausta suolalla ja pippurilla Valuta pastasta vesi ja kaada se kastikkeen sekaan. Tarkista ja korjaa maut tarvittaessa. Tarjoa heti. Hyvää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen jo kuukausia lukenut Reen blogia, mahtava tyyli.Reseptit ovat ihanan visuaalisia,mutta aivan kauheita kolestrolipommeja!

oliivia kirjoitti...

Joo, reseptit on hienosti kuvitettu mutta niissä ei tosiaan säästellä voita ja pekonia. Tosin energiamielessä ymmärrettävää että heillä kuluukin vähän eritavalla kuin siistissä sisätyössä :)
Mutta kaipa valtaosa ravintotieteilijöistä edelleen suosittaa esim. oliivi- tai muuta kasviöljyä voin sijaan siitä huolimatta.